Kirppistuuria / Thrifters luck

Musta tuntuu että mulla on viimeaikoina ollut niin älytön kirppistuuri että tää ei voi jatkua kovin pitkään. Kaikki hyvä nimittäin loppuu aikanaan, yleensä ennemmin kuin myöhemmin. Tuntuu sille, että jotkin ostoslistalla olleet tavarat ovat suorastaan kävelleet syliin kirppiksillä ja muutamia jo varsin pitkään etsimiäni asioita on putkahtanut myöskin ulottuville. Olen löytänyt muun muassa osasia suunnittelemaani steampunk-asuun…

Melkein twinset / Almost twinset

Kevät on aikaisessa tänä vuonna. Se tarkoittaa sitä että jokavuotinen allergialääkerulianssi on taas alkamassa. Yleensä se alkaa tuossa huhtikuun korvilla, mutta oli pakko käydä jo tänään hakemassa helpotusta apteekista. Jos kyse olisi pelkästä nenän vuotamisesta en varmaan vaivautuisi, mutta itselläni allergiaoireet aiheuttavat lisäksi migreeniä, jee. Mikäpä ei migreeniä meikäläiselle aiheuttaisi. Kevään kunniaksi ja muutenkin osallistun…

Kaksi marjaa / Identical twins

Tein liivimekon. Jos tekemäni kesämekko on maailman helpoin mekko, niin tämä on sitten se toiseksi helpoin. Pidän tästä mallista niin kovasti, että nyt näitä on minulla kaksi, melkein identtistä. Alaosa on suora helma jossa on sekä edessä että takana ns. kävelylaskokset, kirjaimellisesti antamassa väljyyttä kävelyyn. Yläosa on edestä avaralla v-pääntiellä varustettu ja takaa kietaisumallinen. Sivusauman nepparit…

Helmikuun kuvat / February photos

Whooaa, käsittämätöntä miten hurjaa vauhtia taas aika kuluu. Vastahan tämä vuosi vaihtui ja nyt on jo kohta maaliskuu puolessa. Meno on ollut taas sen verran haipakkaa että en ole kerennyt blogiakaan paljon vilkaista. Pitää oikein katsoa kalenterista että mitä sitä on helmikuussa tullut tehtyä. On siellä näemmä jotain pukukilpailua ollut, autoa katsastettu oikein urakalla, käyty…

S-I-S: Keikkamatkalla / S-I-S: Gig travelling

Aaaah! Mua sattuu jokapaikkaan. Olen sanonut ennen ja sanon vastakin, ei ole kuulkaa vanhaksi tulemista. Kahden illan keikkareisu Helsinki Burlesque Festareille ja olen ihan raato. Lihaksiin sattuu, niveliin sattuu ja kävelen kuin cowboy (katsokaapa vain John Waynea miten se kävelee!). Perjantaisen keikan jälkeen sain yöllä ehkä elämäni karmeimmat lihaskrampit. Molempiin jalkoihin. Polvesta alaspäin varmaan kaikki…

20-luvun puserokirja / 20’s blouse book

Löysin Vapriikki-vintagesta aivan mahtavan pienen kirjasen jossa on 1920-luvun ohjeita puseroiden valmistamiseen. Kirja on hauskasti kirjoitettu ja ajattelin tässä jakaa kanssanne pienen katkelman. “Viyella-puserossa ja konttoriesiliinassa” on erään uuden ruotsiksi ilmestyneen kirjan nimi. Kirjaa näkemättä uskaltanee väittää, että siinä on varmasti puhe konttorineidistä, sillä viyella-pusero ainakin on konttorineidin vaatekappaleita. Mikä sen mukavampi asu onkaan koneella…

Teiden sankarit / Heroes of the open road

*ranttaus alkaa* Olen tässä viimeaikoina joutunut ajelemaan pidempiä matkoja iltapimeällä ja monesti vielä aika huonossa kelissä (räntäsade, sumu, mitä näitä nyt on). Siitä johtuen on tullut mieleen, että pitääkö autoilijat nykyisin pimeällä ajamista jonkinlaisena kilpailuna? Että kuka kehtaa pitää pitkiä valoja päällä pisimpään. Pimeällä räntäsateessa, kun on ajanut jo tunnin ja toinen mokoma olis vielä…

Helppo hymyillä / Easy to smile

                                                                     *blogiyhteistyö Kangaskapinan kanssa/                                    …