Erilaisia inspiraatioita

Taas alkaa olla käsillä se vuodenaika kun on kutakuinkin mahdotonta ottaa asukuvia kotona. Aamulla on hämärää kun lähtee ja illalla pimenevää kun tulee. Sepä sitten meinaakin kameran jokapäiväistä rahtausta töihin jossa voi kuvata valoisassa. Tänään vielä ehdin kiiruhtaa kotiin juuri ennen viimeisten valonsäteiden katoamista horisonttiin ja nytpä saattekin ihailla tämänpäiväistä vaatetusta. En juurikaan välitä analysoida…

Pakastettua talvitakkia, olkaa hyvä

Käväisin syyskuussa kirppiskierroksella hurmaavan Riikan kanssa juuri ennen hänen muuttoaan Lontooseen. Muistatte varmaan että mainitsin tehneeni löydön, joka oli niin järkyttävän kallis että olenkin ollut hieman PA siitä lähtien.  Takki on siitä asti ollut pakastimessa hankkiutumassa eroon mahdollisista salamatkustajista. Rakkaat ystävät, kun hankitte kirppikseltä villa- tai turkisvaatteita ne kannattaa tuupata pariksi viikoksi pakastimeen ihan vain…

Nauhoista ja sukista

Uskolliset lukijani muistavat miten olen meuhkannut paksuista pohkeistani ja niiden sopimattomuudesta pitkävartisiin kenkiin (kommentit postaukseen löytyvät täältä, ne eivät jostain syystä tulleet mukana muutossa uuteen osoitteeseen). Tai paremminkin pitkävartisten kenkien sopimattomuudesta pohkeisiini. Pohkeissahan ei tietenkään ole mitään vikaa vaan kengissä. Noh, en koskaan kyllästy meuhkaamaan asiasta joten saatte lukea siitä taas. Tällä kertaa tunnekuohu ei…

Ideapimennossa

Olen yrittänyt etsiä ideoita erästä mekkoa varten. Mekon pitäisi olla 20- tai 30-luvun tyylinen. Kangaskin on jo hankittuna, roosansävyistä sifonkia jossa on sinisiä pieniä kukkia. Idea vaan ei ota syntyäkseen. Joskus mulle tulee ideapimennys. Kangas jonka olen ostanut vaatii jotain erityistä ideaa ja silloin tuntuu että mikään idea ei ole tarpeeksi hyvä. Että ikäänkuin jos…

Käyskentelyä auringossa

Kesäinen Suomi on täynnä tapahtumia. Löytyy kulttuuria ja historiaa, tanssia ja laulua. Itse pidän eniten historia-sävytteisistä tapahtumista ja markkinoista. Tänä viikonloppuna historian havinaa ja ostoshuumaa tarjoilee Kangasalla järjestettävät kaksipäiväinen Restauranta. Tampereen Seudun Mobilistit ovat järjestäneet Restauranta-päiviä jo vuosia. Tapahtuma keskittyy vanhojen autojen varaosiin mutta vuosien saatossa myyjien valikoima on laajentunut ja myynnissä on kaikenlaista tavaraa…

Uusi vintaasi-foorumi

Osa lukijoista varmaan on jo huomannut että vasempaan reunaan on ilmestynyt uusi banneri, Fintage. Sitä klikkaamalla pääsee uudelle suomalaiselle vintage-foorumille jossa keskustelu käy vilkkaana erilaisista aiheista vintageen liittyen. Sekaan mahtuu hardcore-harrastajista aloittelijoihin monen tyyppistä ja ikäistä ihmistä. Foorumin tarkoituksena on koota yhteen suomalaiset vintage-harrastajat. Siellä voi saada apua vintaasi-vaatteen ajoittamiseen, tarjota myyntiin tarpeetonta vintage-tavaraa, kysyä…

Halvat huvit eli shoppailua minibudjetilla

Lienee aika purkaa hieman matkakokemuksia ja katsoa mitä Englanti (ja matkalaukku) on syönyt. Aloitamme siis ostoksista. Jos haluaa selvitä Englannissa minibudjetilla kannattaa jättää suosiolla Lontoo väliin ja suunnata edullisemmille apajille. Hyviä ostospaikkoja löytyy Lontoon ulkopuoleltakin, eikä edes hirveän kaukaa. Aivan Lontoon eteläpuolella on loistava shoppailukaupunki, Croydon. Paikka on kuuluisa taskuvarkaista joten omistaan kannattaa pitää huoli….

Oloneuvoksen päiväkirja

Ensimmäinen virallinen päivä työttömänä, elikäs yrittäjänä =) Työvoimatoimisto oli melkein tyhjä mutta virkailija sanoi: “Tänään kun on vähän ruuhkaa niin ohjaan sinut tuonne yläkertaan”. No eipä siinä mitään, kävelin yläkertaan, hoidin homman ja ulos. Koska loppupäivä oli puhdasta luppoaikaa päätin kierrellä hieman keskustan kauppoja. Ensinnä suunnistin Sokokselle jossa autoni oli parkissa. Olen miettinyt pitempien nahkakäsineiden…