Ja ainoa tweedhameeni. Tällä viikolla olen asunut tässä tweedhameessa joka on vilahtanut blogissa kerran. Kerran vain siksi että se ei oikeasti ollut vielä valmis tuota kuvaa otettaessa. Hame roikkui työhuoneella keskeneräisenä, vuoria odotellen, puolisen vuotta kunnes vihdoin viimeviikolla otin neulan kauniiseen käteen ja tein sen valmiiksi. Siitä lähtien se onkin ollut päälläni todella lähes tauotta….
Tag: Outfits
Sinivalkoista / White & blue
Ei mulla tässä mitään kummempaa asiaa tällä kertaa ole. Aattelin pistää teidän iloksenne keskiviikon ja perjantain asun. Torstain asu oli yöpaita sillä makasin koko päivän migreenissä kotona. Onneksi niitä nykyään tulee estolääkityksen ansiosta aika harvoin. Tänää syödään currya ja poppadumseja, jälkkäriksi mämmiä (kyllä, sekä minä että isäntä molemmat pidämme mämmistä), katsotaan leffoja ja otetaan rennosti….
Haaveita / Dreams
Haaveilen täällä kesästä koska näyttää vähän sille että se on peruttu. Kuvittelen käveleväni kuumalla asfaltilla aurinkovarjoni kanssa, kevyesti heilahteleva sifonkimekko päällä ja kevät-lakanoiden mukana tulleet kiilapohjakengät jalassa. Ja kun lähden aamulla töihin totuus lävähtää kasvoille kuin märkä villasukka. Talvi, luovuta jo! Onneksi voin iltaisin hautautua kesähaaveisiin selaamalla Casey’n ihanaa blogia ja kerätä ideoita uusiin kesävaatteisiin,…
Henkarista pukupussiin / From hanger to the closet
Olen männäviikolla jutellut paljon vaatteiden kunnosta ja vaatesäilytyksestä mm. herttaisen Rannan (joka muuten on myös yksi pukeutumis-idoleistani) kanssa ja siitä inspiroituneena tämän viikkoinen (23.3.2011) juttuni Tamperelaisessa käsittelee vaatteiden säilyttämistä. Huolellisella säilytyksellä voi vaikuttaa todella paljon vaatteen kuntoon ja kestävyyteen. Eniten minua kyrsii se että jotkut ihmiset eivät välitä yhtään miten vaatteet säilötään. Uusikin vaate voi…
Hiipiviä sininen / Sneaking blue
Vaatekaapissani ei ole hirveästi sinistä nähty sitten peruskouluaikojen. Ylikäytin sinisen eri sävyjä kyllästymiseen asti niin että kiintiö täyttyi vuosiksi normaalia farkku-sinistä lukuunottamatta. Vintage-vaatteiden myötä sininen on alkanut hiipiä takaisin vaatekaappiini vaikka kuvittelin ettei sininen edes sovi minulle. Eniten pidän savunsinisestä ja petroolinsinisestä. Tummansininenkin on valtaamassa alaa vaikka en ole ihan varma se sopivuudesta itselleni. Mitäpä…
Nii o hästi! / Oh so fine!
Tänään oli pitkä mutta ihana päivä. Ihan ensimmäiseksi ilmoitusluontoisena asiana kerron että ansaitsen mitalin ja rintanapin ja ylistyslaulun ja jumalointia koska ajoin Helsingin keskustassa kolaroimatta autoani. ( Joillekin tämä saattaa tulla yllätyksenä mutta en pidä itseäni erityisen hyvänä kuskina ja Helsinki näyttäytyy minulle autoilijoiden helvettinä, jos Englantia ei oteta lukuun). Ja syy miksi jouduin näin…
Dreaming of spring (in Paris)
Ollapa kevät! Ollapa Pariisissa (jostain syystä yhdistä Pariisin aina kevääseen enkä nyt puhu siitä bändistä)! Tänään ulkona vaikutti jo tosi keväiselle. Lumi oli muuttunut osin sohjoksi ja lätäköiksi. Talitintti lautoi ti-tyytä. Aurinko paistoi ja oli lämmintä. Siispä sopiva päivä pukeutua mekkoon. EDIT – Freelancer arpoo lippuja Hki Vintageen. IN ENGLISH Wish it would be spring!…
Sisäinen gootti / Inner goth
Kuten huomaatte, olen asunut näissä harmaissa housuissani lähes puoli talvea. Tänä aamuna sisäinen goottini pukkasi pintaan kun hetken mielijohteesta laitoin mustaa huulikiiltoa (oikeestihan musta ei kyllä goottia saa tekemälläkään vaikka muuten ihailenkin monen gootin tyyliä salaa itsekseni). Muu meikki jäi minimiin (vähän meikkipohjaa punoittaviin kohtiin, irtopuuteria ja ripsaria) mutta tukan pöyhötin perjantain kunniaksi. Taannoin huomasin…