Miniloma Lontoossa / Mini holiday in London

Edellisestä Englannin matkasta on vierähtänyt jo kolme vuotta joten voitte kuvitella että olin jokseenkin täpinöissäni kun ystävä kyseli haluaisiko joku lähteä hänen mukaansa reissuun. Matka oli lyhyt ja ytimekäs ja painottui tällä kertaa enimmäkseen shoppailun puolelle sillä henkilökohtainen Englannin matkaoppaani (eli isäntä) jäi kotiin Taku-kissan kanssa. Ainoat turistikohteet, jos niitä nyt siten voi kutsua, olivat…

Englannin tuliaiset / Souvenirs from England

Matkapostaus Lontoosta vaatii hieman sulattelua, joten otetaan nämä ostokset ensin. Matkabudjetti oli tällä kertaa todella nafti joten mitään isoja ostoksia ei pystynyt tekemään. Eikä sellaisille ollut erityisesti tarvettakaan. Parhaimmat löydöt tein kirjakaupassa (Waterstone’sia olen kehunut ennenkin, loistava kirjakauppaketju) ja Spitalfieldsin Vintage Marketista. Erityisen iloinen olen Spitalfieldsistä löytämästäni kahden punnan parsintasienestä, jollaista olen etsinyt jo jonkin…

It’s smaller on the outside!

Arvatkaas missä kävin!? Lukijat eivät taida tietää että minä ja isäntä ollaan aika kovia Tohtori Who-faneja. No, minä kävin katsomassa TARDISta. Tämä ei ole mikään lavaste vaan aivan oikea, toiminnassa oleva Poliisikoppi Lontoossa. Näitä ei kovin montaa ole enää jäljellä ja tämäkin on replika alkuperäisestä, vaikka käytössä onkin. Sisään ei tietenkään päässyt, mutta Google on…

Endless junk!

Vielä kun aurinkoisia viikonloppuja riittää niistä kannattaa nauttia täysillä. Siksi lähdimmekin tänään aikaisin ensin maidonhakuun ja sen jälkeen Syysrestaurantapäiville Kangasalle. Heinäkuisilta Kesärestaurantapäiviltä en juuri ehtinyt kuvia nappailla mutta tänään oli rennompi meno ja ehdin ottaa jopa pari kuvaakin. Vaikka tapahtumasta melkein aina tarttuu jotain matkaan niin joskus on silti kiva vain katsella. Syys-tapahtumassa myyjiä oli…

Geokätköilyä Englannin maaseudulla / Geocaching in English countryside

Olen suunnitellut tämän kätköilypostauksen julkaisua todella kauan. Todella k-a-u-a-n. Viivytyksen aiheutti ulkoisen kovalevyn hajoaminen parisen vuotta takaperin kun sen mukana menivät kaikki postaukseen liittyneet valokuvat. Onneksi kätevä isäntä sai reilun vuoden kestäneen kovalevyn eheytysprosessin (enkä liioittele yhtään, eheytysohjelman ajo kaikkine uudelleenajoineen kesti todellakin niin kauan) jälkeen suurimman osan kuvista pelastettua, joten voin vihdoin julkaista.  Palaamme…

Lisää roinaa / More junk

Jatketaan romulla ja romppeella. Meillä oli sunnuntaina isännän kanssa vähän tylsää joten lähdimme hieman ajelemaan. Tuolla Tampereen laitamilla, Pinsiössä, on putiikki nimeltä Pehtoori. Olen käynyt siellä ensimmäisiä kertoja jo vuosia sitten, taitaapa olla lähemmäs kymmenkunta vuotta peräti. Silloin Pehtoori oli mielestäni pelkkään antiikki-tavaraan keskittynyt liike. Nyt valikoimaan oli lisätty myös uutta sisustustavaraa, enkä kyllä ole…

Perinnepäivät / Heritage day

Tämä postaus sisältää kasapäin vanhaa romua ja perinteitä Oksalan perinnepäiviltä, Pälkäneeltä. Jos sellainen ei kiinnosta niin voi postauksen sijaan käydä katsomassa vaikka hupaisan videon. Vaikka olen kotoisin lähimaastosta, en ole koskaan aiemmin tullut käyneeksi perinnepäivillä. Nämä olivat jo kahdennettoista sellaiset. Tapahtumassa saattoi seurata mm. lampaan keritsemistä ja villan kehräystä, hevosen kengitystä, ruisleivän paistoa, tervanpolttoa. Viihdykettä…

Matkalla taas / On the road again

Hopsansaa! Kulunut viikko on ollut aikamoista menoa ja meinkinkiä. Mikä siinä on että kaikki aktiviteetti kasaantuu aina ryppäisiin? Alkuviikosta pidin pari päivää lomaa ja kävin pyörähtämässä Turun nurkilla. Poikkesin parilla Ekotorilla, Jättirätissä ja Perniössä Maurin Makasiinissa joka oli kyllä aikamoinen kokemus. Käsittämättömät määrät vanhoja huonekaluja, astioita, kirjoja ja muuta tavaraa. Ikävä vain että kaikki on…