Paljettimoka / Sequin related incident

Ja tapahtui niinä päivinä, että kodin hengettäreltä kävi käsky, että kaikki pyykit oli pestävä ja pyykkikori tyhjennettävä. Ja kaikki pyykit menivät pesuun pantavaksi, kukin omaan pyykkitupaansa. Niin Rhia Evildressmakerkin lähti vintagevaattehinensa ja pyykkikoreinensa joka oli kukkuroillaan. Ja tapahtui hänen pyykkäämässä ollessaan, että tuli aika pestä vintagepusero jossa oli paljetteja. Ja hän pyykkäsi puseron ja asetti sen…

Mystinen viyella / Mysterious Viyella

Vanhoja käsityö- ja muotilehtiä selaillessa törmää toisinaan erilaisiin itselle vieraisiin termeihin, vaikka outoon kangaslaatuun tai tekniikkaan josta nykyaikaisella ihmisellä ei ole mitään käsitystä. Outoja ne ovat usein siksi,  että kyseinen tekniikka ei ole enää modernin teknologian vuoksi tarpeellinen, kyseistä kangaslaatua ei nykypäivänä enää valmisteta, tai ei ole enää tarpeellista edes tietää eri kangaslaatujen nimityksiä. Tällaisia termejä ovat esimerkiksi kashadrap ja viyella. Lisäksi…

Pahimmat pelot / Worst fears

Tiedättekö semmoisen tunteen kun näette niin kammottavan painajaisen, että se vaivaa mielessä vielä päiviä myöhemmin? Minä en usein näe painajaisia, mutta sitten kun näen niin niissä tosiaan on ytyä. Vähän liikaakin. Olen sillä tavalla aika herkkis, ja vähän turhan vilkkaalla mielikuvituksella varustettu, että en kestä ollenkaan kauhuleffoja ja -sarjoja. Etenkin jos niissä on pyritty hermojariipivän…

Haastattelu / Interview

Jokin aika sitten minulla oli ilo ja kunnia osallistua Chronically Vintage- blogin Jessican kokoamaan sarjaan jota hän julkaisee blogissaan. Joka kuukausi Jessica esittelee blogissaan vintage-bloggaajan jostain päin maailmaa. Hän lähetti minulle nipun visaisia kysymyksiä joihin sain vastata rauhassa. Tekstin yhteyteen sain lisätä muutamia suosikkivalokuviani, jotka julkaistiin jutun yhteydessä. Haastattelu julkaistiin Jessican blogissa muutama päivä sitten….

Travelling in England: Historialliset paatit / Historic ships

Vielä yksi matkakertomus Englannin reisulta, koittakaa kestää. Jätin omasta mielestä parhaimman vierailukohteen viimeiseen postaukseen, se tulee tässä. Vaikka kävimmekin jokin aika sitten Tallinnan Lentosatama-museossa laiva-asioita katselemassa niin Englannin matkasuunnitelmiin kuului Portsmouthin historiallinen satama-alue laivoineen. Satamassa on esillä kolme kuuluisaa alusta: Brittien ensimmäinen metallirunkoinen sotalaiva HMS Warrior (rak. 1859), purjelaiva HMS Victory (rak. 1759) jonka kannelle…

Syksy on paras / Autumn is my favourite

Olen vasta viimevuosina tajunnut että syksy on itseasiassa lemppari-vuodenaikani. Se hetki kun yöt ovat vilpoisia ja päivät aurinkoisia. Aamulla saa kääriytyä ihaniin neuleisiin ja kävellä huurteisessa ruohikossa. Päivällä voi vielä nauttia viimeiset ulkojätskit lämpöisessä auringonpaisteessa. Voi iloita syksyn ihanista kirkkaista väreistä samalla kun syö karhunvatukoita suoraan puskasta tai poimii herkulliset suppikset sienikoriin. Voi pukeutua niihin…

Instagram Elokuu / August

Mihin se kesä oikein meni? Ei se kyllä oikein koskaan kunnolla alkanutkaan. Näin loppukesästä ja syksyn kynnyksellä on hirmuisen paljon tekemistä ja elämä on pientä matalalentoa taas. Elokuussa oli Isonkyrön markkinat, Pyynikin ajot, pintxon maistajaisia, sienestystä, burleskikeikkoja, kuorotreenejä ja kaikenlaista muuta aktiviteettiä. Huh! Syyskuussa alkavat taas talvikauden harrastukset kuten baletti ja sadonkorjuuaikaan nyt on kaikenlaista muutakin…

Erään vanhanpiian perintö / Estate of a spinster

Kävin tuossa kotona maalla pyörähtämässä ja osui silmiini sattumoisin eräs perunkirjoitus vuodelta -36. Perunkirjassa mainittu vainaja on vaarini vanhapiika-täti, syntynyt 1867. Tuohon aikaan perunkirjaan merkittiin kaikki maallinen omaisuus astioista ja vaatteista lähtien, nykyään ei olla ihan niin perusteellisia. Sellaisista asiakirjoista voidaan siis hyvinkin tarkkaan selvittää miten ihmiset ennen elivät. Omaisuutta oli hyvin vähän, mutta toisaalta…