Vintage-aarre: Laamapaidat / Vintage treasure: cotton rib shirts

Muistatteko lapsuudestanne (tai muualta) laamapaidat, nuo ohuet, mummomalliset puuvillarib-aluspaidat. Lapsena laamapaitoja piti käyttää talvisin lämmittämässä muiden vaatteiden alla ja monille varmasti tuli silloin kiintiö täyteen. Ja taisivat ne muutenkin olla kovassa huudossa 60-70-luvuilla. Silloin olivat kuulemma suosittuja etenkin itsevärjättyinä. Itse ihastuin laamapaitoihin uudelleen teini-iässä kun muutin pois kotoa opiskelemaan. Silloin käytin laamapaitoja arkipaitoina farkkujen kanssa,…

Arki häämöttää / Christmas almost over

Nyt on kolmessa päivässä ylensyöty useamman viikon edestä ja maattu töllöttimen ääressä lähes hulluuteen asti. On saunottu ja laitettu ruokaa, avattu lahjoja ja rentouduttu. On ehditty kehittää addiktio riisipuuroon ja täytetty jääkaappi juustoilla. Oli niin mukavaa, että voitteko kuvitella, en ottanut aattona yhtään valokuvaa! Tänään alkoi jo sen verran ahdistaa sisätiloissa, että oli ihan pakko…

Dreams in velvet

Itsenäisyyspäivän jälkimainingeissa teki vähän mieli inspiroitua 1910-luvun muodista joten kahdeksas luukku paljastaa eilisen asukuvia 10-luvun tyyliin. Eilen oli taas kuukausittaisen Teerenpelin nakubaletin vuoro. Emme ole isännän kanssa missanneet yhtäkään TT:tä. Meillä on tapana istua eturivin pöydässä ja huudella juontajalle (ainakin vähän, terveisiä vaan Ollille). Näyttää kuitenkin siltä että ihmiset ovat pikkuhiljaa alkaneet tajuta että paikalle…

Tweedy

Minulla on tänä syksynä ollut tavoitteena saada valmiiksi  kauan työn alla olleita juttuja ja taas on selätetty yksi keskeneräinen projekti. Tämä  tuli aloitettua jo huhtikuussa kun fiilistelin tweediä. Jo kolmisen vuotta sitten tehdyn tweedhameen kaveriksi tein 20-luvun tyylisen jakun. Tähänkään projektiin en ostanut mitään uusia materiaaleja vaan kaikki vuorista lähtien löytyivät varastoista ennestään. Koska samasta…

Taskumekot, Tiroli ja talvi / Winter, pocket dresses and Tirol

Niinhän se talvi sitten tuli taas kertaryminällä. Tosin se  ihana valkoinen lumisade on jo muuttunut inhaksi loskaksi. Mutta  teki silti mieli virittäytyä talven tunnelmaan. Siksi puin päälle ensimmäistä kertaa tämän tiroli-puvun jonka hankin jo aika pitkän aikaa sitten. Oletan puvun olevan ihan moderni, mutta ainakin se on hauskasti 40-luvun tyylinen. Olen myös alkanut tykätä taskullisista…

Halloweenia juhlimassa / Celebrating Halloween

Halloween, tuo kauhu-fanien lempijuhla. Oijoi mitä settiä oli taas! Itsehän en voi kauhuleffoja katsoa syystä että liian vilkas mielikuvitus yhdistettynä jokseenkin graafisiin uniin tuottaa turhan realistisia painajaisia. Sen sijaan horror-teemaiset naamiais-asut on kiehtovia. Ja muutenkin on niin hienoa ihan vain katsella kun ihmiset ovat jaksaneet nähdä vaivaa. Lisäksi meillä on ihan parhaita ystäviä! Illan esitykset…

Silkkihamsteri / Hoarding silk

Tarinoin jo aiemmin kesällä että silkki on materiaaleista salainen paheeni. Tai eipä se nyt enää edes niin salainen ole. Silkki on miellyttävää iholla, lämmintä talvella ja vilpoisaa kesällä. Silkistä löytyy monia erilaisia laatuja, ohuita ja paksuja, sileitä ja karkeampia.  Itse pidän silkistä juuri siksi että se on miellyttävä päällä. Siksi kaappeihin onkin kerääntynyt isohko kokoelma…

Halloween: asuideat / outfit ideas

Halloween lähestyy ja minä herään asun suunnitteluun aina vähän jälkijättöisesti. En oikein osaa suunnitella asua etukäteen ja sitten lopulta päädyn aina vetämään lonkalta jotain nopeaa ja omista kaapeista löytyvää. Tänä vuonna asun päättäminen oli ihan yhtä suurta tuskaa kuin aina ennenkin. Löysin netistä aivan mielettömiä ideoita (kuten tämä Weeping Angel-puku johon ohjeet tuolla, tai tämä Jack&Sally-pariskuntakostyymi),…