Tänään oli pitkä mutta ihana päivä. Ihan ensimmäiseksi ilmoitusluontoisena asiana kerron että ansaitsen mitalin ja rintanapin ja ylistyslaulun ja jumalointia koska ajoin Helsingin keskustassa kolaroimatta autoani. ( Joillekin tämä saattaa tulla yllätyksenä mutta en pidä itseäni erityisen hyvänä kuskina ja Helsinki näyttäytyy minulle autoilijoiden helvettinä, jos Englantia ei oteta lukuun). Ja syy miksi jouduin näin tekemään oli Helsinki Vintage-tapahtuma jonne itseni väkisin järjestin (koska en ole aiemmin päässyt käymään). Tapasin hurjasti ihania ihmisiä ja tein kivoja löytöjä. Niistä kerron myöhemmin. Nyt menen rentoutumaan sohvalle ja te saatte ihailla tämän päivän asuani. Vaikka auto säilyi ehjänä niin muilta vahingoilta ei vältytty. Kameralaukun vetoketju teki pitsimekkoon pienen reiän ja kirkkosilkkihuivini repeytyi takin alla istuessani autoon. Lainahatunkin meinasin kadottaa kun tuuli vei sen mennessään. Onneksi kaveri sai sen kiinni. Noh, se on elämää. Tärkeintä oli tavata vanhoja rakkaita tuttuja ja uusia ihania ihmisiä. Kiitos teille kaikille! (Poskia kivistää vieläkin nauramisesta.)

IN ENGLISH
Today was long but wonderful day. But first, I notify you that I deserve a medal and a pin badge and ode and praises because I drove in the center of Helsinki without crashing my car. (For some this might come as a surprise but I don’t consider myself particularly good driver. Helsinki is to me the hell of drivers, if England is not counted in). And the reason why I had to drive in Helsinki was Helsinki Vintage-event where I was determand to go (never been there before). I met loads of fun people and made some nice finds. I will tell you more about those later. Now I’m going to lie down on the sofa and relax and meanwhile you can admire my outfit. Even though I didn’t damage my car, the day wasn’t completely unhazardous. Camerabag zipper made a hole to my lace dress and my vintage silk scarf (which is called church silk because in the old days women wore those black silk scarfs to the church service) was torn under my coat when I sat into the car. And I almost lost my borrowed hat because wind blew it away but fortunately friend managed to catch it. But that’s just life. Most important thing was to meet my darling old friends and new lovely people. Thank you all for making my day! (My cheeks are still aching from all that laughing.)