Näin syntymäpäivän kunniaksi ajattelin kertoa teille eräästä vanhasta harrastuksestani, joka on jäänyt jo vuosia sitten muiden aktiviteettien jalkoihin. Opiskeluaikoina pääsin osallistumaan kauan haaveilemalleni valokuvauskurssille. Parasta kurssilla ei ehkä ollutkaan itse kuvaaminen, vaan kuvien kehittäminen pimiössä. Se on aivan oma mystinen maailmansa josta suuri osa nykyajan nuorista kuvaajista ei tiedä mitään. Olisin itse voinut viettää pimiössä tuntikausia, ja vietinkin kokeillen kaikenlaista.
Siinä on jotakin hirveän maagista kun kuva valotetaan valkoiselle paperille ja vasta ehkä kymmenienkin valotuskokeilujen jälkeen voit valottaa varsinaisen kuvan joka on kaikilta yksityiskohdiltaan sinun loppuun hiomasi kokonaisuus. Olet ottanut kuvan, kehittänyt filmin, valinnut sopivan kuvan suurennettavaksi, tarkentanut kuvan suurennuskoneessa, tehnyt koevalotukset erilaisilla valotusajoilla, ehkä rajannut kuvan vielä uudelleen ja säätänyt sävyjä, työntänyt valkoisen valotetun paperin punaisen valon alla kehitteeseen ja katsonut miten se alkaa tulla esiin, huljutellut sitä vielä muissa valokuvauskemikaaleissa, huuhdellut kuvan kemikaalijäämistä ja viimeiseksi kuivannut sen. Valokuvan kehittäminen pimiössä on todellista käsityötä. Huomatkaa että kuvat ovat kaikki mustavalkoisia, värikuvien kehitys kun on sitten jo paljon monimutkaisempi juttu.
Varsinaisen kehitysprosessin lisäksi kuvalle on mahdollista tehdä monenlaisia kikkailuja. Valmista kuvaa voidaan sävyttää erilaisissa kemikaaleissa, valotus voidaan tehdä erilaisten koristepapereiden tai kankaiden läpi tai kehitettä voidaan levittää vain osalle kuvaa jolloin muodostuu eräänlainen roiske-efekti. Näitä kuvakehityksen erikoistekniikoita pääsin kokeilemaan eräällä Ahjolan kurssilla. Se oli erittäin mielenkiintoista. Valitettavasti näistä kursseista parhaat vedokseni ovat kehyksissä seinällä , joten en niitä tähän hätään saa teille jaettua (ehkä näytän nekin vielä joskus), sen sijaan näytän muutamia muita tekemiäni vedoksia. Kaikki kuvat ovat siis itse tekemiäni kuvauksesta ja filmin kehittämisestä lähtien, aina itse kuvan vedostukseen asti. Olkaatten niin hyvät.
To celebrate my birthday today, I thought I could share you one of my old hobbies, which I haven’t done for years. During my studies in vocational arts and crafts school, I finally managed to get in on photography class, which I had been dreaming for years. Best thing on the course wasn’t actually taking photos, but to develope them in the photo lab. It is quite mystical world of it’s own, which many young modern day photographers don’t really know about. I could have spent hours and hours in the dark room, and I did, trying out all sort of stuff.
There is something very magical when you expose the white paper to the light and perhaps after dozens of try-outs you can finally expose the actual photo, which is completely your creation, in all of it’s aspects. You have taken the photo, you have developed the film, chosen the right picture, focused it in the enlargening machine, done your exposure try-outs, perhaps cropped, adjusted the tones, soaked the white exposed paper in the developer and watched the photo appearing slowly, soaked it again in other chemicals, rinsed and finally dried it. Developing a photo in a photo lab yourself is truly handwork. Notice that all photos are black and white, developing colour prints is much more complex thing.
In addition to that actual developing process, it’s possible to do all sorts of other fiddling with it. It can be toned with different chemicals, exposure can be done through all sorts of decorative papers or fabrics or developer can be spread over the photo with brush to create some sort of splash effect. I was able to try these techniques on another course later on. It was very interesting. Unfortunately best results of these courses are framed on the wall , so I can’t show you those (perhaps I will show those too sometime), but here are couple other photos. All of these are made by me, starting from photographying, developing the film all the way to exposing the actual print. Enjoy.
Kuva kehitetty sivelemällä kehitettä valotetun paperin päälle,
roiske-efektin luomiseksi. /
Photo developed by spreading developer liquid ontop exposed
photo paper, to create splash effect.
Printti jossa kuvakokoa on pienennetty kesken valotuksen, jolloin
muodostuu illuusio huimauksesta tai epätarkasta näöstä. /
Print where picture size has been made smaller during exposure, to
create illusion of dizzyness or unfocused vision.
Negatiivivalotus joka on tehty asettamalla saumasukka suoraan valokuvapaperin
päälle ja paperi on valotettu siitä läpi. /
Negative expose made by placing stocking straight ontop photo paper
and exposed through stocking.
Sekatekniikka, jossa valmiista ottamastani mustavalkokuvasta on tehty
peilikuva-printti kopiokoneen ja asetonin avulla. /
Mixed media, print made from my b/w photo with copy machine
and acetone.
Pitkällä valotusajalla hämärän aikaan otettu kuva katunäkymästä.
Liikkuvat valot muodostavat pitkällä valotusajalla valojuovia. /
Long exposure street view photo taken during dark hours.
Lights form long lines with long exposure time.
Yksi suosikkikuvistani, ihan tavallinen vastavalokuva. /
One of my favourite photos, just plain old backlight exposure.
kauniita! itsekin joskus harrastin kuvausta ja juurikin pimiössä häärääminen oli jotenkin niin ihanan mystistä ja palkitsevaa; sitä fiilistä on usein ikävä.
Elisa M. – Juu, se pimiössä kikkailu nimenomaan oli se jännin ja kiinnostavin osuus. Kuvaanhan mä edelleenkin, mutta en enää vuosiin ole filmille kuvannut saati mitään kehittänyt.
Varmaan on mielenkiintoista. Itselleni aivan outo maailma. Vain elokuvissa nähnyt jotain siihen viittaavaa. Mustavalkoisia kuvia kyllä olen ottanut 70-luvulla äitini laatikkokameralla. Sellaisella siis jota pidettiin vatsan korkeudella ja kurkisteltiin päältä siihen katseluruutuun. Siinä kamerassa oli vain 8 kuvan filmirulla. 70-luvun lopulla sillä vielä otettiin värikuviakin ja paikallisen “kempsun” (=kemikalio) kautta ne lähetettiin aina kehitettäväksi.
Metsäntyttö – Minullakin on laatikkokamera, mutta en ole koskaan sillä kuvannut mitään. Filmejä ei enää tahdo saada kuin ehkä jostain nettikaupasta ja niiden kehittäminen on kallista ellei sitten kehitä itse. Minulla on kyllä filminkehitysvälineet itselläni, mutta ne kemikaalit on sen verran ärtsyä tavaraa että nyt kun en ole enää Tampereen kameraseuran jäsen, en ole viitsinyt alkaa niiden kanssa plutaamaan. Kehityskemikaalit ovat myrkyllistä ongelmajätettä, eikä niitä tee mieli kaataa viemäriin.
Upeita! Tekniikka on muuttunut niin paljon, etteivät monet enää ehkä ymmärrä miten suuri vaiva ja työ tuollaisissa kuvissa on. En ole koskaan itse kokeillut, mutta ehkä jonain päivänä saisin aikaiseksi tutustua tarkemmin pitkäaikaiseen haaveeseeni eli neulanreikäkameralla kuvaamiseen.
Ai niin: myöhästyneet syntymäpäiväonnittelut! Meni taas ihan ohi :/.
Hehkuvainen – Joo harvalla on käsitystä koko prosessista, ei mullakaan oikeastaan ollut ennenkuin menin kurssille, vaikka silloin vielä ihan yleisesti kuvattiin filmille. Neulanreikäkameraa en ole minäkään päässyt kokeilemaan. Se olisi kyllä myös mielenkiintoista joskus kokeilla. Kursseja on aina silloin tällöin kansalaisopistoissa.
Ja kiitos onnitteluista :D myöhäisetkin onnittelut on ihan yhtä hyvät kuin ajoissa tulevat.
Ei liity tähän aiheeseen, mutta koska olen aihetta sivuavia postauksia blogistasi ennen lukenut, kysyn asiaani. Osaatko sanoa, voiko mohairsekoitteesta (70 % mohairia, 30 % polyamidia) tehtyä neuletta koittaa värjätä? Nyt neule on punainen, ja vaikka punaisesta (en tosin ihan niin oranssinsävyisestä kuin mitä neule nyt on) kovasti tykkäänkin, olisi sille paljon enemmän käyttöä talvimekkojeni kanssa, jos se olisi jonkin hieman neutraalimman värinen eli tummanharmaa, ruskea tms. Luin jostakin, että elintarvikeväreillä (karamellivärit) värjäystä voisi yrittää, mutta onko sinulla parempaa tietoa?
Boleroita on muuten minusta todella hankala löytää, joten senkin takia olisi suotavaa, että tämä yksilö sopisi monen mekon kanssa.
Haiha – Mohairia voi värjätä villalle tarkoitetuilla kangasväreillä tai elintarvikeväreillä. Polyamidin värjääminen kotikonstein sen sijaan voi olla hankalaa ja vaatii yleensä nimenomaan polyamidille tarkoitetut värit. Koska langassa on polyamidia aika paljon, saattaa olla että elintarvikeväri tarttuu huonosti tai epätasaisesti. Tai saattaa olla että se tarttuu ihan hyvinkin, ei voi etukäteen tietää. Sekoitemateriaalien värjäys on usein aika sattumankauppaa, joskus onnistuu, joskus ei. Jos alkuperäinen väri on punainen tai punaoranssi niin lopputuloksessa on jokatapauksessa lämmin pohjasävy, näin ollen ruskeaksi värjäys on luultavasti helpompaa kuin harmaaksi. Omat kokemukseni värjäyksestä ovat vähäisiä ja tietoni pohjautuu enimmäkseen teoriaan, joten en tässä tapauksessa osaa neuvoa sinulle mitään 100% luotettavaa niksiä. Villanvärjäysohjeita on netti täynnä, ei muuta kuin googlaamaan. Tässä esim yksi Tekstiiliteollisuuden sivulta napattu: http://www.tekstiiliteollisuus.fi/naytaohje.php?tuoteid=96
Kiitoksia! Kaikenlaisia ohjeita jo yritinkin selailla, mutta esimerkiksi missään ei sanottu, millainen osuus on suuri (siis keinokuidun määrästä puhuttaessa). 30 % on toki aika paljon. Aika moni ohjeista tuntui olevan myös vain kokonaan luonnonkuiduista tehdyille langoille. Hmm, hmm pitää nyt sitten googlailla lisää ja miettiä sitten, otanko riskin vai en.
Haiha – Joo, ehkä sitä määrää ei sen takia ole missään määritelty sen tarkemmin, kun ei sitä tosiaan etukäteen voi tietää miten onnistuu, mutta omasta mielestäni 30% on sen verran suuri määrä että lopputulos ei välttämättä ole kovin tumma tai tasainen. Tekokuitujen värjääminen on kotikonstein sen verran hankalaa että mitään luotettavaa ohjetta ei siksi löydy. Siksi suurin osa värjäysohjeista on nimenomaan luonnonkuiduille, koska niiden värjäys on helpompaa ja lopputulos on paremmin ennustettavissa. Mutta jos bolero muuten jää kokonaan käyttämättä niin miksei sitä riskiä sitten voisi ottaakin?