No nythän me ollaankin sitten jo Englannissa. Doverin valkoisilta kallioilta ajoimme ensimmäiseen kohteeseemme Portsmouthiin. Portsmouth on historiallinen satamakaupunki Etelä-Englannissa ja sieltä löytyykin laivoista kiinnostuneille upeaa katsottavaa. Kerron siitä myöhemmin lisää. Portsmouthista tai sen lähistöltä löytyvät myös pienehkö luonnontieteellinen museo (Lontoon meininkeihin tottuneelle tosin aika pateettinen yritys), Charles Dickensin syntymäkoti, Kuninkaallinen merenkäynti-museo, monenmoisia kirkkoja ja linnoja…
Category: Muuta ajankulua
Vanhalla savotalla / Old logging site
Vaatteeni haisevat tänään savulle. Ei siksi että olisin istunut nuotiolla, vaan siksi että poikkesimme isännän kanssa ex tempore Vanhalla Savotalla. Veikkaan että tapahtuma ei ole kenellekään lukijalleni tuttu, joten minäpä kerron. Synnyinpitäjässäni Luopioisissa (joka nykyisin Pälkänettä) on jo useamman vuoden ajan järjestetty pienimuotoisia maa- ja metsätalousnäyttelyitä, jossa on esillä erilaisia maamoottoreita, traktoreita ja muita maatalouskoneita,…
Vihreitä neuleita / Green knits
Otetaan matkakertomusten väliin vähän asukuvia ettei yleisö ihan kyllästy hehkutukseen. Ennen inhosin vihreää, kun en oikein osannut käyttää sitä. Mutta en enää joten olen vähitellen alkanut täydentämään vaatekaappia vihreillä. Ja nyt kerralla ihan kahden neuleen verran. Tämä toinen on hankkimani vintage-vaatesatsin mukana tullut villaneule, joka on nyt käynyt läpi hajunpoiston (kahdesti) ja hellävaraisen käsinpesun. En osaa…
Cheddarin kotona / Home of cheddar
Juhannukselta on palattu kaupunkiin, joten en malta olla jakamatta seuraavaa osaa matka-kertomuksesta. Hyppään nyt suoraan matkamme loppuosaan. Viimeinen vierailukohde oli Cheddar, tuo juuston kotipaikka. Cheddarissa on juustojen lisäksi myös maan suurin rotko sekä jännittäviä kalkkikiviluolia. Luolat löysivät George Cox vuonna 1837 ja Richard Cox Gough vuosina 1892-1898. Luolista on kaivauksissa löytynyt merkkejä jopa jääkautisesta elämästä 14700…
Merry midsummer!
No tehän tiedätte mikä aika vuodesta on käsillä. Siksipä saatte katsella tuota kukkakuvaa sen aikaa kun me isännän kanssa käymme maalla, arvatenkin istumassa sisätiloissa. Kelit ovat taas ne perinteiset juhannukseen sopivat: vesisadetta ja kylmää. Viimejuhannuksena aloitettu kokeilu jatkuu tänä vuonna. Ehkäpä voin vihdoin julkaista siitä jonkinlaisia järkeviä tuloksiakin. Pidemmittä puheitta siis hyvää mittumaaria! You know what…
Perhospuutarha / Butterfly garden
Nyt kun noita perhosia on alkanut kertyä seinälle enemmänkin, olen myös haaveillut perhospuutarhaan pääsystä. Suomessa sellaisia on vain yksi, Botania Joensuussa, joka on aika kaukana päiväreisua ajatellen. Onneksi yksi sellainen osui kuitenkin Englannin matkamme reitille. Muuten se sama joka toimittaa perhoset Botaniaan. Stratford upon Avon on paitsi Shakespearen kotikaupunki, niin sieltä löytyy myös Englannin suurin perhosfarmi….
Travelling in England: Arundel Castle
On hirveän vaikea päättää että missä järjestyksessä kertoisin matkasta. Kuvia on ihan julmetusti ja haluaisin jakaa ne kaikki. Mutta lähes kahta tuhatta kuvaa en kyllä rupea blogiin lataamaan. Koska en välitä rantalomista enkä shoppailusta niin lomat täyttyvät sitten erilaisista historiallisista tai muuten kiinnostavista kohteista, kuten nyt vaikka linnoista. Ehkäpä kerronkin sitten siitä ensimmäisestä kohteestamme eli…
Toukokuun kuvat / May Instagram
Kevään kiireisin kuukausi päättyy lomaan. En pistä pahakseni ollenkaan. On ollut kyllä sellaista matalalentoa että hengästyttää! Työrintamalla tein varsin suuritöisen hääpuvun ja uuden tangovaatemalliston. Iltapuhteina oli omia ompeluhommia joista osa jäi ennen matkaa tekemättäkin (vaatekaapista uupuu muutamia housuja). Ja että ei olisi yhtään tylsää niin sekaan piti sovittaa vielä auton huollatusta ja kissin hampaanpoisto-operaatiota. Toipilaskissin…