Tänä vuonna blogissa on keskitytty paljon ekologiseen ja eettiseen pukeutumiseen. Teema tulee jatkumaan ainakin koko tämän vuoden, ja luultavasti myös tulevaisuudessa jossain muodossa. Tänään haluan muistuttaa teitä huomisesta Vaatevallankumouksesta, jota vietetään bangladeshilaisen Rana Plazan vaatetehdaskompleksin romahtamisen vuosipäivänä. Onnettomuudessa kuoli 1133 ihmistä ja loukkaantui yli 2000. Ylen MOT teki jutun bangladeshilaisista vaatetehtaista, vuosi onnettomuuden jälkeen. Juuri mitään ei ole tapahtunut, paitsi työtahti kiristynyt yli-inhimilliseksi. Näissä tehtaissa valmistuvat myös suomalaisten tunnettujen merkkien vaatteet. Dokumentti Verentahrimat vaatteet on katsottavissa YLE Areenassa vielä 20 päivää.
Vaatevallankumouksen (englanninkielinen sivu) tarkoituksena on osoittaa muotiteollisuudelle että emme halua enää halpatuotantoa. Haluamme kestäviä vaatteita joiden valmistus on eettistä ja ekologista. Haluamme tietää kuka vaattemme valmistaa ja millaisissa oloissa. Ohjeet osallistumiseen löytyvät täältä. Myös Suomessa eri paikkakunnilla on tapahtumia päivään liittyen. Listan niistä löydät täältä ja täältä. Itse osallistun vaatevallankumoukseen tekemällä sitä mitä teen joka päivä, ompelemalla oman mallistoni vaatteita. Jos haluat nähdä missä ja miten Evil Dressmaker-vaatteet valmistetaan, voit tulla tutustumaan työhöni huomenna työhuoneelleni klo 9-16.00 välisenä aikana, Lähteenkatu 11, ovi N, Tampere. Tarjoan kahvit kaikille jotka uskaltavat poiketa sisään.
Mikäli omistat kotimaisia laatuvaatteita, voit ottaa niistä kuvan ja jakaa sen Ylen sivuilla tai Twitterissä. Mikäli sattuu vielä niin onnellisesti että satut omistamaan minun valmistamani vaatteen, jaa siitä kuva Twitterissä tai Instagramissa ja tägää se #evildressmaker #madeinfinland #fashionrevolution. Mikäli haluat tietää valmistamistani vaatteista lisää, kerron mielelläni. Kaikki Evil Dressmaker-vaatteet on suunniteltu ja valmistettu Suomessa.
This year on the blog has been a lot about ecological and ethical clothes. Theme will continue atleast the whole year and probably also in the future, atleast in some form. Today I want to remind you about the Fashion Revolution which is spent tomorrow 24.4.2014 to remember the collapsing of clothing factory building Rana Plaza in Bangladesh. 1133 people died in the accident and over 2000 injured. They still haven’t found all victims. Each of them have to be dna-identified in order the relatives to get compensation for the loss of their family member.
Finnish broadcasting company made a documentary of bangladeshian clothing factories year after the accident. Pretty much nothing has changed, except the work pace have gone inhumane. Less than 2 cents of one garment sold in western clothing shop, goes to the person who made it. Their minimum monthly wage is about 60-90€ when it should be over 100€. Also our well known Finnish brands have their clothes made in those factories where people can’t even have a break to go to the toilet, because otherwise they don’t get their production goals filled and they have to work overtime for free. One manager of these factories told to the reporter that if these western clothing companies would pay just 50 cents more per one garment, they would be able to improve their work and fire safety significantly.
Fashion Revolution has been organized to show to the fashion industry that we don’t want cheap mass production any more. We want good quality clothes which are made both ethically and ecologically. We want to know who makes our clothes and in what kind of conditions. Instructions to join in you can find here. There are events organized around the world. Find out about your local events here. I am taking part on Fashion Revolution by doing what I do every day, sewing my collection pieces. If you want to know how and where Evil Dressmaker- clothes are made, you can meet and greet me at my work tomorrow during 9.00 – 16.00. I offer coffee to everyone who dares to pop in to my workspace in Lähteenkatu 11, door N, Tampere. If you happen to own any clothes made by me, do share photos of them in Twitter or Instagram and tag with #evildressmaker #madeinfinland #fashionrevolution. If you want to know more about clothes I make, feel free to contact me. All Evil Dressmaker- clothes are designed and made in Finland.
Uutuuksia valmistumassa / New items in the making
2 people like this post.
Tuleeko teille joskus sellaista fiilistä että oma tyyli kyllästyttää? Tai että teitä kyllästyttää se miten ihmiset suhtautuvat pukeutumiseenne? Oletteko uskollisia yhdelle tietylle tyylille vai navigoitteko eri tyylien välillä sulavasti kuin kala vedessä? Olen viimeaikoina pohtinyt muutamia pukeutumiseen liittyviä asioita:
Miksi vintage?
Itse olen vähän kuin ajautunut vintagetyyliin. En ole oikein koskaan kokenut muodin mukana kulkemista omana juttunani, vaikka toki olen myös ollut vaatteista ja muodista kiinnostunut lähes koko aikuisen elämäni. Pukuhistoria ja muodin historia on kiinnostanut minua ehkä vielä enemmän kuin moderni muoti, mutta vasta muutama vuosi sitten tajusin että vintageen voi myös pukeutua. Pidän vintagesta koska kurvikkaammat vintage-vaatteet sopivat kropalleni paremmin kuin modernin mitoituksen vaatteet. Vintage vaatteissa on käytetty kestäviä, laadukkaita kankaita jotka kestävät vuosikymmeniä. Niissä on taidokkaita ja kauniita yksityiskohtia, joita moderneista vaatteista ei enää tahdo löytyä koska niiden tekeminen tulisi liian kalliiksi. Vintage-vaatteet ovat yleensä myös varsin uniikkeja, koska ne eivät useinkaan ole tehdasvalmisteisia, etenkään 50-lukua vanhemmat. Bonuksena vintagevaatteiden mukana tulee ekologisuus sillä vaatteen pitkä elinkaari vähentää sen ympäristökuormitusta olennaisesti.
Massasta poikkeamisen aiheuttama huomio
Lindsay Lane kirjoitti jokin aika sitten siitä miten häntä toisinaan kyllästyttää ihmisten suhtautuminen hänen vintage-tyyliinsä. Ihailu on toki kivaa, mutta sekin voi mennä liiallisuuksiin joskus. Toisin kuin Lindsaylla, omat kokemukseni rajoittuvat lähinnä tuijotteluun ja ajoittaisiin kohteliaisuuksiin. Tuijotteluun olen jo tottunut enkä aina edes enää huomaa sitä. Täällä Tampereella saa osakseen tuijotuksia jo pelkästään kirkkaanpunaisesta huulipunasta, vintagesta nyt puhumattakaan. Blogistania-ohjelman jälkeen minulle tarjottiin jonkin verran vanhaa tavaraa, ei suinkaan ilmaiseksi vaan ostettavaksi. Ikävä kyllä en ole kovin varakas ja omat kiinnostuksen kohteeni rajoittuvat pääasiassa 40-lukuun ja sitä vanhempaan. En siis todellakaan pysty ostamaan kaikkea minulle tarjottua vanhaa tavaraa. Ja vaatteissa toki rajoittaa myös koko. Vaikka löytäisinkin vääränkokoiselle vaatteelle myöhemmin uuden omistajan, en yksinkertaisesti voi ostaa kaikkea varastoon ihan vain hyvää hyvyyttäni.
Pynttäytyminen?
Toisinaan ihmisiä hämmästyttää myös se että olen “pynttäytynyt” vaikka en ole menossa juhliin. Kokemukseni mukaan pynttäytymiseksi ilmeisesti lasketaan mikä hyvänsä vintagemekosta kirkkaaseen huulipunaan tai siistiin kampaukseen. Monet tuntuvat olettavan että tämä “pynttäytyminen” ja laittautuminen vaatii jotenkin erityisen paljon aikaa, vaivaa ja yleensä aina jonkun erityisen syyn. Mutta ei se vaadi. Kun on kerran saanut rutiinin esim tietyn kampauksen tekemiseen, ei siinä oikeasti kestä kovin kauaa. Yleisimmin suosimaani 30-luvun henkiseen kampaukseen minulla menee aamuisin n. 5-10 minuuttia. Sama juttu meikin kanssa. Monet vintage-harrastajat pukeutuvat vintageen päivittäin ja tekevät huolitellun kampauksen ja meikin päivittäin. Itse en ole vintagea päästä varpaisiin enkä 24/7, mutta ei se silti tarkoita sitä että tarvitsen erityisen tilaisuuden laittautuakseni. Monesti teen sitä täysin omaksi ilokseni, koska se saa oloni hyväksi ja mielen iloiseksi.
Kyllästyttääkö?
Vaikka en pukeudukaan vintageen päivittäin, voisi tyyliäni kuitenkin kutsua vintage-henkiseksi. En oikein keksi sille muutakaan nimitystä. Mummotyyli? Tätityyli? Viimeisimpiä muotivaatteita kaapistani ei löydy, joitakin perusvaatteita kylläkin käytännön syistä. Muutamia yksittäisiä juttuja vaatekaappiini ei kuitenkaan koskaan tule eksymään, kuten farkkushortseja, Uggeja tai Crockseja. Niin paljon kuin vintagesta pidänkin, toisinaan siihenkin tulee kyllästyminen ja tekee mieli pukea jotain täysin muuta. Aina en jaksa rullata hiuksia, koska se pitää aina suorittaa edellisenä iltana. Aina en jaksa meikata. Ja kuten varmasti kaikilla, joskus tulee sellainen fiilis että kaapissa ei ole mitään kivaa päälle puettavaa. Mutta ne fiilikset menevät nopeasti ohi ja pian palaan taas lempi-vintagevaatteisiini.
Do you ever get the feeling that you are bored with your own style? Or are you bored about how people react on your style? Are you loyal to one style or are you navigating smoothly between all of them like a fish in the water? I have recently been pondering about clothes:
Why vintage?
I have sort of slipped on the vintage style. I have never really felt that following the newest trends was my thing, even though I have been interested in style my whole adult life. I have been interested in costume history and fashion history, perhaps even more than modern fashion, but I didn’t really realize that one can wear vintage until couple years ago. I like vintage because curvier vintage garments suit better for my body than the modern clothes. Vintage garments also usually have longlasting, high quality fabrics, which can literally last for decades. They have skillful and beautiful detailing, which modern clothes lack, due to high manufacturing cost. Vintage clothes are also most of the time unique, one of a kind items. That’s because they are not factory-made, atleast in most cases when pre-fifties. And as a bonus, vintage is more ecological, because the long life span of them reduces the strain on the the environment.
Attention caused by standing out of the mass
Lindsay Lane was writing about how she sometimes gets tired of how people react on her style. It is of course nice to be admired, but even that can go too far. Unlike Lindsay, my own experiences are mostly just staring and occasional compliments. I am quite used to people staring at me, I don’t always even notice it anymore. Here where I live, people stare even if you just wear red lipstick, not to mention vintage. After the Blogistania tv-program, I got quite many contacts from people who wanted to, not to give, but to sell me some old stuff. Unfortunately I’m not very wealthy and my interests are mostly 40′s and older. So I’m not able to buy everything offered to me. And there’s obviously also the size matter when it comes to clothes. Even though I might find someone to sell those wrong sized clothing, I simply can’t buy everything just out of courtesy.
Getting all dolled up?
Sometimes people are amazed by the fact that I’m in “my Sunday best” even though I’m not going to a party. In my experience, “being dolled up” can mean anything from vintage dress to just red lipstick or neat hairdo. Many people seem to assume this fancier look requires more effort, more time and usually always a special occasion. But it doesn’t. Once you get the routine worked out, doing that specific hairdo doesn’t take that long. The hairdo I mostly favour, 30′s style curls, takes me about 5-10 mins to do. Same thing with the makeup. Many vintage enthusiasts are dressed up from head to toe every single day. I’m not vintage head to toe, nor 24/7. That still doesn’t mean that I need a special occasion every time to look polished. Often I do that just for my own amusement, because it makes me feel good and happy.
Getting bored?
Even though I don’t wear vintage every day, I think my style could be called vintage inspired. I don’t really know what else to call it. Granny style? There’s no latest fashion items in my wardrobe, some basic garments however I have to have for convenience. However there are some items that will never ever ever move into my wardrobe, like jeans shorts or Uggs or Crocks. As much as I love vintage, sometimes I get bored with it and then I feel like wearing something completely different. I don’t always feel like rolling the hair, it needs to be done the night before. I don’t always have the energy to do makeup. Like most people, I too have some days when it feels I don’t have anything to wear. But those feelings pass quickly and I return to my favourite vintage garments.
Ihan tavallinen lauantai. / Just an ordinary Saturday
15 people like this post.
April 20th,2014
Hei me blogataan,
Jotain ihan muuta,
Kitinää,
Mun elämä,
Vaatehtimo,
Vintage | tags:
Bloggers,
My life,
Something else,
Style,
Vintage,
Whine |
11 Comments
Kyllä se on kuulkaa niin että odottaminen maksaa vaivan! Olen nimittäin jo useamman vuoden etsinyt kirppiksiltä aurinkovarjoa jolla voisin suojautua kesän kuumalta auringolta sopivan vintage-henkisesti. Mietin jo pariin otteeseen että tilaisin jonkun pitsisen virityksen netistä, mutta en kuitenkaan saanut aikaiseksi. Ja kyllä kannatti. Minusta on nimittäin parin viime kuukauden aikana tullut peräti kahden kauniin vintage-varjon omistaja. Ja vieläpä aivan pilkkahintaan.
Toinen varjoista on valkoinen paperivarjo ja toinen, tänään kirpputorilta löytynyt on hurmaava painokuosillinen kangasvarjo. Arvelisin että kumpainenkin on jonkinlainen tuliainen kaukomailta. Ne ovat hurmaavasti patinoituneet, mutta eivät varmaankaan useita vuosikymmeniä vanhoja. Tyylillisesti kyllä sopivat hirmuisen hyvin vintageharrastajalle. Erityisesti 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alkuvuosikymmeninä orientalismi oli hyvin suosittua. Se näkyi niin arkkitehtuurissa ja taiteessa kuin sisustuksessa ja muodissakin. 20-luvun oopperatakit ja iltapuvut saivat vaikutteita itämaisista vaatteista ja vielä 30-luvullakin orientalismi näkyi mm. ornamenteissa ja koristeissa.
Aurinkovarjo keksittiin jo tuhansia vuosia sitten ja nykyiseen muotoonsa se kehittyi noin 4000 vuotta sitten Egyptissä, Assyyriassa ja Kiinassa. Sieltä se levisi ensin antiikin Kreikkaan ja Roomaan ja vähitellen muuhunkin Eurooppaan, joissa siitä muodostui varakkaiden naisten statussymboli. Maidonvalkea, auringolta suojattu iho kertoi varakkuudesta ja siitä että henkilön ei tarvinnut tehdä työtä elääkseen. Itämaistyylisiä paperisia aurinkovarjoja voi nähdä paljon 1800-luvun lopun maalauksissa, mutta aurinkovarjon suosio alkoi hiipua 20-luvulla. Silloin yläluokka alkoi kiinnostua aktiivisesta ulkoilmaelämästä ja aiemmin rahvaanomainen rusketus tuli muotiin. Se kertoi että henkilöllä oli varaa ja aikaa harrastaa vaikkapa purjehdusta tai tennistä, toisin kuin työväenluokalla jotka kalvakoituivat tehtaiden pimennossa.
It is definitely worth waiting, I tell you! I have been searching several years a parasol, which I desperately need on hot summer days to protect myself from the sun in a vintage-appropriate manner. I have been thinking about ordering a lace parasol online, but never got around doing it. Which was only a good thing, because within past couple months I have become a very happy owner of, not one, but two beautiful vintage parasols. And they were true bargains too.
First of the parasols is plain off-white paper parasol. And the other one, thrifted today, is beautiful printed fabric parasol. I assume they are both souvenirs from far east. They have rather charming patina on them, but I doubt they are very many decades old. Their style suits very nicely to vintage enthusiast. Especially the end of 1800′s and early decades of 1900′s the orientalism was very popular. It reflected to architecture, interior decoration, art and fashion. 20′s opera coats and evening gowns got lot of inspiration from orient and even as late as in the 30′s orientalism had it’s fingers in ornaments and decorations.
Parasol was invented many millennia ago and developed into it’s current shape around 4000 years ago in Egypt, Assyria and China. It then spread to Ancient Greece and Rome and bit by bit all over Europe. It became a status symbol for wealthy ladies. Milky white skin, protected from sun, was a sign of wealth and hinted that person did not need to earn their living by working. Oriental style paper parasols can be seen quite a lot in the paintings of late 1800′s. However the popularity started to fade in the 20′s. The upper class started to enjoy the active outdoor life and made previously vulgar tanning very popular. Tanned skin was now a sign of wealth. It revealed the fact that the person had enough money and time to do some outdoor activities, like sailing or tennis, unlike the working class which was forced to stay pale in the darkness of the factories.
Onnekas aurinkovarjon metsästäjä on onnellinen (ja ehkä
hieman maaninen, kuvasta päätellen). /
Happy parasol hunter is happy (and perhaps little bit
manic, based on the photo).
5 people like this post.
On aina mukava löytää uusia kivoja blogeja, mutta olen hieman huono etsimään niitä. Everybody everywear-projekti oli hauska tapa löytää uutta luettavaa, mutta projektin blogi ei ole päivittynyt yli vuoteen. Siksipä olikin hauskaa että Mis Papelicos on aloittanut vastaavan projektin parin ystävänsä kanssa. Share-in-style projektissa bloggaajat voivat jakaa asupostauksiaan tiettyyn teemaan liittyen. Oman postauksensa voi jakaa joko Sacramenton Mis Papelicos-blogissa, Rosyn Sewingadicta-blogissa tai My name is Peggy Sue-blogissa. Ainoa huono puoli on että Share in Style:lla ei ole mitään täsmällistä aikataulua vaan se näyttää päivittyvän vähän miten sattuu.
Tämänkertainen teema on kukat. Mikä ei sinänsä ole huono teema ollenkaan, ottaen huomioon että kevään pitäisi olla kohta kauneimmillaan. Ensimmäiset kukathan ovat jo puhjenneet. Keväästä ja kukista on aina hyvä inspiroitua ja siksi puin päälle hameen jota en ole käyttänyt aikoihin. Asusta tuli ihan huomaamatta hyvinkin mätsätty, raitapaidassa ja villakangastakin kukkakoristeissa on hyvin samaa luumunpunaista kuin hameessakin. Jaan tämän postaukseni Mis Papelicos-blogissa.
It’s always fun to find new lovely blogs, but I’m a bit lazy to search for them. Everybody Everywear-project was fun way to find new blogs to read, but unfortunately that blog hasn’t been updated for over a year. So it was really nice to find out that Mis Papelicos has launched similar project with couple of her friends. Share-in-style is community to share your outfit-posts according to a specific theme. You can share yours either on Sacramento’s Mis Papelicos, Rosy’s Sewingadicta or at My name is Peggy Sue. Only downside to Share in Style is that it doesn’t seem to have any proper schedule, but seems to be updating quite randomly.
Theme this time is flowers. Which isn’t bad theme at all, considering that spring is soon supposed to be at it’s best. First flowers have already bloomed. It’s good to get inspired by spring and flowers, and that’s why I wanted to wear today a skirt which I haven’t worn for ages. Outfit colours match by accident, skirt, striped top and flower decor on my wool coat are matching plum red shade. I’m sharing this post in Mis Papelicos.
Lempitakkini, huovutetut kukkakoristeet. /
My favourite coat, felted flower decoration.
Useita vuosia sitten tehty kukkahame, jonka helmassa on pieni röyhelö. /
Flower skirt made many years ago, with little ruffle on the hem.
2 people like this post.
Seuraa täysin randomisti markuskajomainen hajatelma:
Oletteko koskaan ajatelleet että maailmaan syntyy jatkuvasti uusia ääniä (minä ajattelin, sellainen on joskus vaarallista, mutta tällä kertaa ei niinkään). Sellaisia ääniä joista aikaisemmat sukupolvet eivät ole tienneet mitään. Niinkuin nyt vaikka lyijytäytekynä. Jokainen meistä moderneista ihmisistä tietää mille kuulostaa kun lyijytäytekynän kirjoitusterään syöttää uutta lyijyä. Sellainen hieman laahaava naksahdus kuuluu siitä.
Ajatellaan vaikka että huoneessa on kaksi ihmistä joista toinen on selin toiseen. Se joka ei ole selin, laittaa tyhjään lyijytäytekynään lyijyä ja alkaa napsuttaa kynää saadakseen lyijyn siirtymään kirjoitusterään asti. Ja se joka on selin, tietää katsomatta taakseen mitä se toinen tekee, koska tunnistaa äänestä että kah, siellä se toinen täyttää lyijytäytekynää. Hämmästyttävää on minusta juuri se että ihmiset ennen lyijytäytekynän keksimistä eivät voineet edes ajatella että joskus maailmassa on lyijytäytekyniä ja että niistä kuuluu laahaava naksahdus lyijyä ladattaessa.
Tiesittekö muuten että varhaisin lyijytäytekynä löytyi vuonna 1791 uponneen HMS Pandoran hylystä. Ensimmäinen patentti lyijytäytekynälle myönnettiin Englannissa 1822. Patenttia hakivat yhtiökumppanit S. Mordan ja J.I. Hawkins. Mordan kuitenkin lunasti Hawkinsin osuuden patentista ja jatkoi toimintaa muiden yhtiökumppaneiden kanssa aina toiseen maailmansotaan asti, jolloin tehdas pommitettiin. Japanissa lyijytäytekynästä tuli suosittu 1915 kun nuori metallityöläinen, herra Hayakawa esitteli siihen muutamia parannuksia. Yritykset Tokiossa ja Osakassa tekivät suuret tilaukset ja “Ever Ready Sharp Pencilin” suosio oli taattu. Yhtiö on myöhemmin tullut tunnetummaksi nimellä Sharp.
Tälläistä tänään täältä lyijytäytekynän ääreltä.
Some completely random thoughts coming your way:
Have you ever thought that there are new sounds being born to the world all the time (I thought about it, sometimes it can be dangerous to think, but this time not so much). The kind of sounds which earlier generations knew nothing about. Like for example mechanical pencil. Every one of us modern time people knows what it sounds when you insert new lead into the mechanical pencil. It’s a bit of a scratchy click.
Let’s assume there’s two people in the room. The other one is his/her back towards the other. The one facing the other one, inserts lead inside the mechanical pencil and starts clicking the pencil to get the lead towards the tip. And the one turned away, knows immediately what the other one is doing, without even looking, because they know the sound. At that point the person is thinking, oh, there’s my friend inserting the lead to the pencil. Most amazing thing about this to me is that people before the invention of mechanical pencil didn’t have any clue what that kind of sound would sound like, nor that it actually would exist at one point in time.
By the way, did you knew that the earliest known mechanical pencil was found from the wreck of HMS Pandora, sunk in 1791. First patent for mechanical pencil was granted in England in 1822. Patent was applied by business partners S. Mordan and J.I. Hawkins. Mordan did buy Hawkins’ share of the patent and continued with various business partners, untill the Second World War, when the factory was bombed. In Japan mechanical pencil became popular in 1915 when young metal worker Mr. Hayakawa introduced some improvements to the pencil. Companies in Tokyo and Osaka made large orders and “Ever Ready Sharp Pencil” was a success. Company has become well known worldwide later with the name Sharp.
That’s pretty much it, for today, with mechanical pencils.
Aattelepa sitä! / Think about it!
10 people like this post.
Viime maanantainen Tallinnan reisu oli aika rankka, sisältäen 8 tuntia pelkkää matkustamista. Mutta oli se silti kaiken vaivan väärti. Kävimme siis isännän kanssa Tallinnan Lentosatama-museossa jossa oli viimeistä päivää näytteillä kansainvälinen Titanic-näyttely. Tutustuimme samalla myös museon muuhun osaan johon kuului mm. erittäin mielenkiintoinen, maailman pisimpään käytössä ollut, virolainen sukellusvene Lembit.
1930-luvulla rakennettu ja vuonna 2011 käytöstä poistettu sukellusvene on yksi Lentosataman vetonauloista. Museovieraat pääsevät kiipeämään sisään museon sisätiloihin siirrettyyn sukellusveneeseen. Tämä oli minulle ehkä jopa Titanic-näyttelyä hienompi kokemus, sillä en ole koskaan aiemmin päässyt käymään sukellusveneessä. Ja toki sisäistä steampunkkariani viehättivät messinkiset mittaristot, vivut ja putkistot. Museo-opas kertoi että sukellusveneessä oli vakituinen 32 hengen miehistö ja pisin miehistön jäsen oli peräti 192 cm pitkä. Siis minua 20 cm pidempi. Kuvista se ei ehkä niin selvästi välity, mutta voinette kuvitella että minäkin jouduin kumartumaan mahtuakseni kulkemaan sukellusveneen laidoilla.
Sukellusvene Lembit / Submarine Lembit
Kaksi muuta seikkaa kiinnittivät erityisesti huomioni. Makuulaverit olivat todella pienet ja erittäin lähellä toisiaan. Niille ei saanut kiivetä, mutta voin vain kuvitella sitä klaustrofobista tunnetta mikä syntyy kun yläpuolella roikkuva punkka on vain noin 30 sentin etäisyydellä kasvoistasi. Lisäksi osa miehistöstä joutui nukkumaan samassa tilassa kuin torpedoputket ja niistä ammuttavat torpedot. Torbedojen säilytystelineet olivat kirjaimellisesti makuulaverien vierustovereina. Aika pelottava ajatus nukkua pommin vieressä. Tosin jos torpedo jostain syystä olisi päässyt räjähtämään niin sillä tuskin olisi ollut suurta merkitystä missä kohtaa sukellusvenettä sillä hetkellä olisit sijainnut.
Torpedoputki no 1 / Torpedo tube number 1
Titanic-näyttelyn jokainen kävijä sai oman lipun, johon oli painettu lyhyesti jonkun todellisen Titanicilla matkustaneen henkilön tiedot. Näyttely koostui laivan alkuperäisen sisustuksen rekonstruktioista joihin kuuluivat mm. ensimmäisen ja kolmannen luokan hytit sekä pääportaikko, hylystä nostetusta esineistöstä sekä infotauluista joissa kerrottiin laivan rakentamiseen, neitsytmatkaan ja uppoamiseen liittyvää faktatietoa sekä matkustajien henkilöhistoriaa. Minä olen ollut aina kiinnostunut Titanicin murheellisesta tarinasta ja perehtynytkin siihen aika tarkkaan joten tiesin pääpiirteittäin miten tapahtumat seurasivat toisiaan. Aika paljon huonoa onneakin oli matkassa.
Itselleni kiinnostavinta näyttelyssä olivat nimenomaan yksittäiset matkustajien tarinat. Karmealla tavalla kiehtovaa on se miten monen perheen ja suvun elämä muuttui totaalisesti aivan pienen sattuman johdosta. Esim haitilaissyntyinen mies perheineen oli aikonut muuttaa asumaan Haitiin ja oli saanut matkaliput äidiltään, joka asui Haitissa. Liput olivat alunperin toiseen laivaan, mutta muistaakseni laivassa sattuneen laiterikon johdosta heidät siirrettiin Titanicille. Koko perhe menehtyi. Näyttelyn viimeisessä salissa oli matkustajaluettelo nimineen jaoteltuna ensimmäisen, toisen ja kolmannen luokan matkustajiin, sekä miehistöön. Lisäksi nimiluettelo oli jaettu kahteen osaan sen mukaan ketkä selvisivät ja ketkä menehtyivät. Täällä saattoi tarkistaa selvisikö omassa lipussa mainittu henkilö haverista vai ei. Minä selvisin, isäntä ei.
Our trip to Tallinn last Monday was tiring, including whole 8 hours of pure travelling. But it was definitely worth it. We went to the Seaplane Harbour, which is a museum in Tallinn, that was holding the Titanic Artifact exhibition. We also saw the other exhibitions in the museum, which included most interesting estonian submarine Lembit.
Sub was built in the 30′s being the longest used submarine in the world. It was removed from active use in 2011. Now it is inside the museum hall and people can go inside. This was perhaps even more exciting to me than the actual Titanic exhibition, since I’ve never been inside submarine before. And my inner steampunk lover was of course fascinated by all the brass knobs and levers and meters. Museum guide told us that there used to be crew with 32 members and the longest of them was 192 cm tall. So 20 cm more than I am. Perhaps it’s not that clear on the photos, but you can imagine. Even I had to bend when standing on the sides of the sub.
Punkat / Bunk beds
Two other things caught my attention especially. The bunk beds were very small and very close to each other. We weren’t allowed to climb on them, but I can imagine what it feels like to lie on one of them when the next bunk bed is just about 30 cm away from your face. Also some of the crew had to sleep in the same space with the torpedo tubes and torpedos. Racks for the torpedos were literally right next to the beds. Quite scary thought to sleep next to a bomb. All though if torpedo would go off inside the sub, I don’t think it much mattered where in the sub you located at the time.
Steampunk-faneille hieman messinkiä /
Little brass for steampunk fans
All visitors for the Titanic exhibition received ticket, with printed information about real random passenger on Titanic. Exhibition included reconstructions of original interiors like first and second class cabins and Grand staircase, items from the wreck and info boards about the construction, voyage and sinking of Titanic and stories of several passengers on board. I have always been fascinated about the story of Titanic and I’ve learned quite a lot about the events and what lead to the sad result. There was quite a lot just bad luck involved too.
Most interesting things to me at the exhibition were the stories of individual passengers. It is intriguing in a grim way, how lives of many families changed just on a streak of bad luck. For example a man originally from Haiti, was planning on moving to Haiti with his family. He received travel tickets from his mother, who was still living in Haiti. The tickets were originally for another ship, but because of a malfunction on the ship, they were transferred to Titanic. They all perished. On the last hall of the exhibition had a passenger manifest divided on first, second and third class passengers and crew. Lists were also divided in two, based on who survived and who didn’t. Here you could check if the passenger on your ticket survived or not. Mine did, hubby’s didn’t.
Osastojen välillä olevat luukut eivät ole kovin suuria. Tässä hieman mittakaavaa. /
Hatches between sections aren’t that big. You can get the idea of the size here.
Lisää silmänruokaa steampunkkareille. / More eye candy for steampunkers.
Periskooppi ja taustalla ruori. / Periscope and subs wheel at the background.
Hame ei ole sukellusveneessä hirveän käytännöllinen. /
Skirt is not very practical in the submarine.
Yksityiskohtainen Titanic-pienoismalli / Detailed miniature of Titanic
Koristeelliset lasiovet, replika. / Decorative glass doors, replica.
Ensimmäisen luokan hyteissä oli juokseva vesi. Hylystä
nostettua esineistöä, vesihana. /
First class cabins had running water. Water tap, salvage from the wreck.
Titanicin varustamo, White Star Line käytti laivoissaan nimikoituja esineitä.
Rahavaikeuksien myötä White Star Line yhdistyi 30-luvulla kilpailevan
varustamon, Cunardin kanssa, muodostaen Cunard-White Star Limitedin.
Titanicin uppoaminen teki White Star Linen esineistöstä keräilyharvinaisuuksia. /
The owner of Titanic, shipping company White Star Line, used lots of items with
their logo in their ships. Due to financial difficulties it merged in the 30′s with
the biggest competitor, Cunard, to form the Cunard-White Star Limited.
Sinking of Titanic made White Star Line-items desired collectors items.
Laivan pääportaikosta tehdyssä jäljennöksessä saattoi valokuvata itsensä. /
You could take photos of yourself on the replica of the Grand Staircase.
Isännän lipun matkustaja, ruotsalainen Paul Andreasson oli matkalla veljensä luo
Chicagoon, yhdessä neljän ystävänsä kanssa. Laivalla oli yhteensä 108 ruotsalaista.
Paul ei selvinnyt. Minun lippuni matkustaja, suomalainen rouva Elin Hakkarainen,
oli matkalla Pennsylvaniaan, vastavihityn miehensä Pekan kanssa. He olivat lähteneet
pakoon Suomessa tuolloin vallinnutta poliittista kuohuntaa. Laivalla oli matkustajina
63 suomalaista, joista selviytyi vain kolmannes. Elin oli yksi heistä. /
Passenger on hubby’s ticket, Paul Andreasson was travelling to his brother
to Chicago, with his four friends. There was 108 Swedes onboard. Paul did not
make it. Passenger on my ticket, finnish mrs Elin Hakkarainen, was travelling
to Pennsylvania with her newly wed husband Pekka. They were escaping
the political commotion in Finland. There were 63 finns onboard and only one
third survived. Elin was one of them.
9 people like this post.
Epätavallisen aikaisesta keväästä huolimatta, olen hirmuisen onnellinen että allergiaoireet ovat pysyneet varsin hyvin kurissa. Mutta huhtikuulle siirryttäessä on taas aika kaivaa allergialääkkeet esiin. Keuhkoputkentulehduksesta on jo kutakuinkin selvitty. Nyt jaksaa taas kävellä ja harrastaa ilman raastavia yskänpuuskia. Aurinko kuitenkin paljastaa taas karun totuuden, eli tuon jokavuotisen parveke-ongelman. Ihan nolottaa, että en koskaan saanut tehtyä viime keväänä lupaamaani postausta parvekkeen siivouksesta ja uudistuksesta. Olisikohan tänä keväänä jo aika? Yritän ryhdistäytyä. Olen vannonut tänä vuonna järjestäväni syksyllä Venetsialaiset, joten parvekkeen olisi parempi olla edes jotenkin esiteltävässä kunnossa. Mutta ennenkuin syksy tulee, niin katsotaan mitä Instagramiin on kertynyt.
Despite of the unsually early Spring, I am very happy about the fact that my allergy has been holding back. But now when the April has arrived, I have to get the medication again. I have survived the bronchitis nicely. Now I can walk and do my hobbies again without heavy coughs. Sunshine reveals the harsh truth again, that annual balcony problem. I’m quite embarrassed that I never got around doing the post about balcony clear up and revamp. Perhaps this Spring? I try to grab a hold of myself. I have sworn to organize the Venetians (traditional Autumn garden party) this Autumn, so the balcony should be atleast somewhat presentable. But before the Autumn comes, let’s have a look what my Instagram ate.
MAALISKUU
1. Viimeiset muistot Burleskifestareilta / 2. Kevään merkkejä: Lumikellot
3. Taku huolehtii toipilaasta / 4. Ystävältä saatuja valokuvia
5. Paras kirppislöytö aikoihin / 6. Virkkaus-mallin mietintää
MARCH
1. Last memories from Burlesque Festival /2. Signs of Spring: Galanthus
3. Taku taking care of patient / 4. Photos from friend
5. Best thrift find for ages / 6. Contemplating crochet pattern
3 people like this post.
Kierrätyskeiju-haaste on sujunut kutakuinkin ennakoidusti ja uutena on tullut hankittua vain pakollisia juttuja joita ei käytettynä oikein löydy. Muutenkin vaatteita ja asusteita on hankittu varsin maltilliseen tahtiin. Kuten aiemmin jo kirjoittelin niin jonkinlainen vaatekaapin järkeistys on taas edessä, mutta siitä lisää myöhemmin. Muihin haasteeseen osallistujiin voit tutustua esim Kierrätyskeijujen FB-sivulla. Tällä välin kun te luette tätä postausta, minä olen matkalla Tallinnaan katsomaan Titanic-näyttelyä ennenkuin se pakkaa tavaransa. Tänään onkin se viimeinen mahdollinen tilaisuus. Kuvia näyttelyssä tuskin saa kamalasti ottaa, mutta jonkinlaista raporttia blogiinkin varmasti tulossa.
Kierrätyskeijut – Maaliskuu
Ostettu uutena
3 paria sukkahousuja
Ihonväriset alushousut esiintymisasuun
Ostettu käytettynä
30-luvun lopun vintagemekko
Satiinikäsineet
Korseletti
Itse tehty
40′s repro hame
Rintaliivit esiintymisasuun
Alushousut esiintymisasuun
Recycle Fairy challenge has been going pretty much as anticipated. I have bought new only stuff that was urgent to get and can’t be easily found second hand. In general I have been quite moderate when buying clothes. Like I mentioned before, my wardrobe is in urgent need of some sort of clearance, but about that later. You can check other Recycle Fairies on the Challenge FB-page. While you are reading this, I’m on my way to Tallinn, to see the Titanic exhibition, before they pack up again. Today is actually the last chance. I doubt they allow photography in the exhibition, but I’m sure there will be some sort of report posted in the blog later.
Recycle Fairies – March
Bought new
3 pairs of tights
Nude underpants for performance outfit
Bought second hand
End of 30′s vintage dress
Satin gloves
Corselet
Self made
40′s repro skirt
Bra for performance outfit
Knickers for performance outfit
Hame – uusi, itse tehty 40-luvun tyyliin
Pusero – vuosia sitten hankittu viskoosinen kasaripusero
Skirt – new 40′s repro, selfmade
Blouse – years ago bought 80′s viscose blouse
3 people like this post.
Kangaspäälysteiset napit ovat aina viehättäneet minua. Ne antavat vaatteelle mukavaa luksuksen tunnetta. Vanhoista vaatteista saattaa joskus bongata kaksinkertaisia kangaspäällysteisiä nappeja joissa on käytetty kahta kangasta. Ne vaativat hieman enemmän askartelua, mutta lopputulos on kaiken sen vaivan väärti. En ole tehnyt tutoriaaleja sitten joulukuun, joten tässä ohjeet kauniisiin nappeihin:
Fabric covered buttons have always fascinated me. They give your garment luxury feeling. Sometimes you can find old garments that have so called double buttons, with two different fabrics. They require a bit more work, but result is definitely worth the effort. I haven’t done any tutorials since December, so here’s how:
Tarvikkeet:
Muovirenkaita
Nappeja tai puisia nappiaihioita jotka mahtuvat renkaan sisään
Kangasta
Sakset
Silmäneula
Lankaa
You need:
Plastic rings
Buttons or wooden button base which fit inside the rings
Fabric
Scissors
Needle
Thread
Leikkaa kankaista ympyrän muotoiset palat jotka ylettyvät renkaan ja nappiaihion ympäri. Ympyrän koon on oltava aika tarkka koska liian suuri pala ei kiristy riittävän tiukasti aihion ympärille.
Cut circles from fabrics, they should go comfortably around rings and buttons. Size of the circle must be quite precise because too large circle doesn’t go tight enough around the base.
Päällystä nappiaihio toisella kankaalla ja rengas toisella kankaalla. Pujottele neulan avulla lanka kiertämään kangasympyrän reunalla, kiristä lanka jolloin kankaan reuna rypyttyy ja kiristyy renkaan/napinympärille. Renkaan ympärille tuleva kangas saa jäädä hiukan löysemmälle jotta keskelle tuleva nappi uppoaa renkaan sisään kauniisti.
Cover buttons with another and rings with another fabric. Stitch the thread around the circles and pull so that it tightens the edge of the fabric around the ring/button. Fabric covering the ring can be just a tad loose, so that the button in the middle will sink inside nicely.
Ompele nappi renkaan sisään ja kiinnitä nappi vaatteeseen. Nämä punapohjaiset napit tulevat aikanaan (kunhan ehdin ne kiinnittää) koristamaan tätä Fall For Cotton-haasteeseen tekemääni pukua. Vasemman reunan kolme nappia ovat äidin ja mummun varastoista löytyneitä vintage-nappeja.
Sew the button inside the ring and finally attache to garment. These red-based buttons will eventually (when I have time to do it) decorate my Fall For Cotton-dress. Three buttons on the left are vintage buttons, found from mums and grandma’s stash.
Päällystetyt renkaat voi jättää myös ilman keskustanappia ja käyttää sellaisenaan, kuten tässä 40-luvun puserossa *klik* tai tässä 30-luvun mekossa *klik*.
You can also leave the covered rings without the central button and use them as they are, like in this 40′s blouse *click* or this 30′s dress *click*.
4 people like this post.
Asut ovat olleet viimeaikoina varsin synkeävoittoisia, mustaa ja mustaa. Tämä musta vintagepuku on yksi suosikkejani koska kangas on aika erikoista hieman läpikuultavaa ja puku on lisäksi lähes täydellisessä kunnossa. Olen lisännyt itse suorakaiteen muotoiset strassinapit jälkeenpäin, vintagea nekin.
Musta oli pitkään suosikkivärini, mutta jossain vaiheessa siihen tuli lopulta yliannostus ja sen jälkeen olenkin kaivannut hieman enemmän väriä. Silloin ostin terrakotan värisen vintage-mekon. Tällä hetkellä mieleni tekee erityisesti vihreää vintage-mekkoa jollaisen bongasin Vapriikki-Vintagesta. Ikävä kyllä himoitsemani puku oli liian pieni.
Viimeaikoina olen ollut kovin turhautunut vaatekaappien sisältöön, jota tuntuu olevan liikaa ja vääränlaisia. Suuri osa lempivaatteista on jatkuvasti pyykkikorissa ja loppu vaatekaapin sisältö on niin kaaoksessa että sieltä ei tahdo löytyä mitään. Vaikka kaapit olisivat järjestyksessäkin,niistä on hankala löytää mitään koska ne ovat aivan liian täynnä. Jonkinlaista sekasotkun räjäytystä kaivataan, ja mahdollisesti jonkinlaista myyntioperaatiota myös. Vielä kun löytäisi aikaa ja viitseliäisyyttä kaiken läpi käymiseen. Muissa blogeissa on näkynyt erilaisia toteutuksia blogi-kirppiksistä. Miten on, kiinnostaisiko lukijoita mahdollisesti semmoinen?
My outfits have been recently rather gloomy, just black and black. This black vintage dress is one of my favourites, because the fabric is rather unusual, a bit sheer. Dress is also almost in pristine condition. I have added myself those rectangular rhinestone buttons, also vintage.
Black was long time my favourite colour, but at some point I got bored with it and after that I have wanted some colour. That’s when I bought terracotta vintage dress. At this moment I’m looking for green vintage dress, which I happened to find in Vapriikki Vintage. Unfortunately that treasure was too small for me.
Recently I have been quite frustrated with my wardrobe. There seems to be too much and wrong kind of stuff. Most of my favourite garments are in the wash basket most of the time, and the insides of the wardrobe is in such a chaos, I can’t really find anything. Even though the closets were in order, they are so full that it’s pretty impossible to find anything. So I think I need some sort of explosion to take care of the mess. I might have to sell some stuff too. I just need to find some time and patience to go through it all. Some bloggers have organized blog flea markets. How is it my dear readers, would you be interested in that kind of activity?
4 people like this post.
