Kekrin tunnelmaa / Kekri feelings

Syksy ei ole enää vain tuoksu ilmassa ja tunne tuulessa. Syksy on täällä. Sato on korjattu, puutarha valmisteltu talveen, puut ja pensaat pukeutuvat keltaisen ja punaisen sävyihin. Nyt viritellään tulta kakluuneihin, vedetään villasukkia jalkaan ja tunnelmoidaan hämärässä illassa. Minulle syksy merkitsee luonnollisesti kekriä, halloweenia ja vuoden parasta aikaa, onhan lokakuu syntymäkuukauteni ja siten vuoden paras…

Halloween home

Halloween on aina ollut suosikki-juhliani. Jo 90-luvun lopussa järjestin halloween-bileitä. Ikävä kyllä tuttavapiirini oli siihen aikaan vähän tylsää. Muistan eräätkin bileet joissa minä olin ainoa teeman mukaan pukeutunut. Ja toiset bileet kun olin ilmoittanut että teema-asu oli pakollinen. Vieraita saapui kolme. Nykyään en enää jaksa juuri  bileitä järjestää, mutta yleisesti ottaen ihmisten innokkuus pukeutua on…

Kokkoyö / Bonfire night

Loka-marraskuu on eräs lemppariajankohdistani vuodenkierrossa. Illat pimenevät ja tähdet ovat taas valoisan kesän jälkeen nähtävissä (täällä maalla näkyy jopa linnunrata!). Voi polttaa kynttilöitä lyhdyissä ja ripustaa tunnelmavaloja ulos ja sisälle. Lokakuu itseoikeutetusti tietysti synttärikuukautenani on suosikki. Sen lisäksi myös Halloween (jota rakastan) ja supisuomalainen kekri osuvat sinne. Marraskuussa karnevaali jatkuu sillä Englannissa vietetään 5.11 erityistä…

Halloweenia juhlimassa / Celebrating Halloween

Halloween, tuo kauhu-fanien lempijuhla. Oijoi mitä settiä oli taas! Itsehän en voi kauhuleffoja katsoa syystä että liian vilkas mielikuvitus yhdistettynä jokseenkin graafisiin uniin tuottaa turhan realistisia painajaisia. Sen sijaan horror-teemaiset naamiais-asut on kiehtovia. Ja muutenkin on niin hienoa ihan vain katsella kun ihmiset ovat jaksaneet nähdä vaivaa. Lisäksi meillä on ihan parhaita ystäviä! Illan esitykset…

Halloween: asuideat / outfit ideas

Halloween lähestyy ja minä herään asun suunnitteluun aina vähän jälkijättöisesti. En oikein osaa suunnitella asua etukäteen ja sitten lopulta päädyn aina vetämään lonkalta jotain nopeaa ja omista kaapeista löytyvää. Tänä vuonna asun päättäminen oli ihan yhtä suurta tuskaa kuin aina ennenkin. Löysin netistä aivan mielettömiä ideoita (kuten tämä Weeping Angel-puku johon ohjeet tuolla, tai tämä Jack&Sally-pariskuntakostyymi),…