Ofelia Market ja Evil Dressmaker-mallisto

Ofelia Market kutsuu! 11.9 YO-talolla päästetään riehakkaat myyjät irti klo 12-18. Evil Dressmakerin löytää myös myyntipöydän takaa. Pistäkääpä päivämäärä kalenteriin sillä samalla lanseerataan myös Evil Dressmaker-mallisto jonka piti tulla ulos jo ajat sitten. Näin se elämä heittelee, joskus vähän käydään uppeluksissa mutta aina lopulta pulpahdetaan pinnalle kuin korkki. Myynnissä käsin valmistettuja steampunk-, pinup- ja vintage-henkisiä…

Keskiaikaista / Medieval

Sain käskyn (isännältä siis) että mun pitää tehdä postaus meidän sunnuntain aktiviteetista. Tässäpä sitten sellaista tulemaan. Suomalaisten suosituin vintageharraste taitaa olla 50-luku mutta nyt mennään pikkuisen vanhempiin svääreihin. Sukelletaan nimittäin keskiajalle. Olen säännöllisesti missannut aina Turun keskiaikapäivät, mutta Hämeenlinnaan sentään olen silloin tällöin päässyt pyörähtämään. Isäntä ei ole kertaakaan vielä käynyt joten lähdimme yhdessä katsomaan…

Survivors of the Revolución

Vallankumous alkoi ajallaan, sujui suunnitelmien mukaan ja päättyi ilman sen suurempia uhreja. Kaikki osapuolet jäivät henkiin. Burleski-esiintyjiä ei vahingoitettu kuvauksissa. Voilá. (Tällä kertaa kuvia esityksistä tuli otettua paljon vähemmän ja niihin on hieman erilainen perspektiivi kuin normaalisti. Johtuen tyystin siitä että ensimmäistä kertaa olin burleskibileissä työntekijän ominaisuudessa.) IN ENGLISH Revolución started in time, went according…

Kiireinen elämän poljento / Busy life

Vähän on ollu hiljasta blogirintamalla viimeaikoina. Selittämättömästä syystä kaikki kiinnostavat menot ovat kerääntyneet juurikin elokuulle joten töiden lisäksi viikonloputkin ovat olleen varsinaista matalaliitoa paikasta toiseen. Isäntä jo totesi että kumpa olisi jo talvi niin ei olisi näin kiire jokapaikkaan. Mutta sama hommeli jatkuu. Tänä viikonloppuna ovat Hämeen keskiaikamarkkinat ja viikon päästä Syysrestauranta. Kolmen viikon päästä…

¡Revolución!

Perjantaina, eli ihan pian, kannattaa suunnata nokka kohti Tamperetta ja YO-taloa sillä sieltä alkaa vallankumous klo 22. Kyseessä on Burlesque Cocktail vol 4, teemana Revolución. Tällä kertaa kapinallisia joukkoja viihdyttää Lamey Crackhouse ja esiintyjäkaartiin lukeutuvat mm. Bent van der Bleu ja Stella Polaire. Lisätiedot ja täydellinen esiintyjälista löytyvät Burlesque Cocktailin facebook-sivulta. Ja jos olet oikein…

MegaEvent & MegaMob

En ole aikoihin kertonut mitään meidän geokätkö-harrastuksesta . Syystä että emme ole hirveästi kätköilleet viimeaikoina. Kätköilemme vain yhdessä ja isännän kivulias ja liikkumiskiellon aiheuttanut hartiavamma esti kätköilymme alkuvuonna varsin tehokkaasti. Menneenä viikonloppuna pääsimme kertalaakista takaisin kätköilyn makuun kun Tampereelle suunnisti 1500 kätköilijää (geocachers) yli 20 eri maasta yhteiseen Mega-tapahtumaan (Mega Event). Eihän tuollaista tilaisuutta voinut…

Ship Ahoy!

Niinkuin tiedätte, rakkaat lukijat, tykkään liehustaa burleski-bileissä. Yksi suosikeistani on Ship Ahoy! johon pääsin ilokseni tälläkin kertaa huutamaan ja hurraamaan ääneni käheäksi. Esiintyjä-kaarti ei pettänyt nytkään. Suomen parhaimmistoa oli täydennetty ulkomaanvahvistuksella Englanninmaalta sekä sideshow-voimamiehellä, jonka esityksen olen halunnut nähdä jo pidemmän aikaa. Show oli hämmästyttävä ja jopa hieman puistattava, mutta ihana. Kuriositeettina kerrottakoon että otin…

Big Wheels keep on turning

Lomani alkaa vasta ensiviikon tiistaina, mutta päätimme isännän kanssa ottaa varaslähdön (tosin isännän loma alkoi jo viikko sitten, sniff) ja tehdä pienen päiväretken Pieksämäelle. Nuorempana olin ahkera Hot Rod & Rock show-vieras, mutta sittemmin on tullut kaikkea muuta aktiviteettiä ja Hot Rodit ovat saaneet jäädä. Pieksämäen Big Wheels & Savo Vintage-tapahtumat kuitenkin houkuttelivat sen verran…