Olen tässä puuhastellut erään belle epoque-tyylisen asukokonaisuuden kanssa ja tulipa mieleeni että siihen liittyen voisi pistää tulemaan pienen tutoriaalin. Monet teistä saattavat tietää/muistaa smokkipoimutus-koristelut. Näitä aikaavieviä käsityötaidon näytteitä on harrastettu mm. 70-luvulla ja 40-luvulla ja toki myös paljon varhaisemmin, erityisesti ennen elastaanin ja kuminauhojen keksimistä mm. hihansuihin ja muihin joustoa vaativiin kohteisiin. Smokkipoimutus koostuu samankokoisista…
Category: DIY
Sydämellistä joulua / Heartfull Christmas
Vielä on vähän aikaa tehdä jouluaskartelua. Vaikka sanoinkin edellisen askartelupostauksen yhteydessä että sydän ei ole niitä suosikkejani joulukoristeissa niin tällä kertaa tein sydämiä. Lapsuudesta muistan nämä paperiset pienet sydänkorit joissa kuuseen saattoi ripustaa pieniä herkkuja aattoyön nälkäisille. Minua viehättää tässä tuo mallin näennäinen yksinkertaisuus (sen pujottelu ei ollutkaan ihan niin yksinkertaista kuin voisi ajatella) ja…
Rusettiluistelua / Skating
Vaikka joulukalenterit jäikin tältä vuodelta tekemättä niin pari pientä jouluista askarteluhommaa pistän tulemaan. Tässä niistä ensimmäinen. Söpöjä kankaisia pehmustettuja joulukoristeita on näkynyt muutaman vuoden ajan. Itse en niin hirveästi välitä kuusista, tähdistä ja sydämistä jotka ehkä ne perinteisimmät koristeiden muodot. Siispä askartelin pieniä luistimia kuuseen ja ovikranssiin ripustettavaksi. Hauskinta näissä on että pienetkin kangastilkut ja…
DIY: Irtokauluksia / Detachable collars
Lupauksethan on pidettävä, eikö niin. Lukijani muistutti että olen joskus luvannut tehdä irtokaulus-tutoriaalin. Noooh, hommahan lähti sitten vähän käsistä, kuten huomaatte. Tässä siis tutoriaalit useampaan erilaiseen kaulukseen. Mutta ensin vähän taustaa. Irtokauluksia on moneen lähtöön. Jotkut ovat varsin pelkistettyjä ja toiset erittäinkin koristeellisia. Ne voivat olla enemmän korunomaisia tai juuri tietyn puvun pääntielle sopivaksi valmistettuja….
Paikkasukkikset / Patched tights
Mitä tehdään kun vahingossa leikataan saksilla reikä sukkahousuihin? No paikataan se tietenkin. Sukkistenpaikkaus-ohjeet brought to you by Evil Dressmaker. 1. Puetaan rikkinäiset sukkahousut päälle 2. Paikallistetaan reikä (joka toivonmukaan on jossakin kohtalaisen helposti käsiteltävässä kohdassa) 3. Otetaan paikkausainetta, esim pala pitsiä sekä sopivan väristä ompelulankaa 4. Valitaan ompeluneulaksi tylppäkärkinen kanavaneula (vaihtoehtoisesti voidaan käyttää teräväkärkistä neulaa…
Helppo kampaus-tutorial / Easy hair tutorial
Toivepostauksena olis nyt tulossa tämmöinen pieni kampaus-ohjeistus. Mitään huippu-upeaa ja monimutkaista vintage-kampausta (niissä olen vielä vasta-alkaja) tästä ei tule, vaan kohtalaisen yksinkertainen vintaasi-henkinen kampaus joka on alkuvalmistelujen jälkeen verraittain nopeasti tehtävissä. Lisäksi omat hiukseni ovat aika lyhyet ja otsahiukset tahtovat olla tähänkin kampaukseen hieman liian lyhyet asettuakseen nätisti. Mutta näillä mennään. IN ENGLISH I got…
Päitä maalaamaan / Painting heads
Kirpputoreilta tai yritysten poistomyynneistä saattaa joskus halvalla löytää styrox-päitä. Ne ovat monesti aika kolhiintuneita ja likaisiakin, mutta malliltaan hirmu kauniita. Styroxpään (tai muun styroxesineen) voi helposti uudistaa maalaamalla. Käytä nestemäisiä mattapintaisia guassi- eli julistevärejä. Niissä on korkea pigmenttipitoisuus, ne ovat vesiliukoisia ja säilyttävät styroxille ominaisen pinnan. Tumma maalipinta ei tietenkään poista koloja mutta hämää silmää…
Epic fail
Olisi tietysti ihan fiksua että testaisi omat tutoriaalinsa ennenkuin postailee niitä rehvakkaasti ympäri nettiä. Näin jälkikäteen varoituksen sana. Älkää tehkö niinkuin minä tein vaan hommatkaa sitä Mod Podgea (kangaskengille kaiken lisäksi sitä kankaalle tarkoitettua Mod Podgea). Olettaisin että se on himppasen joustavampaa kuin tämä s…nan Glossy Accents jota minä käytin. Hyvänä puolena sanottakoon että vaikka…