Sain korjattua aiemmin esittelemäni 20-lukuisen vintagetakin. Koristeet muodostuvat rei’itettyyn puuvillatylliin pujotelluista ja kierretyistä ripsinauhoista. Kauluksessa ripsinauhat olivat paikoin puhki kuluneet, mutta huolellisella parsimisella sain kauluksen näyttämään suht ehjältä. Takki on nyt käyttökuntoinen ja käytinkin sitä jo jouluna. Käytön yhteydessä kuitenkin ilmeni muutamia ongelmia. Toinen hiha on noin 3 senttiä pidempi kuin toinen. Tämä johtuu siitä…
Tag: Projects
Kangaspettymys / Fabric disappointment
Vuosi sitten joulukuussa kirjoittelin suunnitelmistani tehdä Padme Amidalan hovineidon taisteluasu cosplay-juttuihin. Mietin pitkään kangasasiaa koska sametti on hintavaa. Lopulta tilasin puuvillasamettia Kangastukun nettikaupasta. Kuvan perusteella kankaan piti olla luumuun taittavaa viininpunaista. Ei nyt ihan täsmälleen oikeaa sävyä, mutta lähelle. Noh, pettymys oli karvas kun kangas saapui. Todellisuudessa se on aika helakan punaista, joskin viininpunaiseen taittuvaa….
17/12 Taas yksi vintage-takki / Vintage coat, again
Ostin kaverilta jokin aika sitten vanhan takin talvea varten (taas!). Hän myi sen hyvin edullisesti koska koristelut olivat vähän ottaneet itseensä vuosien saatossa. Kirppistavaran ollessa kyseessä en enää miellelläni osta mitään, joka vaatii korjausta ennenkuin pääsee käyttöön, mutta vintagen suhteen voin tehdä poikkeuksia. Etenkin jos kyse on helmestä. Ja helmi tämä takki ehdottomasti on. Malli…
16/12 Joulukortteja / Christmas cards
Olin aikeissa toteuttaa tämän joulukortti-idean jo viime vuonna, mutta hukkasin mallin jonnekin papereiden sekaan. Jouduin sitten tyytymään toisenlaiseen korttiin. Muutossa malli löytyi, jee (olen varma että tulen viittaamaan muuttoon tulevaisuudessa termillä The Suuri Muutto). Joten tänä vuonna tein vähäiset joulukorttini tällä mallilla. Leikkaaminen ja taittelu vaatii vähän ajatustyötä ettei mene pieleen. Ole siis tarkkana. Ohessa…
14/12 DIY: Lipaston tuunaus / Drawer revamp
Olen tuunannut joskus blogin alkuaikoina yhden pyörillä kulkevan lipaston tapetilla. Vaan kehitys kehittyy ja enää ei tarvitse kuulkaa edes tuhrata tapettiliisterien kanssa kun voi vaan vetää tarraa pintaan minkä ehtii. Ostettiin edelliseen kämppään jotain tommosia halpislipastoja, kun tarvittiin äkkiä säilytystilaa pikkutavaralle eteisen pieneen nurkkaan, mihin ei ollut olemassa sopivaa kalustetta ennestään. Lipastot ovat vielä erittäin…
10/12 DIY: Kaitalenapinläpi / Bound button hole
Tein pitkästä aikaa asiakkaan takkiin kaitalenapinlävet ja ehdin siinä ohessa ottamaan työvaihekuvat tutoriaaliin. Saatte kuin saattekin joulukalenterissa inspiraatioksi ihan kunnon ompelu-ohjeen. Kaitalenapinlävet ovat oikeastaan aika yksinkertaiset tehdä, mutta monia ne vähän hirvittävät koska siinä joutuu leikkaamaan reiän ehjään kankaaseen. Kun on huolellinen mittausten kanssa ja teet vaikka pari harjoituskappaletta ennen varsinaista vaatetta niin ne onnistuvat…
7/12 DIY: Jouluiset tammenterhot / Christmas acorns
Bongasin viimevuonna hienon idean söpöihin tammenterho-joulukoristeisiin. Valitettavasti vain siinä vaiheessa tammenterhoja ei ollut enää saatavilla (tosin olen kuullut että ulkomailla näitä ihan myydään kaupoissa koristetarkoituksiin). Tänä vuonna olin kaukaa viisas ja kävin keräämässä niitä hyvissä ajoin ennen pakkasten ja lumen tuloa (kiitos vain Aïdalle muistutuksesta). Niistä voi askarrella monenmoista, mutta itse innostuin eniten näistä kimaltavista…
Kesähame pikkutwistillä / Summer skirt with a twist
Olen jemmannut yhtä aika söpöä 70-lukuista ruudullista vekkihametta useamman vuoden. Ensin meinasin vain suurentaa vyötäröä (ja suurensinkin) jotta se mahtuisi päälle. Vaate ei koskaan päässyt käyttöön. Sitten meinasin myydä sen kirppiksellä, mutta sitten jossain vaiheessa sain loisto-idean tehdä siitä 20-luvun henkinen, sporttisempi kesähame. Sulkapallon pelaamiseen, krokettiin ja muuhun, mitä näitä kesäharrasteita (joita en harrasta, grhm…)…