Tunnin mekko / One hour dress

Ilmassa on aamuisin jo syksyn tuntua, ollaanhan jo elokuussa, mutta piti silti vielä tehdä kesämekko. En ole aikoihin saanut yhtäkään arkikäyttöön ompelemaani vaatetta valmiiksi. Into ja energia on lopahtanut alkutekijöihinsä ja keskeneräisten kasa sen kuin kasvaa kasvamistaan. Silti vaatekaappi huutaa täydennystä. Olen pitkään jo (sanon tätä näemmä tosi usein!) suunnitellut kokeilevani ommella 1920-luvulla suosittua “tunnin…

Suunnitelmia vaatekaappiin / Plans for my wardrobe

Nyt kun kaikki on jo ihan kyllästymiseen asti kuulleet, että 20-luku on täällä taas ehe ehe, niin onkin just passeli ajankohta tyrkyttää sitä vielä vähän lisää. Mulla on nimittäin vaatekaapin uudistus-suunnitelmia tälle uudelle 20-luvulle. 1920-luku on tyylillisesti aina ollut suosikkini. En osaa selittää miksi, jokin siinä estetiikassa vain viehättää suuresti. Ensimmäisenä 20-luvun tyylistä tulee varmasti…

Pukunäytös ja muita juttuja / Fashion show and other events

Kuten kerroin jo aiemmin, 20-luku on nyt meillä pinnalla monestakin syystä. Ensi viikonloppuna, kansainvälisenä museopäivänä 18.5, Helsingissä, Hakasalmen huvilassa järjestetään Suruton kaupunki-näyttelyn muotitapahtuma. 20-lukuteemainen tapahtuma esittelee pukunäytöksin 20-luvun tyyliä ja näytösten väleissä kuullaan asiantuntijoiden tietopaketteja 20-luvun muotiasioista. Tapahtumassa voi seurata myös työnäytöksiä miten syntyy vaikkapa 20-luvun kampaus, tai askarrella työpajassa 20-luvun pukukorun. Tapahtumaan on vapaa…

DIY: Helppo 20-luvun tyylinen puku / Easy 20’s style revamp

1920-luku on meillä täällä Villa Ruosteessa juuri nyt pinnalla, joten blogiin on tulossa aiheesta varmaankin useampia postauksia tässä kevään/kesän aikana. Pohjustetaan aihetta tällä puolivillaisella tuunauksella, jonka kirjoittamisen olen aloittanut jo useampia vuosia sitten, silloin kun vielä asuimme Tampereella (siksi kuvat vanhasta kämpästä). Tämä kyseinen asu ei itseasiassa koskaan valmistunut, mutta kuviin tekemäni piirrokset kertovat melko…

Vintage-aarre: pitsiviuhka / Vintage treasure: lace fan

Seuraava vintage-aarre on myöskin sarjassamme “sitten-joskus-kun-on-aikaa”-projekti. Sain joskus ehkä vuosi sitten tutulta tämän jo parhaat päivänsä nähneen vintage-viuhkan kun hän ajatteli että ehkä minä osaisin arvostaa sitä. Hänen mukaansa viuhka on jostakin 20-luvulta. Arvostan toki, viuhka vain on jo niin huonossa kunnossa että käyttöön siitä ei missään tapauksessa ole. Olen ajatellut että kiinnitän viuhkan taakse…

Vintage-aarre: helmilaukku / Vintage treasure: beaded purse

Tämän päiväinen joulukalenterin luukku sisältää vintage-aarteen jonka ostin kesällä Turusta. Tämä Ranskassa valmistettu laukku on luultavasti 20-luvulta ja täynnä pikkuruisia metallihelmiä. Eri väriset helmet muodostavat graafisia kuvioita jotka ovat peilikuvana laukun toisella puolella. Helmet on kudottu kankaaksi erityisellä helmikudonta-menetelmällä. Ajan myötä työhön käytetty puuvillalanka on haurastunut metallihelmien painon alla ja alkanut repeytyä yläreunasta. Tarkoituksenani on…

Tweedin viemää / Gone with the Tweed

Edellisen postauksen kommenteissa tulin maininneeksi että olen aikonut ommella tweedhameeni pariksi 20-luvun henkisen väljän jakun. No innostuin asiasta niin että päätin tarttua toimeen samantien, sillä kevät- ja syystakkieni valikoima on varsin hintsunlainen, suorastaan olematon. Halusin koota tähän vähän fiilistelyjä tweed-asuista sekä pikkuruisen tweed-tietopaketin teidän iloksenne. 20- ja 30-luvuilla tweed-kävelypuvut olivat suosittuja. Ne olivat käytännöllisiä ja…