Ihanat leidit kirppiksellä

Tiistaina otin varaslähdön töistä ja lähdin kirppiskierrokselle Harlean’s Haydayn aina hymyilevän Riikan kanssa. Tällä kertaa suunnattiin Viialaan ja Lempäälään. Kirppislöytöjen osalta päivä meinasi kääntyä täydelliseksi flopiksi mutta kuin ihmeen kaupalla kumpikin löysi jotain. Minun matkaani tarttui Lempäälän kirppikseltä lyhyt villakankainen syys-/talvitakki jonka hintalapussa luki 3,50 €. Kassalla selvisi että takki oli lisäksi pöydästä jonka kaikki…

Kauden kuumimmat asusteet

Viimeiset pari päivää tärkein asusteeni on ollut Nessu-paketti ja Bafucin-purkki (muuallakin on kuulemma ollut outo hinku samanlaisiin asusteisiin). Olo ei siis ole ollut järin hohdokas saati aikaansaava. Mä niin suunnittelin että palaan asukuvien ottamiseen tarmokkaasti tässä viileämpien syyskelien alettua. Paskanmarjat! Tässä mitään ole jaksanut kuvailla saati edes vaihtaa vaatteita. Huomenna on ehkä puettava jo jotain…

Kesäkassin viraltapano

Joillakin on tapana vaihdella laukkua asun mukaan, viikoittain tai melkein päivittäinkin. Multa sellainen laukunvaihtelu ei ole koskaan oikein kunnolla luonnistunut. Haluan että kaikki tarpeellinen tavara on aina mukana eikä se onnistu jos jatkuvasti vaihtelisin laukkua. Kuitenkin jotain aina unohtuu johonkin toiseen laukkuun. Juhliin saatan yhdeksi illaksi ottaan siromman käsilaukun mutta muutoin kuljetan mukana yhtä ja…

Iltojen pimetessä

Inspiraatiopostauksia ei olekaan nähty tässä blogissa kuin joskus vuonna Asterix ja Obelix.  Mutta nyt on vaan niin inspiroivaa materiaalia että on ehkä pakko. Joten merkitkää päivä kalenteriin sillä tätä laatua tuskin tullaan näkemään kovin pian uudestaan. IN ENGLISH You, my dear readers, haven’t seen inspirational post very often here. Now I have such inspirational stuff…

Musta ja beige

Kuten jo aiemmin tuli mainostettua, viime perjantaina olimme isännän kanssa Burlesque Coctail vol 2:ssa. Teen illasta oman postauksensa myöhemmin mutta haluan ensin esitellä asuni. Ennen lähtöä ei ollut aikaa ottaa asukuvia joten nämä on otettu siinä kolmen aikoihin yöllä kun saavuimme kotiin jättikokoisten makkararanskalaisten kanssa. Melkein pyysin isäntää ikuistamaan tilanteen kun löhöän sohvalla ähkytäynnä puoliksi…

Hauska päivä

Ensimmäinen Tampereen Ofelia Market on ohi. Päivä oli kerrassaan mainio. Oli ihanaa tavata tuttuja, tutun tuttuja ja tuntemattomia. Kiitos kaikille pöydässämme vierailleille ja ostoksia tehneille kävijöille! Ja iso kiitos järjestäjille, Lumimarjalle ja Päivytille koko jutun järkkäämisestä. Itse tapahtumasta ei ole kuvia sillä en vain ehtinyt kiireeltäni kuvata mitään, siispä tässä kuvaa vain myyjien asukilpailun yhdessä…

My precious!

Huonekalut, nuo asuntojen pikkuveijarit. Niitä tulee hankittua kamalan harvoin. Tänään kuitenkin sattui sellainen onnellinen pieni perhetapahtuma että meille muutti uusi huonekalu. Sellaista sopivaa on etsitty jo pidempään. Kaikki ovat olleet joko väärän värisiä, väärän kokoisia, väärän mallisia, väärän hintaisia, väärän kuntoisia tai väärässä kaupungissa. Tänään kaikki natsasivat kohdilleen ja ostin peilipöydän jota myös pukeutumispöydäksi kutsutaan….

Fiinimpi army-look

Jatkona edellisen postauksen seilori-lookille kannattaa lukaista juttuni military-tyylistä Tamperelaisen uusimmassa näköispainoksessa. Armeija-tyylihän tulee muotiin joka syksy ja välillä myös kesällä. Pitkään on ollut vallalla cyperpunk- ja asfalttisoturi-tyylinen nahan, solkien, niittien ja ketjujen rakkausavioliitto. Vaikka scifi onkin yksi lempi-harrasteistani niin kirjojen, leffojen kuin tv-sarjojenkin muodossa, en omassa pukeutumisessani ihan hirveästi lämpene niin futuristiselle tyylille vaikka se…