Tiedättekö semmoisen tunteen kun näette niin kammottavan painajaisen, että se vaivaa mielessä vielä päiviä myöhemmin? Minä en usein näe painajaisia, mutta sitten kun näen niin niissä tosiaan on ytyä. Vähän liikaakin. Olen sillä tavalla aika herkkis, ja vähän turhan vilkkaalla mielikuvituksella varustettu, että en kestä ollenkaan kauhuleffoja ja -sarjoja. Etenkin jos niissä on pyritty hermojariipivän realistiseen toteutukseen. Ne tulee mun uniin ja tekee ahdistavan olon. Ja sanotaanko nyt sitten niin että painajaiset tulee mun päähän.
Näin Halloweenin aikoihin voin kertoa että muutama kuukausi sitten näin taas pitkästä aikaa tosi ahdistavan painajaisen, jossa tosielämäni pahin (joskin todennäköisesti epärealistinen) pelko kävi toteen. Unessa olin kahden jo nimeltä unohtuneen ystäväni kanssa kävelemässä jonnekin paikkaan. Ensin aioimme kulkea alas jyrkkää rinnettä jossa oli hiekkainen kapea polku, mutta juuri kun olin astunut polulle, päätimmekin että se on liian hankala ja aioimme palata takaisin. Pyrkiessäni takaisin mäen päälle, huomasin polun vasemmalla puolella kangasta. Poimin sen ylös ja se osoittautui hienosti kirjailluksi itämaiseksi vaatteeksi jossa oli pitkiä hapsutupsuja. Tokihan nyt sellainen aarre pitää korjata talteen. Yllättäen polun toisella puolella lojui tarkkaan muotoon aseteltuna samanlainen vaate. Nostin sitä ja sen alla oli toinen eri värinen taidokkaasti valmistettu vaate. Nostin sitäkin varovasti ja alta löytyi toinen ja taas toinen. En enää muista montako vaatetta nostin mutta useampia. Yhtäkkiä niitä vaatteita nostellessa sain siinä unessa vahvan tuntemuksen että jos nostan vielä tuon seuraavan niin sen alla makaa murhattu naisen ruumis. Välittömästi heitin kaikki vaatteet takaisin maahan kauhistuksen vallassa ja juoksin paniikissa kiinni ystäväni jotka olivat ehtineet jo hyvän matkaa polkua ylöspäin. Uni päättyi melko pian tämän jälkeen kun heräsin aika ahdistuneena.
Näin kerrottuna koko juttu kuulostaa vähän tyhmältä, mutta unessa järkytys ja kauhistuksen tunne olivat käsinkosketeltavat. Ruumiin löytäminen maastosta on pahimpia pelkojani, enkä halua koskaan joutua siihen tilanteeseen. Itse kuolleen kohtaaminen ei varsinaisesti ole se mikä pelottaa, olen pitänyt kuolevaa isääni kädestä. Se on se mätänevä ruumis ja siitä mahdollisesti lähtevät hajut ja muut seikat jotka kauhistuttavat enemmän kuin mikään. Olen varmaan katsonut liikaa CSI:ta ja Bonesia. Mutta tästä pitkästä ja puuduttavasta alustuksesta päästään kätevästi teidän muiden pelkoihin. Olin nimittäin tänään mukana luomassa jotain vähän pelottavia juttuja erään valokuvaajan kanssa. Huhu kertoo että jotkut oikeasti pelkäisivät vähän klovneja. En kyllä yhtään ymmärrä miksi? (thihihii!)
Do you know the feeling when you see such horrifying nightmare it haunts you days later? I don’t see nightmares very often, but when I do they are way too realistic. Way way too realistic. I’m rather sensitive person and I got just a tad too good imagination, I just can’t stand horror movies or series. Especially if they have done in nerve wreckingly realistic way. They creep into my dreams and give me anxiety. You could say that nightmares go to my head.
It’s the Halloween season so I can tell you that couple months ago I saw very disturbing nightmare, where my worst fear in real life (even though very unrealistic) came true. In the dream I was with two of my friends (can’t remember who they were now), walking to somewhere. We was going to take a route down a sandy hill, but just when I stepped on the path, we decided it was way too difficult path to walk. As I tried heading back ontop of the hill, when I noticed some fabric on the left side of the path. I picked it up and it was very fancy embroidered oriental garment with long tassels. I had to collect such a fine piece of garment. Suddenly on the other side of the path was another similar garment, carefully placed in position. I picked that up too, and under that there was another decorative colourful garment. And under that another, and another one. I can’t remember how many pieces I picked up but all of a sudden when doing that I started feeling that if I pick one more garment, there will be body of a murdered woman under it. As soon as I realized that I threw all garments back to the ground, horrified, and ran up the hill in panic to catch my friends. Dream finished soon after this when I woke up in anxiety.
Told like this the whole thing sounds a bit silly, but in the dream the anxiety and shock were way too realistic. Finding dead body is my first fear, and I never ever want to end up in situation like that. It’s not so much facing the dead person, I have hold my dad’s hand when he died. It’s more like the rotting cadaver, possible smells and other things that horrify me. I have probably watched too much CSI or Bones. But this long and boring prologue leads us to other peoples fears. Today I was creating something a bit scary with a photographer. Rumour has it some people are actually scared of clowns. I just don’t understand why? (theheee!)
Nämä kuvat otti isäntä maistiaisiksi, mutta myöhemmin luultavasti nähdään
myös kuvaajan autenttisessa lokaatiossa ottamat pelotteet. /
Hubby took these photos just for a sneak peek, but later we probably have some
proper photos by the actual photographer, taken in the actual location.
like these photos in a hallway aren’t scary enough?
Thorne Garnet– nope ;) well, I suppose if one is really scared of clowns these are scary enough.
Ystäväni pelkää ilmapalloja. Vappu on hänelle jokseenkin hankalaa aikaa. Jos tulisit tuon näköisenä vastaan pimeällä kujalla, minäkin pelkäisin klovneja koko loppuelämäni ajan O_o.
Siskoni pelkää myös erityisen pahasti ruumiin löytämistä maastosta. Voit arvata millaisen järkytyksen hän kerran koki, kun näki ulkoillessaan pusikosta pilkistävän paljaan, sinertävän ja ruhjeisen ihmisjalan. Koska oli yksin liikenteessä, hän meni kotoa hakemaan miehensä tarkistamaan tilannetta. Kyseessä oli tosiaan oikea ihminen, mutta kaikeksi onneksi hän oli hengissä. Avun tarpeessa toki, joten oli hyvä että siskoni havaitsi hänet. Tosin huono juttu siskoni kannalta, sillä hän oli melkoisen järkyttynyt.
Minä pelkään oksentamista, pelkoni on ihan fobian asteella. Kuvotuksen tunne (tuli se sitten mistä hyvänsä) johtaa minulla helposti paniikkikohtaukseen, joka ei ainakaan paranna oloa. Lisäksi pelkään sitä, että kaadun talvella juuri liikennemerkin kohdalla ja kaatuessani jään kielestäni kiinni liikennemerkin metallipylvääseen. (!!!???) En käsitä tätä pelkoa, mutta kovilla pakkasilla se aiheuttaa huolta. :D :D
Hehkuvainen – Aikamoisia pelkoja kyllä. Oma ruumiin löytämisen pelko ei sentään ole fobian asteella, joten se ei estä menemästä metsään tai liikkumasta lenkkipoluilla. Kyllä se silti joskus mielessä käy, etenkin jos olen liikkeellä yksinäni. Toivottavasti siskosi osaa myös nähdä oman kokemuksensa positiivisen puolen, eli sen että kyseinen henkilö luultavasti pelastui hänen ansiostaan. Tuon parempaa rohkaisua en osaa kuvitellakaan. Toisaalta kyllähän tuo voi ruokkiakin sitä pelkoa jos ei pysty näkemään sitä toista puolta.
Anteeksi, en voi sille mitään mutta tuo kielen liikennemerkkiin jäämisen pelko sai minut tyrskähtämään naurusta ihan ääneen. Se kuulostaa niin hullunkuriselle. Toivottavasti pelko helpottaa. Samoin kuin toki siskosi ja ystäväsikin pelot.
Onneksi uskallan liikkua kovallakin pakkasella ja ihan metalliesineiden vieressä :D. Itseäkin tuo juttu naurattaa, en edes älyä mistä tuollainen pelko/ajatus on mieleen tullut. Ehkä se on enemmänkin huoli kuin pelko, mutta turha joka tapauksessa. :D Vähän samanlainen on huoleni siitä, että pudotan avaimeni viemäriin. Aiemmassa asunnossa roskakatokseen mentiin avaimella ja katoksen oven vieressä oli viemärin ritilä. Olin aina jotenkin varma että joku kerta pudotan ovea avatessani avaimet viemäriin. Niin ei koskaan käynyt.
Siskokin lenkkeilee reippaasti ja ihan sujuvasti edelleen samoilla seuduilla. Ainakin järjen tasolla tajuaa, että tapaus oli lopulta hyvä, mutta varmasti jossain takaraivossa kummittelee ajatus siitä että jossain joskus törmääkin ruumiseen. En minäkään siitä tietenkään pitäisi, mutten tule miettineeksi asiaa.
Pelot ovat ihmeellisiä asioita ja usein aika järjettömiä. Onneksi en pelkää hämähäkkejä tai lukkeja, sillä niitä tuntuu olevan täällä uudella tontilla aika paljon, varsinkin lukkeja tapaa kellarissa tämän tästä. :)
Pääseekö peloista eroon kohtaamalla ne? En tiedä. En ainakaan kovin hanakasti ole lähdössä selvittämään asiaa.
Hehkuvainen – Mullakin on sellainen salakavala ajatus että saattaisin pudottaa avaimeni viemäriin! Työhuoneeni edustalla, missä usein pysäköin autoa on viemäreitä tiheästi. Usein sattuu niin että auto on juuri siinä kohdalla ja aina tulee puristettua avaimesta kahta kovempaa autossa noustesta ja ovia lukitessa. Oma huoleni/pelkoni ehkä johtuu osin siitä että eräässä vanhassa asunnossani satuin kerran todistamaan yömyöhällä kahden miehen humalaista riitaa jossa toinen nappasi toiselta avaimet kädestä ja tiputti ne oven lähellä olleeseen viemäriin. Oman asuntoni ikkunasta kuuntelin tätä riitaa ja sen selvittelyä. Kaikenlaisesta pienestä voikin tulla joskus ihan järjettömiäkin pelkotiloja. Isännän tytär sai lapsena WTC:n tuhoutumisesta sellaisen lentopelon (siis tv:n uutislähetysten välityksellä) ettei uskalla lentää Englannista tänne Suomeen meidän luoksemme kyläilemään.