Maailman parasta on kun on pikkuisen höpsähtäneitä kavereita joiden kanssa voi vähän pöljäillä aikamatkustuksen merkeissä. Aiemmin mainitsemani höyryjuna puksutti tänään Tampereelle ja pääsimme sen kyytiin Nokialle ja takaisin. Matka kesti puolisen tuntia yhteen suuntaan, huippunopeus noin 60 km/tunnissa. Pieni mutta sitäkin näyttävämpi joukkiomme sai osakseen ansaittua huomiota. Hatut olivat korkeita ja höyhenet pöllysivät, kamerat räpsyivät…
Tag: My life
Passiasioita ja kevätmekko / Passport issues and Spring dress
Muistanette mitä sattui viimevuonna alkukesästä kun lähdimme isännän kanssa Englantiin lomamatkalle? Uusi ulkomaanmatka on tiedossa, joten on aika viimein uusia passi. Tänään oli aikomuksena käydä passikuvassa ja ajattelin, että samalla voisi ulkoiluttaa uutta kesäistä mekkoa. No se oli virheliike. Neuletakin ja paksumpien sukkahousujenkin kanssa mekko oli kyllä vielä aivan liian ohut tälle säälle. Eilisen lämpöisen…
Muotokuvia / Portraits
Kuten aiemmin jo mainitsinkin, kävin peräti kaksissa eri kuvauksissa patsastelemassa. Ensimmäisen kuvauksen tarkoitus oli saada burleski-henkeen sopivia promo-kuvia ja toinen oli kuvaajan oma gibson girl-projekti johon tarjouduin malliksi. Tässä muutamia valmiita kuvia molemmista. Ja käykää toki kurkkaamassa kuvaajien muitakin kuvia. Molemmat ovat tosi taidokkaita ja oman tyylisiään kuvaajia. Teemu on mm. kuvannut L’Amusetten seinäkalenterikuvat ja…
Helmikuiset Instagramit / February Instagrams
Helmikuussa on pitänyt kiirettä kuten jo mainitsin edellisessä postauksessa. Harrastusrintamalla balettiasiat ovat vieneet suurimman huomion. En voi siihen todeta muuta kuin: kärkitossut. Voiko siistimpää olla!? Alkukuusta oltiin vielä Vapriikki-vintagen huumassa ja soviteltiin 1700-luvun lopun kureliiviasioita (se on muuten ihan hyvässä vaiheessa, reunakanttaukset ja myöritykset uupuu, muuten alkaa olemaan valmiina). Vähän vintageakin on mahtunut mukaan. Ehdin…
Kärjille nouse! / En pointe!
Olen nyt jotenkin noista kärkitossuista niin innoissani, että vaikka mä olen vannonut ettei tästä koskaan tuu mitään fitness- eikä sporttiblogia niin ihan pakko taas teitä kiusata balettiasioilla (tullee tapahtumaan myös tulevaisuudessa säännöllisen epäsäännöllisesti). Muutamia kärkitossutreenejä on nyt takana ja haavereilta ei ole niissä vältytty. Toisella treenikerralla teimme kärjillä kävelyä (joka on tosi vaikeaa, tiedoksenne vain) ja yrittäessäni…
Tappajaelefanttien paluu / Return of the killer elephants
Isäntä jutteli taas unissaan… Isäntä: Lähetä muurahaiset rottien kanssa tappajaelefantteja vastaan taistelemaan. Minä: ??? I: Ne saamarin elefantit on taas täällä M: Luuletko että se auttaa? I: Joo, antaa muurahaisten ja rottien hoidella ne. M: No jos oot sitä mieltä että se auttaa. I: Siitä hiton mäyrästä ei ole mitään hyötyä. Tämän jälkeen juttelu jatkui…
Habahaaste / Biceps challenge
Sain kuulkaa semmoisen blogihaasteen etten olekaan ennen saanut. Tämä on nimittäin tanssihabahaaste. Älkää edes kysykö miksi se tuli mulle. Totesin jo haasteen antaneelle Essille että mun habat on enemmän tuolla käsivarren väärällä puolella, mutta pakko kai tämä on tehdä kun se annettiin. En vastaa lukijoiden tahattomista äänekkäistä naurunpyrskähdyksistä työpaikoilla tai pullaan tukehtumisesta, eli ihan omalla…
Vuoden ensimmäiset instagramit / First Instagrams of 2016
Olen jotenkin ihan sekaisin kuun vaihteista. Olen yleensä postannut Instagramin kuvakoosteen aina kuun ensimmäinen päivä, mutta parina viime kuuna se on jotenkin mennyt ihan huomaamatta ohi. Korjaan virheen näillä näppäimillä. Mitäs sitä oikein tuli Tammikuussa tehtyä. No ainakin aloitettiin baletin kärkitossutreenit, ihailtiin upeaa pakkaskeliä ja käytiin jo perinteeksi muodostuneessa Vapriikki-Vintagessa myymässä ja heilumassa 1700-luvun pukunäytöksessä….