Kitsuke: art of wearing a kimono

On se kuulkaa jännää opetella uusia asioita. Kiinnostavaa ja jännää. Kimono- eli kitsuke-työpajan ohjaajana toimi pukuompelija Aliisa Arve Suomen Chadō Urasenke Tankōkai-yhdistyksestä. Hän on opiskellut kimonon valmistusta kolme vuotta Kiotossa ja vuoden verran japanilaista teetaidetta (Japanissa siis, hän edelleen jatkaa teen opiskelua Suomessa) johon kimonot kuuluvat olennaisena osana. Työpaja keskittyi pääosin teetaiteeseen sopiviin, puolimuodollisiin kimonoihin….

Lankarullan historia / History of wooden thread spool

Ahkera kirppistelijä törmää toisinaan puisiin lankarulliin. Minä muistan ne myös lapsuusajoilta kun kaivelin äidin ja mummun ompelutarvikelaatikoita. Uskoisitteko jos kertoisin että puinen lankarulla on syypää suomalaiseen paperi- ja selluteollisuuteen? No uskokaa pois, sillä tämä tarina on tosi. Tässä joulun pyhinä kun kulutin aikaa törmäsin Kaponieerin fb-sivulla mielenkiintoiseen linkkiin Ylen uutisissa. Uutinen kertoo siitä miten suomalainen…

19/12 Vintageaarre: matkalaukut / Vintage treasure: suitcases

Haaveilen että joskus saisin sellaisen vanhan pystymallin matka-arkun jossa olisi sisällä omat henkarit ja muutamia lokeroita pikkutavaroille. Siinä olisi messinkiset, kiiltävät kulmavahvikkeet ja nätti sisuspaperi. Sellaista odotellessa pitää tyytyä vähän edullisempiin ja helpommin löydettäviin matkalaukkuihin. Tykkään säilyttää niissä kaikenlaista tavaraa käsityötarvikkeista lehtiin ja historianelävöitystavaroihin. Vanhoissa laukuissa on kauniita yksityiskotia kuten koristeellisia pintakuviointeja ja nättejä sisuspapereita….

15/12 Hiihtokuvia / Skiing photos

Yritin etsiä kuvakokoelmastani jouluisia valokuvia. Voitteko kuvitella, minulla on useita albumillisia vanhoja valokuvia, enkä löytänyt kuin yhden ainoa kuvan jossa olevasta kuusesta voi päätellä sen otetun joulun aikaan. YHDEN! En voi käsittää. Pitänee sitten korjata asia jollakin tapaa lähiaikoina. No, sen sijaan sitten tässä on pari hiihtokuvaa. Ja niistäkin yksi on lavastettu. Vanhat studiokuvat ovat…

11/12 Mainoksia 1927 / Ads in 1927

Vanhojen lehtien lukeminen on hauskaa. Niitä tutkimalla voi päästä kurkistamaan menneeseen maailmaan. Tällä kertaa selasin Suomen Kuvalehteä vuodelta 1927. Yritin etsiä joulukuun numeroa mistä hyvänsä lehdestä, mutta en löytänyt omista varastoistani sellaista, niinpä sitten mennään tällä huhtikuun numerolla. Mainoksissa loistivat ompelukoneet ja -tarvikkeet, radiot, muoti, kamerat ja valokuvaustarvikkeet, kosmetiikka, autot ja muut kulkuvälineet pyöristä veneisiin….

3/12 Vanhat lasipullot / Old glass bottles

Oletteko koskaan katsoneet vanhoja lasipulloja sillä silmällä? Siis oikein kunnolla? Nekin ovat nykyisin keräilytavaraa ja tietysti mitä vanhempia, sen arvokkaampia. Coca cola-pullothan nyt toki ovat keräilytavaraa jo tavaramerkin puolesta. Kotimaassa vanhat patenttikorkkipullot ovat haluttuja. Maailmalla keräillään myös muita pulloja, kuten vaikkapa viktoriaanisia myrkkypulloja. Vanhaan aikaan kun ihmiset eivät välttämättä vielä osanneet niin hyvin lukea, myrkkypulloista…

Vanhoissa taloissa / In the old houses

Vinkkasin aiemmin kesällä Sastamalan vanhat talot-tapahtumasta. En ollut aivan varma ehtisimmekö itse osallistua mutta ehdimme sittenkin. Mikäs sen hauskempaa kuin päästä tirkistelemään ihmisten koteihin ihan luvan kanssa. Tällä kertaa emme sitten kuitenkaan juurikaan yksityiskoteihin päätyneet, mutta olivat nämä muutkin kiinnostavia. Tapahtumaan oli ilmoittautunut mukaan yli 50 taloa. Sellaisen määrän läpi kiertäminen yhden päivän aikana oli…

Vanhat hiuspinnit / Old hair clips

Niinkuin tiedätte niin tykkään vanhoista kampauksista. Niin pidän myöskin vanhoista hiuspinneistä. Sellaisista saranallisella soljella toimivista joita sai vielä kaupoista minun lapsuudessani. Nykyisin moiset hömpsötykset on korvattu hauenleuka-klipsein ja kaarevin painettavin pinnein. Mutta ei hätää sillä universumi tarjoilee vanhoja hiuspinnejä kirppiksillä ja vintage-liikkeissä. Viimeksi ostin alkukesästä neljä kaunista hiuspinniä Karkun pihakirppikseltä. Ja tässä tämä koko loppukin…