Vintage-aarre: helmilaukku / Vintage treasure: beaded purse

Tämän päiväinen joulukalenterin luukku sisältää vintage-aarteen jonka ostin kesällä Turusta. Tämä Ranskassa valmistettu laukku on luultavasti 20-luvulta ja täynnä pikkuruisia metallihelmiä. Eri väriset helmet muodostavat graafisia kuvioita jotka ovat peilikuvana laukun toisella puolella. Helmet on kudottu kankaaksi erityisellä helmikudonta-menetelmällä. Ajan myötä työhön käytetty puuvillalanka on haurastunut metallihelmien painon alla ja alkanut repeytyä yläreunasta.

Tarkoituksenani on jossakin vaiheessa entisöidä laukku, mutta sitä odotellessa säilytän ja käsittelen sitä tuon silkkipaperin päällä jotta siitä irtoilevat helmet putoaisivat paperille ja säilyisivät tallessa. Laukun vuori on sekin erittäin kaunista kukkakuvioista persikansävyistä jaquardia. Katsokaa noita ihania murrettuja värejä, sekä vuorissa että helmissä! Kokonaisuutena laukku on niin kaunis, että on täytynyt tuntua aika luksukselta käyttää tätä.

PS. Tuolta jokaisen postauksen alareunasta löytyy tykkäysnappulan sydän-ikoni. Muistakaa klikata sitä silloin kun pidätte jostakin postauksesta. Tykkäysten määrä kertoo mulle millaisista postauksista lukijat eniten pitävät. Eli mitä enemmän tykkäyksiä niin sitä isommat mahkut saada samantapaisia postauksia lisää. Eli jos ette jaksa kommentoida niin muistakaa ainakin se tykkää-nappi. Kiitos!

inenglish

Today the Christmas Calendar presents to you a vintage treasure I bought from Turku last summer. This beautiful evening bag is made in France. It’s most likely 20′s vintage and covered with tiny metal beads. Colourful beads are forming graphic patterns which are mirrored image on the back side. Beads are woven into a “fabric” with a special bead weaving technique. The cotton thread used in the work has worn out in time, under the weight of the beads and has started to ravel near the clasp.

My intention is to repair purse at one point, but in the meanwhile I store and handle it ontop of the silk paper. This is to protect the dropping beads from getting lost. The lining of the bag is also very pretty, peach coloured flower jaquard. Look at all those lovely colours, both on the lining and the beads! Overall the purse is so pretty, it must have felt a luxury to use this.

PS. After each post you can find like-button with heart-icon. When you see here a post that you like, remember to click that button. The amount of likes tells me what kind of posts people like the most. The more likes, the more likely you are to find more similar posts here later. So, if you can’t be bothered to comment, remember atleast to click that. Thanks!

beadedbag1

beadedbag2

beadedbag3

beadedbag4

24 people like this post.

Comments (6)

TaikaDecember 5th, 2013 at 08:22

Järkyttävän hieno laukku ja hieno on blogin uusi ulkoasukin. Minä kommentoin harmittavan harvoin kun on jotenkin niin vaivalloista (muka) näpytellä kaikkia omia tietoja tuohon viestinlähetyskenttään. Viesti kun ei mene läpi ellei niihin jotain aina runoile mutta aina kyllä tykkään. Eipä sinulla juuri muita juttuja olekaan kuin kiinnostavia.

RhiaDecember 5th, 2013 at 09:00

Taika – Kiitos :D Joo kommentointi kieltämättä on joskus vaivalloista, itseäni harmittaa muita blogeja kommentoidessa lähinnä se että en voi kommentoida wordpress-tunnuksen kautta (koska olen ollut niin typerä että olen luonut blogin omalla domainilla ENNEN käyttäjätunnuksia, ja nyt en sitten voi enää luoda sitä käyttäjätunnusta luomatta uutta blogia, siinä on joku hämärä bugi, en oikein tajua koko juttua koska joskus se toimii, mutta useinmiten ei) ja joudun sitten kikkailemaan google-tunnareiden kanssa kun kaikki blogit eivät hyväksy pelkkää nimi&url-kommentointia. Itsekin olen usein hirmu laiska kommentoimaan, eikä nyt toki kaikkiin postauksiin tarvitsekaan kommentoida, ei sitä millään keksi mitään järkevää sanomista ihan kaikkeen :D Mutta jotenkin vaan tuntuu että ainakin täällä omassa blogissani kommentointi on hiljentynyt oikein huomattavasti parin vuoden takaiseen verrattuna. Yritän tässä pähkäillä että mistä se voisi johtua, kommentit kuitenkin on yksi syy miksi tykkään blogata, koska niihin kommentteihin vastaaminen on niin kivaa.

HehkuvainenDecember 5th, 2013 at 21:38

Ihan järjetön määrä pikkuruisia helmiä O_o. Tuon entisöiminen on varmasti iso homma, vaikka tässä vaiheessa vauriot näyttävät vielä suhteellisen pieniltä.

Voinko vain tässä ilmoittaa että kaikki postaukset ovat tykättyjä? Vastustan klikkaustykkäyskulttuuria! Kun pelkällä klikkauksella voi “osallistua”, ihmiset laiskistuvat eivätkä muuta jaksa tehdäkään. Sitten tullaan siihen että on pakko laittaa joka paikkaan niitä kliksuttelujuttuja, kun ihmiset eivät muuta enää tee. :( Ja noidankehä on valmis!

Hyvää itsenäisyyspäivää toivottaa Vastarannan kiiski ;)

(Ja tässä paljon sydämiä, joita voit liittää postauksiisi, joita en klikkaile vaikka tykkään niistä: ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥)

RhiaDecember 6th, 2013 at 09:54

Hehkuvainen – Se on iso homma, siksi en ole saanut sitä vielä aloitettua, mutta mä tykkään ihan vain katsellakin mun aarteita ja nauttia niiden estetiikasta, ei niiden tarvitse aina olla käyttökuntoisia. Kuules Vastarannan kiiski, sä oot mun ahkerimpia kommentoijia ;) sun ei tarvi klikkailla yhtään mitään.

TaikaDecember 6th, 2013 at 23:12

Juuri luin jostakin “näin teet käyttäjäystävällisen blogin”-tekstin jossa kommentoinnista puhuttiin vain siten että se pitäisi tehdä lukijalle mahdollisimman helpoksi mutta esim. omaan blogiini voi kommentoida anonyymisti ja hyvin helposti ja silti kommentteja ei tule kovin usein paitsi tutuilta.

Kävijätilastoista kuitenkin näen että ihmisiä käy lukemassa ja joskus jopa olen löytänyt blogitekstejäni joiltain keskustelufoorumeilta joissa niitä on kommentoitu positiiviseen sävyyn mutta itse blogiin niitä ei olla kirjoitettu ollenkaan.

On kai helpompaa vain lukea blogia vaikka aamukahvien lomassa kuin osallistua ja antaa omaa kontribuutiota. Inhimillistä mutta harmittavaa ;)

RhiaDecember 7th, 2013 at 02:41

Taika – Joo, onhan se nimetön kommentointi käyttäjäystävällistä, mutta monesta blogista olen huomannut että se ei välttämättä ole sitten enää niinkään bloggaajaystävällistä. Anonyymin kommentoinnin estäminen kun yleensä myös hieman rajoittaa niitä anonegiksiä, tosin mulla nyt ei oikeastaan sellaista ongelmaa ole ollut koskaan. Ja sellaisena haluan tämän blogin myös säilyttää, joten anokommentointia en ole sallimassa tulevaisuudessakaan. Koska mieluummin mä otan vähän mutta fiksuja kommentteja kuin hirveesti ei niin fiksuja. Mutta voisin vaikka vannoa että silloin kun mulla oli vähän vähemmän lukijoita, kommentoivia lukijoita oli suhteessa enemmän. Nyt kommentoivia lukijoita on alle 1%. Onko muka helpompaa linkkailla postauksia ja kommentoida jonnekin keskustelufoorumiin kuin itse blogiin? Noh, epäilen että asiaan vaikuttaa myös se että olen itse ollut hieman laiska kommentoija muiden blogeissa.

Jätä toki viesti / Leave a comment

Your comment