Cheddarin kotona / Home of cheddar

Juhannukselta on palattu kaupunkiin, joten en malta olla jakamatta seuraavaa osaa matka-kertomuksesta. Hyppään nyt suoraan matkamme loppuosaan. Viimeinen vierailukohde oli Cheddar, tuo juuston kotipaikka. Cheddarissa on juustojen lisäksi myös maan suurin rotko sekä jännittäviä kalkkikiviluolia. Luolat löysivät George Cox vuonna 1837 ja Richard Cox Gough vuosina 1892-1898. Luolista on kaivauksissa löytynyt merkkejä jopa jääkautisesta elämästä 14700…

Merry midsummer!

No tehän tiedätte mikä aika vuodesta on käsillä. Siksipä saatte katsella tuota kukkakuvaa sen aikaa kun me isännän kanssa käymme maalla, arvatenkin istumassa sisätiloissa. Kelit ovat taas ne perinteiset juhannukseen sopivat: vesisadetta ja kylmää. Viimejuhannuksena aloitettu kokeilu jatkuu tänä vuonna. Ehkäpä voin vihdoin julkaista siitä jonkinlaisia järkeviä tuloksiakin. Pidemmittä puheitta siis hyvää mittumaaria! You know what…

Perhospuutarha / Butterfly garden

Nyt kun noita perhosia on alkanut kertyä seinälle enemmänkin, olen myös haaveillut perhospuutarhaan pääsystä. Suomessa sellaisia on vain yksi, Botania Joensuussa, joka on aika kaukana päiväreisua ajatellen. Onneksi yksi sellainen osui kuitenkin Englannin matkamme reitille. Muuten se sama joka toimittaa perhoset Botaniaan. Stratford upon Avon on paitsi Shakespearen kotikaupunki, niin sieltä löytyy myös Englannin suurin perhosfarmi….

Travelling in England: Arundel Castle

On hirveän vaikea päättää että missä järjestyksessä kertoisin matkasta. Kuvia on ihan julmetusti ja haluaisin jakaa ne kaikki. Mutta lähes kahta tuhatta kuvaa en kyllä rupea blogiin lataamaan. Koska en välitä rantalomista enkä shoppailusta niin lomat täyttyvät sitten erilaisista historiallisista tai muuten kiinnostavista kohteista, kuten nyt vaikka linnoista. Ehkäpä kerronkin sitten siitä ensimmäisestä kohteestamme eli…

Kotona ollaan / Back at home

Ollaan viimein kotiuduttu Eeeppiseltä Road Tripiltä ja oli kyllä todellakin niin eeppistä, että pari kertaa meinasi usko loppua. Tässä pieni yhteenveto matkasta, syvällisemmät matkakertomukset tulevat sitten viiveellä kun ehdin käymään kuvia läpi. Ohessa muutamia snapshotteja matkan varrelta. Road Trip numeroina: – 6127 ajokilometriä – 8 maata (Suomi mukaanluettuna) – 2 autolauttaa (Turku-Tukholma ja Dunkirk-Dover, molempia käytimme…

Toukokuun kuvat / May Instagram

Kevään kiireisin kuukausi päättyy lomaan. En pistä pahakseni ollenkaan. On ollut kyllä sellaista matalalentoa että hengästyttää! Työrintamalla tein varsin suuritöisen hääpuvun ja uuden tangovaatemalliston. Iltapuhteina oli omia ompeluhommia joista osa jäi ennen matkaa tekemättäkin (vaatekaapista uupuu muutamia housuja). Ja että ei olisi yhtään tylsää niin sekaan piti sovittaa vielä auton huollatusta ja kissin hampaanpoisto-operaatiota. Toipilaskissin…