Kävin eilen pitämässä polttariporukalle 20-luvun teemaisen hiuskoriste-työpajan. Ja koska olen pedantti ja muutenkin vähän päästäni vialla niin tietenkin sonnustauduin päästä varpaisiin 20-luvun tyyliin. Autenttista olivat vain kenkäni, mutta muukin meni täydestä kuin väärä raha. Polttariporukalla tuntui olevan oikein mukavaa, niin oli minullakin. Tuollaisia työpäiviä kernaasti ottaisi useamminkin. Mekko on vuosien takainen kirppislöytö. 90-luvun mummomekot muistuttavat…
Tag: My life
Ruusuista juomaa / Rosy drinks
Toissakesänä sain eräässä kahvilassa ensi kerran maistaa ruusulimonadia. Makuelämys oli niin mainio, että mietimme ystäväni kanssa voisiko ruusulimonadia tehdä itse. Päädyimme lopputulokseen, että samantyyliseen makuun saattaisi päästä tekemällä itse ruususiirappia ja sekoittamalla sitä kivennäisveteen. Viime juhannuksena otinkin sitten projektiksi kokeilla ruususiirapin tekemistä äitini ruusupuskien antimilla. Projektini meni vähän mönkään. Löytämäni ohje käski keittää siirappia pitkään jotta…
Autolla Englantiin, osa 2 / Driving to England vol 2
No nythän me ollaankin sitten jo Englannissa. Doverin valkoisilta kallioilta ajoimme ensimmäiseen kohteeseemme Portsmouthiin. Portsmouth on historiallinen satamakaupunki Etelä-Englannissa ja sieltä löytyykin laivoista kiinnostuneille upeaa katsottavaa. Kerron siitä myöhemmin lisää. Portsmouthista tai sen lähistöltä löytyvät myös pienehkö luonnontieteellinen museo (Lontoon meininkeihin tottuneelle tosin aika pateettinen yritys), Charles Dickensin syntymäkoti, Kuninkaallinen merenkäynti-museo, monenmoisia kirkkoja ja linnoja…
Vanhalla savotalla / Old logging site
Vaatteeni haisevat tänään savulle. Ei siksi että olisin istunut nuotiolla, vaan siksi että poikkesimme isännän kanssa ex tempore Vanhalla Savotalla. Veikkaan että tapahtuma ei ole kenellekään lukijalleni tuttu, joten minäpä kerron. Synnyinpitäjässäni Luopioisissa (joka nykyisin Pälkänettä) on jo useamman vuoden ajan järjestetty pienimuotoisia maa- ja metsätalousnäyttelyitä, jossa on esillä erilaisia maamoottoreita, traktoreita ja muita maatalouskoneita,…
Autolla Englantiin osa 1 / Driving to England vol 1
Vielä on pari matkakohdetta tulossa lähemmin tarkasteltuna, mutta otan tähän väliin tämän perusmatkalätinän. Joka on pitkä ja ankea kuin nälkävuodet, koittakaa kestää. Kuulin muutamalta taholta että vastaavanlaisia retkiä on haaveissa, joten ajattelin että ehkä perusteellisemmasta kertomuksesta on hyötyä. Ja parempi pistää se eetteriin kun se on vielä ihan tuoreessa muistissa. Jaan tämän silti kahteen eri osaan…
Puutarhajuhlat vihreissä / Garden party in green
Nyt kun päästiin vauhtiin niin vielä vähän lisää vihreää vaatetta. Ostin tämän mekon (ja pari muutakin) Oopperan kirppikseltä viime lokakuussa. Siinä oli karsea rusehtava helmarimpsu ja röyhelö. Purin ne pois, lyhensin selkäosaa ja lisäsin pääntielle 30-luvun tyylisen kauluksen. Kangas vaikuttaa sellaiselta että saattaa olla oikeasti vanhakin, vaikka vaate ei sitä ole. Vihreät vintagenapit ovat lasia. Pahoittelen, että…
Vihreitä neuleita / Green knits
Otetaan matkakertomusten väliin vähän asukuvia ettei yleisö ihan kyllästy hehkutukseen. Ennen inhosin vihreää, kun en oikein osannut käyttää sitä. Mutta en enää joten olen vähitellen alkanut täydentämään vaatekaappia vihreillä. Ja nyt kerralla ihan kahden neuleen verran. Tämä toinen on hankkimani vintage-vaatesatsin mukana tullut villaneule, joka on nyt käynyt läpi hajunpoiston (kahdesti) ja hellävaraisen käsinpesun. En osaa…
Kotona ollaan / Back at home
Ollaan viimein kotiuduttu Eeeppiseltä Road Tripiltä ja oli kyllä todellakin niin eeppistä, että pari kertaa meinasi usko loppua. Tässä pieni yhteenveto matkasta, syvällisemmät matkakertomukset tulevat sitten viiveellä kun ehdin käymään kuvia läpi. Ohessa muutamia snapshotteja matkan varrelta. Road Trip numeroina: – 6127 ajokilometriä – 8 maata (Suomi mukaanluettuna) – 2 autolauttaa (Turku-Tukholma ja Dunkirk-Dover, molempia käytimme…