Päivän kevennys / Lift up the day

Kun on ollut pari päivää sisätilojen vankina niin ulkona tapahtunut muutoshan on aivan silmin nähtävissä. Kyllä se kesä sieltä vielä tulee. Pikkuisen olisi kyllä terveisiä meidän huoltomiehelle: Ei siellä enää ole jäätä maassa, että ne sorat voi kyllä harjata jo pois! Kenkien pohjiin tulee reikiä neulanterävästä murskeesta ja jalkapohjiin sattuu kuin herne todellisen prinsessan hipiään….

Paras tweedhameeni /My best tweed skirt

Ja ainoa tweedhameeni. Tällä viikolla olen asunut tässä tweedhameessa joka on vilahtanut blogissa kerran. Kerran vain siksi että se ei oikeasti ollut vielä valmis tuota kuvaa otettaessa. Hame roikkui työhuoneella keskeneräisenä, vuoria odotellen, puolisen vuotta kunnes vihdoin viimeviikolla otin neulan kauniiseen käteen ja tein sen valmiiksi. Siitä lähtien se onkin ollut päälläni todella lähes tauotta….

Ajankulua Etelä-Englannissa /How to spend your time in South of England

Aion kyllästyttää teitä vielä vielä kerran muistelemalla joulukuista Englannin matkaa. Shoppailu- ja ruokapaikat on jo käyty läpi joten olkoon tämä viimeinen reissupostaus omistettu sekalaiselle puuhastelulle. Varautukaa kuvaryöppyyn. Jos matkustaa Englantiin joulun aikaan, kannattaa ehdottomasti tutustua perienglantilaiseen näyttämötaiteeseen vain jouluisin esitettävän pantomiimin muodossa. Johtuen kielellisistä eroavaisuuksista englantilainen pantomiimi tarkoittaa täysin eri asiaa kuin se mitä me…

Talven iloja / Joys of winter

Välillä tuntuu että vähintään pari planeettaa on väärässä asennossa. On nimittäin ollut viimeviikosta lähtien semmoista säpinää elämässä että sitä ei selitä muu kuin kosminen epätasapaino. Torstaina autoni jäätyi kadunvarteen työhuoneella. Perjantain yritimme isännän kanssa saada tuttuja ja tuntemattomia sitä kaapelein käynnistämään. Kenelläkään ei ollut kaapeleita ja se ainoa ihminen jolta sellaiset olisi löytyneet ajoi itse…

Navetassa / In the Cow shed

Pyhäpäivän kunniaksi päätettiin (tai siis minä päätin) isännän kanssa harrastaa vähän aktiviteetteja. Olen jo jonkin aikaa halunnut käydä Metsänkylän Navetassa tiedusteluretkellä. Aulangolla Pekolan kylässä sijaitsee Metsänkylän kartano jossa toimii vanhaa rakennustavaraa myyvä Navetta. Pääasiassa paikka on vanhaa remontoivan aarreaitta uuninluukkuineen, sanaroineen ja valokytkimineen. Satunnaisesti sieltä voi löytää sisustuselementtejäkin, kuten vanhoja katukylttejä tai peileiksi muutettuja ikkunapokia….

Jouluinen Lontoo

Ettei tää menis ihan pelkäksi kenkäilyksi niin ehkä pitää postata jostain muustakin. Yleensä Englannin matkoilla pysymme pois Lontoosta sillä isäntä ei hirveästi siitä hektisestä menosta perusta ja hyviä ostospaikkoja (edellyttäen että niitä edes etsii) löytyy kyllä muualtakin. Tällä kertaa kuitenkin kinusin päiväretken Lontooseen joulutohotusta katsomaan. Ja aikamoista tohotusta se kyllä olikin. Kadut olivat täynnä ihmisiä…

Käyskentelyä auringossa

Kesäinen Suomi on täynnä tapahtumia. Löytyy kulttuuria ja historiaa, tanssia ja laulua. Itse pidän eniten historia-sävytteisistä tapahtumista ja markkinoista. Tänä viikonloppuna historian havinaa ja ostoshuumaa tarjoilee Kangasalla järjestettävät kaksipäiväinen Restauranta. Tampereen Seudun Mobilistit ovat järjestäneet Restauranta-päiviä jo vuosia. Tapahtuma keskittyy vanhojen autojen varaosiin mutta vuosien saatossa myyjien valikoima on laajentunut ja myynnissä on kaikenlaista tavaraa…