Tunnustan olevani varsinainen kotikissa. Viihdyn kotonani niin hyvin että harvoin huvittaa lähteä kotoa minnekään jos ei ole ihan pakko. Joskus kotoa lähteminen kuitenkin kannattaa ja mökkihöperöitymisen välttämiseksi on suositeltavaa ainakin kerran vuosikymmenessä. Perjantaina koettiin jännittäviä hetkiä kun grilli-iltamme kauniissa Toijalassa (siis metsässä) uhkasi saada surkean lopun. Onneksi ukkonen tyytyi vaan vähän jyrisemään ja lyömään salamaa….
Category: On the road
Laiskuusjuhannus / Lazy Juhannus
Juhannus maalla on aina rauhallista, melkein jo apatiaan verrattavaa oleilua. Mitään biletystä, railakasta menoa tai action-kuvia on turha odottaa. Etenkin kun koko aattoillan satoi vettä. Ei edes grillattu ulkona, saati nähty kokkoa. Sateen tauotessa lontustelin pihalla kumisaappaissa ja nappailin kuvia ötököistä. Kottaraispöntössä asustavan käenpiian ruokintapuuhia tuijotellessa saatoin jopa torkahtaa pihakeinuun. Että semmoinen laiskan juhannus, mites…
Kuvaamossa / In Photograph Studio
Nonni, turnyyripuku on valmis ja valokuvat on kuvattu. Hämmästyksekseni Atelieri O. Haapalan Saara piti enemmän leijonankesyttäjän asustani joten pääkuvat otettiinkin sen kanssa (ja niistä tuli tosi hienoja). Suostuttelin Saaran ja Marcon kuitenkin kuvaamaan minut pikapikaa myös turnyyripuvussa koska “ompelin sen sormet verillä” (ainakin melkein). Lopuksi Anna vielä pikaisesti nappasi minulle kuvan turnyyripuvusta. Olipa varsin hauska…
Ajankulua Etelä-Englannissa /How to spend your time in South of England
Aion kyllästyttää teitä vielä vielä kerran muistelemalla joulukuista Englannin matkaa. Shoppailu- ja ruokapaikat on jo käyty läpi joten olkoon tämä viimeinen reissupostaus omistettu sekalaiselle puuhastelulle. Varautukaa kuvaryöppyyn. Jos matkustaa Englantiin joulun aikaan, kannattaa ehdottomasti tutustua perienglantilaiseen näyttämötaiteeseen vain jouluisin esitettävän pantomiimin muodossa. Johtuen kielellisistä eroavaisuuksista englantilainen pantomiimi tarkoittaa täysin eri asiaa kuin se mitä me…
Sunnuntain ratoksi / Sunday to waste
Kotona maalla on aina mukavaa käydä. Sieltä saa aina ruokaa lähteissä mukaan. No on siellä muutenkin mukava käydä. Koska aina löytyy aarteita omittavaksi. No on siellä muutenkin mukava käydä. Koska äiti on ihana! Mutta tällä kertaa mukaan tosiaan sain sitä syömistä ja aarteitakin löytyi. IN ENGLISH It is always nice to visit mum’s place in…
Vintagea ostoskassissa / Vintage in my shopping bag
Nyt voitais hieman vilkaista Hki Vintagen ostoskassiin. Päätin aika nopeasti että en viitsi alkaa sovittelemaan lainkaan vaatteita. Niitä oli tarjolla niin paljon että en jaksanut oikeastaan edes katsella niitä. Sen sijaan keskityin muihin juttuihin kuten ompelutarvikkeisiin, koruihin, asusteisiin, kaavoihin ja muuhun pikkutavaraan. Aika nopeasti selvisi myös että budjettini oli auttamattoman riittämätön. Hatut, kengät ja laukut…
Nii o hästi! / Oh so fine!
Tänään oli pitkä mutta ihana päivä. Ihan ensimmäiseksi ilmoitusluontoisena asiana kerron että ansaitsen mitalin ja rintanapin ja ylistyslaulun ja jumalointia koska ajoin Helsingin keskustassa kolaroimatta autoani. ( Joillekin tämä saattaa tulla yllätyksenä mutta en pidä itseäni erityisen hyvänä kuskina ja Helsinki näyttäytyy minulle autoilijoiden helvettinä, jos Englantia ei oteta lukuun). Ja syy miksi jouduin näin…
Höyryä ja kiskoja / Steam and rails
Mulla jäi vähän juttu kesken joulukuisesta Englanninmatkasta. Tähän väliin ajattelin tarinoida (tai lähinnä näyttää pari kuvaa) museorautatiestä jota kävimme katsomassa eräänä kirpakkana aamuna. Englannissa on useita museorautateitä ja rautatiemuseoita mukaanlukien tämä Bluebell Railway. Bluebell liikennöi ympäri vuoden ja kesällä myös arkisin. Se on erittäin suosittu kohde varsinkin lapsiperheille. Suomessa toimivat museorautatiet ovat avoinna vain kesäisin…