Vuoden paras kuukausi on ohi. Snif! Mutta ei se mitään, onneksi ihan pian on jo joulukuu, vuoden kutakuinkin toiseksi paras kuukausi. Olen niin nauttinut tästä syksystä kun lokakuukin on vielä ollut aurinkoinen ja kuiva. Ihan parasta! No mitäs kaikkea sitä on sitten tehty? Olin pellemallina kuvauksissa Särkänniemessä, josta näittekin jo esimakua. Korjailin vintagevaatteita käyttökuntoon. Ostin saksofonin…
Tag: Photographs
Harrastuksena valokuvaus / Photography as a hobby
Näin syntymäpäivän kunniaksi ajattelin kertoa teille eräästä vanhasta harrastuksestani, joka on jäänyt jo vuosia sitten muiden aktiviteettien jalkoihin. Opiskeluaikoina pääsin osallistumaan kauan haaveilemalleni valokuvauskurssille. Parasta kurssilla ei ehkä ollutkaan itse kuvaaminen, vaan kuvien kehittäminen pimiössä. Se on aivan oma mystinen maailmansa josta suuri osa nykyajan nuorista kuvaajista ei tiedä mitään. Olisin itse voinut viettää pimiössä…
Syyskuu Instagram / September Instagram
Kovin on ollut hiljaista Instagramissa. Hassua miten eri palveluiden käyttö menee vähän kausittain. Syyskuussa aika on mennyt tiiviisti Ingressin pelaamiseen niin ei vissiin ole tullut katseltua ympärille kun silmät on kaupungilla kuljeskellessa tapittaneet puhelimen ruutua. Hups. Syyskuun alussa oli Kenkämuseon hautajaiset jonne organiseerasin lähestulkoon yksinäni kenkämuotinäyksen. Sen jälkeen pidin vähän hiljaiseloa Facebookista. Jouduin palauttamaan viime syksynä…
Pahimmat pelot / Worst fears
Tiedättekö semmoisen tunteen kun näette niin kammottavan painajaisen, että se vaivaa mielessä vielä päiviä myöhemmin? Minä en usein näe painajaisia, mutta sitten kun näen niin niissä tosiaan on ytyä. Vähän liikaakin. Olen sillä tavalla aika herkkis, ja vähän turhan vilkkaalla mielikuvituksella varustettu, että en kestä ollenkaan kauhuleffoja ja -sarjoja. Etenkin jos niissä on pyritty hermojariipivän…
Kissamaista / Kitty cat
Kuten kuvista näkyy niin Italiasta tilaamamme imurin varaosa saapui. Paketissa oli pehmikkeenä paperia. “Moi, mä oon Taku ja mä tykkään paperista. Siis niinku tosi paljon!” As you can see here, the hoover part we ordered from Italy finally arrived. There was lots of wrapping paper in the package. “Hi, I’m Taku and I love paper….
Syksy on paras / Autumn is my favourite
Olen vasta viimevuosina tajunnut että syksy on itseasiassa lemppari-vuodenaikani. Se hetki kun yöt ovat vilpoisia ja päivät aurinkoisia. Aamulla saa kääriytyä ihaniin neuleisiin ja kävellä huurteisessa ruohikossa. Päivällä voi vielä nauttia viimeiset ulkojätskit lämpöisessä auringonpaisteessa. Voi iloita syksyn ihanista kirkkaista väreistä samalla kun syö karhunvatukoita suoraan puskasta tai poimii herkulliset suppikset sienikoriin. Voi pukeutua niihin…
Voihan imuri! (ja heinäkuun Insta) / Holy hoover! (and July Instagram)
Tiedättekö muuten mikä on ihan hirmuisen kivaa? No se että kun on reilut kaksi viikkoa sitten tilannut osan rikkinäiseen imuriin ja sieltä toisesta päästä on kerrottu, että toimitusaika on viikko ja sitten kun pistät sinne yritykseen viestiä, että missähän se meidän osa mahtaa olla matkalla kun ei ole kuulunut mitään, niin sieltä vastataan että ainiijjoo,…
Cheddarin kotona / Home of cheddar
Juhannukselta on palattu kaupunkiin, joten en malta olla jakamatta seuraavaa osaa matka-kertomuksesta. Hyppään nyt suoraan matkamme loppuosaan. Viimeinen vierailukohde oli Cheddar, tuo juuston kotipaikka. Cheddarissa on juustojen lisäksi myös maan suurin rotko sekä jännittäviä kalkkikiviluolia. Luolat löysivät George Cox vuonna 1837 ja Richard Cox Gough vuosina 1892-1898. Luolista on kaivauksissa löytynyt merkkejä jopa jääkautisesta elämästä 14700…