Kärjille nouse! / En pointe!

Olen nyt jotenkin noista kärkitossuista niin innoissani, että vaikka mä olen vannonut ettei tästä koskaan tuu mitään fitness- eikä sporttiblogia niin ihan pakko taas teitä kiusata balettiasioilla (tullee tapahtumaan myös tulevaisuudessa säännöllisen epäsäännöllisesti). Muutamia kärkitossutreenejä on nyt takana ja haavereilta ei ole niissä vältytty. Toisella treenikerralla teimme kärjillä kävelyä (joka on tosi vaikeaa, tiedoksenne vain) ja yrittäessäni pysyä makarooninilkoillani pystyssä tökkäsin vasemman käteni tangonpidikkeeseen sillä seurauksella että yksi kynsi lohkesi tosi pahasti. Instagramiani seuraavat ovat jo nähneet lopputuloksen. Sanon vain että verta ja kyyneliä, my friends, verta ja kyyneliä.

Tossuihin liimaamistani mokkanahan paloista on ollut todella paljon hyötyä. Treenisalissa on aika liukas puulattia, mutta enää eivät tossut luista. Uskallan ihan reippaasti nousta kärjille kaikista asennoista (toinen asento erityisesti tuotti ekalla kerralla vaikeuksia). Nilkat eivät vielä ole kovin taipuisat ja vahvat, eivätkä polvet riittävän jäykät, mutta olen sentään toipunut ensimmäisen tunnin aiheuttamasta shokista. Ensimmäinen kerta kärjillä tuntui aivan hirveältä suoraan sanoen. Se on helpottunut siitä aika paljon. Eihän se edelleenkään mitään mukavaa ole kun koko paino on pienellä osalla jalkaterää, mutta kaikkeen tottuu.

Tänään tein tavallisen balettitunnin jälkeen kotona kevyen kärkitossutreenin nilkkojen vahvistamiseksi. Eli rullauksia demi-pointen kautta kärjille ja echappeita. Kuvasin niitä videolle että voin niiden avulla vähän tarkkailla myöhemmin edistymistä. Hytkyminen ja vaappuminen johtuu siitä että yritin samalla kevyesti venyttää nilkkaa että jalkaterä kaartuisi kauniimmin kärjen yli. Polvet vaativat vielä treenausta kuten mainitsinkin ja muutenkin koko hommeli on vähän huteraa, mutta jostain se on alettava. Linkkasin nämä nyt suoraan Instagramista kun en saanut videoita muuten järkevästi toimimaan.
Muuten, te jotka ette sillä tavalla ole perehtyneet balettiasoihin niin haluaisitteko että selitän perusteellisemmin noita termejä ja liikkeitä? Vai onko semmoinen perusteellisuus turhaa?

inenglish

I’m so excited about my new pointe shoes, that even though I have promised this won’t turn into fitness nor sports blog, I just have to bother you with ballet stuff (will happen randomly in the future aswell). I’ve done now several pointe classes and haven’t avoid accidents. On second time we did walking on pointe (which is really difficult btw) and while trying to stay on pointe with my macaroni ankles, I managed to hit my left hand on the barre holder, with a result of one of the nails splitting really badly. My Instagram followers have already seen the aftermath. I just say: blood and tears, my friends, blood and tears.

The suede tips I glued on my shoes have been really helpful. Our ballet studio has pretty slippery wood floor, but now my shoes are not slippery anymore. Now I have the courage to go on pointe from any position (especially the second position was quite difficult). My ankles are not very flexible nor strong yet, neither my knees stiff enough, but atleast I have managed to survive the shock of first lesson. I must be honest, the first time on pointe shoes was horrible. It has become a bit more easier. It’s not comfortable, I tell you that. Whole weight is on very small area of my feet, but I get used to it eventually.

Today after regular ballet class I did some light pointe exercise at home, to strengthen my ankles. It was just rolling on pointe via demi-pointe and some echappes. I took videos so that I can later see if there’s any progress. Wibbly wobbly moves are due to the fact I was trying to also stretch my ankles so they would make lovely arch over the tip of the shoes. My knees still need lot of work as I already mentioned and it’s still quite shaky all over, but one has to start from somewhere. I linked these videos straight from Instagram, because I wasn’t able to get them work otherwise.
BTW, those of you who don’t really know much about ballet stuff, would you like me to explain the vocabulary or moves a bit more closely? Or is it just waist of time?

After our monday ballet class I did some easy pointe exercise at home to strengthen my ankles. Yes those floppy knees… #adultballet #adultballerina #beginnerballet #beginnerpointe #pointe #enpointe #pointeshoes #couchpotatointoballerina #kärkitossut #nilkkojenvahvistusta

A post shared by Rhia Evildressmaker (@rhia_evildressmaker) on

And then some wobbly echappes on first position #adultballet #adultballerina #beginnerballet #beginnerpointe #pointe #enpointe #pointeshoes #kärkitossut #couchpotatointoballerina #nilkkojenvahvistusta

A post shared by Rhia Evildressmaker (@rhia_evildressmaker) on

10 people like this post.

Comments (12)

MariaSFebruary 23rd, 2016 at 08:29

Mulle ei ainakaan tarvi enempää avata termejä, ehkä taustoja miksi pyritään johonkin tiettyyn asentoon esim nilkan suhteen. Mutta hauskaa luettavaa näinkin!

Tuli muuten sellainen juttuvinkki mieleen, että semmonen shopping guide vintagen ja vanhan tavaran suhteen, eriteltynä vaikka esineryhmän mukaan; laukut, kengät, vaatteet, takit jne. Eli mistä tunnistaa aidon, mihin kannattaa kiinnittää huomiota, milloin jättää kauppaan. En tiedä onko tällaisia blogissa jo ollut (en ainakaan ole löytänyt vaikka olen mielestäni kolunnut tätä jo melkoisesti..).

RhiaFebruary 23rd, 2016 at 10:55

MariaS – Ok, pidän tuon mielessä tulevia balettipostauksia silmällä pitäen.

Mulla itseasiassa on jo työn alla semmoinen “mistä tunnistaa vintagen”-postaus mutta se on niin laaja aihe että kestää pitkään valmistua. Mutta ehkä jaan sitä vähän osiin niin saan äkimpää julkaistavaa.

LouFebruary 23rd, 2016 at 16:19

Voisi olla kiva, jos hiukan avaisitkin, jos siihen ei mene kummemmin aikaa. Echappe ilman hyppyä oli minulle aloittelijalle vähän uusi. Olen lainannut balettioppaankin, mutta ei sitä kovin nopeasti sisäistä kaikkea. :)

RhiaFebruary 23rd, 2016 at 19:19

Lou – Totta, mä olen harrastanut kohta jo nelisen vuotta enkä vieläkään itekään aina muista noita termejä, joudun lunttaamaan netistä osan :D Luulen että se ero tulee siitä että liikkeet on vähän erilaisia pehmeillä tossuilla kuin kärkitossuilla tehdessä. Kärkkäreillä kun tarkoitus on aina nousta sinne kärjelle ja pehmeellä tossulla sitä ei voi tehdä niin se echappe mikä on pehmeellä tossulla hyppy onkin kärkkärillä vaan nousu (nilkan ojennus) sinne kärjelle. Kärjelle ei voi varsinaisesti hypätä koska se täräyttää jalkaa ja näyttää rumalta (ja voi varmaan olla vähän vaarallistakin). Tosin sitä väkisinkin välillä tapahtuu kun on vielä niin aloittelija tässä hommassa. Tai voihan se olla että mä oon käsittäny tuon liikeen väärin eikä se olekaan echappe, mut ainakaan kukaan baletinharrastaja ei oo korjannu asiaa :D Yritän löytää jonkun sopivan keskitien tuohon termien viidakkoon tuleviin balettipostauksiin.

JenniFebruary 23rd, 2016 at 20:19

Termejä saa mielellään avata tarkemmin! Luen ylipäätään suurella mielenkiinnolla balettipostauksiasi, joten ainakaan minua ei haittaa vaikka sellaisia olisi paljonkin :)

Ylläoleviin kommentteihin viitaten: minäkin jään innolla odottamaan postausta vintagen tunnistamisesta!

RhiaFebruary 23rd, 2016 at 20:47

Jenni – Jees, koitan katsoa semmoisen sopivan keskitien siihen termistöön ja muuhun. Ja yritän saada sitä vintage-postausta ulos jossain vaiheessa viimeistään maaliskuun aikana.

IlonaFebruary 23rd, 2016 at 22:04

Voi ihanaa, mulla on alkanut viime aikoina olla myös pienesti haaveissa päästä joskus vielä balettitunneille… Uskoisin että se olisi tosi hyvä laji kehonhallinnan kannalta kaikkinensa, ja tukisi mun varsinaista lajia samalla. Ja onhan baletti-liihottelu sitä paitsi aika kauniin näköistä :)

RhiaFebruary 23rd, 2016 at 23:01

Ilona – Aivan varmasti! Itsehän en edes tiennyt haluavani balettiin kunnes testasin sitä yhdellä tanssisalilla minne mulla oli kortti hankittuna. Siitä asti oon käyny säännöllisesti kun tykästyin niin kovasti. Vahvistaahan tuo keskivartalokorsettia ja kaikki liikkeet on eräänlaisia venytyksiä, eli pitäisi lisätä venyvyyttä ja tasapainoa myös. Ja itellä on kaiken muun hyvän lisäksi auttanut vähentämään migreeneitä koska se samalla vetreyttää ja rentouttaa hartioita.

IlonaFebruary 25th, 2016 at 11:44

No se venyvyys ja tasapaino juurikin olisi mulle hyvä lisä samban rinnalla. Ja reisilihasten tehokkaampi käyttö, mistä ei olisi myöskään yhtään haittaa. :)

RhiaFebruary 26th, 2016 at 09:11

Ilona – Juu reidet tekee tosiaan paljon työtä baletissa. Samoin alavatsa ja alaselkä. Se on siitä jännä laji että siinä suurimman osan työstä tekee lihakset vyötäröstä alaspäin, vyötärön yläpuoli on vaan koristeena. Käy ihmeessä kokeilemassa joskus vaikka jonkun tanssisalin yksittäisillä alkeistunneilla missä ei oo pakko ostaa koko kautta kerralla.

PauliinaApril 4th, 2016 at 09:40

Hieman voisin avata tuota échappéta. Eli se tehdään joko noususuna relevéhen tai hyppynä pliéhen. Mutta oleellisinta on että hypatään/noustaan esim. ensimmäisesestä asennosta toiseen asentoon tai viidennestä neljänteen. Eli éhappé vaihtaa asentoa. Videossasi teet käytännössä relevén ensimmäisessä asennossa. Jos avaat jalkoja hieman enemmän nousun aikana, silloin se on échappé. Kärjillä toinen asento on toki selvästi pienempi, entä pehmeillä tossuilla, mutta ero pitäisi silti näkyä. Me teemme monesti tunnilla échappéta viidennestä asennosta (pliéstä) toiseen asentoon (kärjille), silloin jalkojen avautuminen on selkeästi nähtävissä.

Sen verran haluan vielä mainita, että ensimmäisessä videossa olevat rullaukset voisi tehdä vieläkin hitaammin, 3-4 s/suunta tai niin hitaasti kuin pystyt, silloin saat varpaat ja jalkapohjat tosissaan töihin.

Mutta mielestäni todella hyvän näköistä aloittelijalle :)

RhiaApril 4th, 2016 at 18:04

Pauliina – Kiitos paljon tästä selvennyksestä. Mä epäilinkin että tässä saattaa olla mulla nyt pienenpieni väärinymmärrys meneillään, hyvä että tarkensit. Ei sitä kerkiä aina keskittyä termistöihin kun pitää keskittyä tekemään sitä itse liikettä hiki pässä :D Pitäisi varmaan hommata joku baletin tekniikkakirja missä olis selkeästi selitetty kaikki. Ja kiitos vinkistä, kokeilen vielä hidastaa tuota rullausta. Jalkaterän lihakset kyllä vaativat vielä paljon vahvistusta!

Jätä toki viesti / Leave a comment

Your comment