14/12 DIY: Lipaston tuunaus / Drawer revamp

Olen tuunannut joskus blogin alkuaikoina yhden pyörillä kulkevan lipaston tapetilla. Vaan kehitys kehittyy ja enää ei tarvitse kuulkaa edes tuhrata tapettiliisterien kanssa kun voi vaan vetää tarraa pintaan minkä ehtii. Ostettiin edelliseen kämppään jotain tommosia halpislipastoja, kun tarvittiin äkkiä säilytystilaa pikkutavaralle eteisen pieneen nurkkaan, mihin ei ollut olemassa sopivaa kalustetta ennestään. Lipastot ovat vielä erittäin…

11/12 Vintageaarre: peili & kynttelikkö / Vintage treasure: mirror & candelabra

Upea messinkinen kynttelikkö on blogissa nähty ennenkin, mutta ei se koskaan ole varsinaisesti ollut postauksen pääosassa. Olen saanut sen vuosia sitten ystävältä. Luulen että se kuului hänen taiteilijaisoäidilleen. Se on yksi kauneimpia esineitäni ja se on aina esillä, talviaikaan myös käytössä jonkin verran. Kynttelikkö muodostuu yhteen ruuvattavista osista. Kerran tein sen virheen että irrotin kaikki…

7/12 DIY: Jouluiset tammenterhot / Christmas acorns

Bongasin viimevuonna hienon idean söpöihin tammenterho-joulukoristeisiin. Valitettavasti vain siinä vaiheessa tammenterhoja ei ollut enää saatavilla (tosin olen kuullut että ulkomailla näitä ihan myydään kaupoissa koristetarkoituksiin). Tänä vuonna olin kaukaa viisas ja kävin keräämässä niitä hyvissä ajoin ennen pakkasten ja lumen tuloa (kiitos vain Aïdalle muistutuksesta). Niistä voi askarrella monenmoista, mutta itse innostuin eniten näistä kimaltavista…

14/12 Origami

Mitäs ihmettä! Joulukalenterissa ei ole ollut vielä yhtään jouluaskartelua. Tämmöinen virhe pitää korjata hetimiten! Kaivelin tuossa vuosia sitten Lontoon tuliaisina tuodut origamipaperit hyötykäyttöön ja taittelin niistä nörttikuoron joulumyyjäispöytään tuollaisia origamikurkia. Niistä tuli aika kauniita kun käytin yhteen koristeeseen erisävyisiä arkkeja niin että väri vaihtuu ikään kuin liukuen tummasta vaaleaan. Parhaimmillaan origamityöt ovat kun niitä on…

Pimeellä vintillä / On the dark attic

Vanhan tavaran liikkeitä tuntuu nyt nousevan kuin sieniä sateella. Toisaalta se on ihan mukavaa vaihtelua kaatopaikoiksi muuttuneille kirppiksille (jos et muuten usko niin kurkkaa vaikkapa millaisia aarteita Paskat kirppislöydöt tarjoilee), mutta tietysti se nostaa käytetyn tavaran yleistä hintatasoa. Olen vieraillut muutamissa vanhan tavaran liikkeissä lähiaikoina. Monissa silmiin pistävää on että vaikka periaatteessa ainakin osa tavarasta on…

Museokoteja / Museum homes

Jos joskus satutte tulemaan Tampereelle ja mietitte että mihin täällä kannattaisi tutustua ja mennä niin tässä tulee yksi huippuhyvä vinkki. Ja toki aika must-kohde myös meille paikallisille. Kävimme nimittäin tänään uudelleen Amurin työläismuseokorttelissa ja muistin taas miten hieno paikka se onkaan, ihan keskellä Tamperetta. Museossa vierailu aiheutti myöskin vakavaa annoskateutta näin vintage-harrastajan näkökulmasta. Museoesineiden joukossa…

Vintage-taide: siluetit / Vintage art: silhouettes

Joskus kesällä löysin kirppikseltä kaksi kaunista taulua. Ensin aioin ostaa ne pelkästään erikoisten vanhojen kehysten vuoksi, koska etsin jatkuvasti kirppiksiltä vanhoja valokuvakehyksiä polkupyörävalokuva-kokoelmaani varten. Sitten ihastuinkin itse kuviin niin paljon että ne menivät seinälle sellaisenaan. Kehyksissä on kaksi vuoden 1945 siluetti-kuvaa. Siluettitaide on 300 vuotta vanha taidemuoto, joka sai nimensä 1700-luvun alkupuolella eläneestä Ranskan valtiovarainministeri…

DIY: Joulukranssi / DIY: Christmas wreath

Jouluihmisenä mun on ihan pakko ottaa vähän jouluaskartelua joulukalenteriin. Seitsemännessä joulukalenterin luukussa siis ohjeet jouluiseen ovikranssiin. Ja koska tykkään enemmän näistä vähän rustiikkisemmista jutuista niin tällä kertaa se syntyy kierrätysmateriaalista.  Vanhempia joulu-askarteluja voi käydä kurkkimassa alla olevien linkkien takaa. Ja lisää joulukranssi-ideoita löytyy Pinterest-sivultani. Sydänkorit ja Nuottitähdet Kuusenkoristeluistimet Tarjotinkynttelikkö Tuikkulasien tuunaus Ovikranssin tarvikkeet kranssipohja (styrox,…