LOLKAYK = Loughing out loud knickers at your knees

Mikä ihme siinä on että hyvin usein samalle päivälle osuu monenlaista tapahtumaa. Eilen piti vähän kiirettä kun päivällä piti osallistua Tampereen Hattukävelyyn ja alkuillasta sitten jo kiirehtiä Teerenpeliin katsomaan burleskia. Hädin tuskin ehdin käydä kotona kääntymässä ja vaatteita vaihtamassa. Onneksi keli oli koko päivän mitä ihanin ja aurinkoisin. Helsingissä on järjestetty Hurmaavia Hattukävelyitä jo pidempään….

Pettymysten yö ja Design-tori / Night of disappointments and Design Market

Aina kaikki ei mene ihan putkeen, kuten olemme huomanneet. Viikonloppuna järjestettiin Museoiden Yö keralla DesignTorin ja houkuttelin isännän mukaani kierrokselle. Tarkoitus oli vilkaista tori, katsastaa William Lomaxin valokuvanäyttely ja huristella museobussilla Näsilinnan kierrokselle. Olin etukäteen tarkistanut netistä että bussit lähtevät tasalta ja puolelta. Tutkimme torin tarjonnan ja katsoimme näyttelyn ja totesimme että kello on juuri…

Art Nouveau Spring

Postaus sisältää alastomuutta / This post includes nudity Taas on vietetty yksi hullu ilta burleskin pyörteissä. Helsingin Puistoravintola Kaisaniemi kirjaimellisesti täyttyi upeista puvuista ja tyylikkäistä herrasmiehistä Sinsational Spring Awakeningissä, teemanaan tietysti kevät. Niinpä tämänkertainen asuni oli varsin metsänneito/vestan neitsyt/art nouveau keiju-henkinen viritelmä. Rimpsuisesta maksihameesta muotoutui epäsymmetrinen mekko sifonkisilla olkaimilla, liehukkeella ja paperikukkasilla. Kampauksestakin tuli hieman…

Boom Boom

Postaus sisältää alastomuutta / This post will include nudity Nyt kun olen virallisesti avustajana Burlesque Finland-sivustolla, se varmaankin tarkoittaa että “joudun” ravaamaan burleski-bileissä ihan urakalla. T.T. Tassel luultavasti pitää huolen että olen mukana myös Helsingin ja muun Suomen tapahtumissa jossa en ole aiemmin hirveästi päässyt käymään (luuletteko että hän joutuu pakottamaan minut mukaan?). Urakkani alkoi…

Ta Da & The End

Postaus sisältää alastomuutta / This post includes nudity Joku ehkä jo aiemmasta postauksesta päätteli että viikonloppuna oli bileet. Ja oli kuulkaa semmoset meiningit että oksat pois! Helsingin viidennet Burleski Festivaalit huipentuivat kahden päivän mittaiseen ilotulitukseen josta ei puuttunut strasseja ja paljetteja. Nähtiin sininen jänis huimissa plato-korkkareissa, enemmän höyheniä kuin kaikissa Suomen linnuissa yhteensä, värikästä paperisilppua…

Ice Queen into Einstein

Kun lähtee toiselle paikkakunnalle bileisiin ja unohtaa hiusharjan (sekä muutamia muita juttuja) kotiin voi seuraavan päivän look olla aika mielenkiintoinen. IN ENGLISH When you go to another town for a party and forget your hairbrush (amongst other items) home, your next day look might be rather interesting. From Ice Queen … … into a female…

Kuu-ukon sylissä / On the lap of Mr Moon

Noniin, Atelieeri O. Haapalan ottamat kuvat Vapriikki Vintagessa ovat vihdoin valmiit. Ja Ooh la laa mitä herkkua ne ovat! Kas tässä. Pannaan loppuun vielä pari kuvaa Fintagen pukunäytöksestä jossa allekirjoittanut bongattiin aika muhkeiden viiksien kera. Loput Atelieeri O. Haapalan kuvat löytyvät täältä. Lisää kuvia tapahtumasta ja näytöksestä löydät täältä ja täältä. IN ENGLISH Well then,…

Vapriikissa ihan vintagena / Going very vintage in Vapriikki

Nyt alkaa kroppa vähitellen jo palautua viikonlopun riennoista. Lauantai ja sunnuntai menivät siis molemmat vauhdikkaasti Vapriikin vintage-tapahtumassa. Kävin Atelieri O. Haapalan kuvattana, siitä saamme todistusaineistoa myöhemmin. Saara ja Marko olivat ahkeroineet kerrassaan hurmaavan herra Kuu-ukon jonka sylissä pääsi valokuvaan. Näin Olivia Rougen ja Cherrie A. Dorablen viettelevän violetinsävyisen viuhkatanssin ja tapasin kasapäin hurmaavia ja tyylikkäitä…