Finding the Holy Grail of eyeliners

Olen tässä jo jonkin aikaa yrittänyt löytää itselleni täydellistä silmänrajausainetta. Koen sopivan löytämisen kamalan vaikeaksi. Kynärajaukset ovat ohuelle iholleni liian kovia ja piirtäminen on hankalaa koska iho liikkuu kynän mukana. Nestemäisissä on usein liian ohut ja lörppä sivellin joka tekee suttaista jälkeä ryppyisellä ja paperimaisella iholla (jollaista silmäluomieni ihosta on ikävä kyllä nyt alkanut tulla…

Reflections of old Soviet – part 1

Päätimme tuossa yhtäkkiä yllättäin isännän kanssa lähteä poikkeamaan Tallinnassa. Isäntä ei ollut koskaan aiemmin ollut Virossa ja minäkin vain kerran aiemmin joten jännää oli tiedossa. Samalle viikonlopulle mahtuivat Ofelia Market Tampereella ja Velvet Night Tearoom Helsingissä joten pakkaaminen suoritettiin jokseenkin paniikinomaisissa tunnelmissa. Matkasta jäi pusero joten reisussa piti suorittaa pakollista shoppailua koska en halunnut viettää…

Mars Ofeliaan! / Off to Ofelia!

Tänään Ofelia Market, Tampereen YO-talolla! Ottakaa käteistä mukaan ja tulkaa ostoksille! Minäkin olen siellä. Kuvissa vähän esimakua Evil Dressmaker-uutuuksista. IN ENGLISH Today Ofelia Market in YO-talo, Tampere. Take some hard cold cash with you and come shopping! I’m there aswell. Here’s some sneak peek of what new stuff Evil Dressmaker-shop has to offer.

Issues and finds

Jos viimeviikko oli ihan puhdasta ja vetelää laiskottelua niin tällä viikolla on ollut matalalentoa asioita hoidellessa. Hain saumurin huollosta ja vihdoin viimeisen varaosan autoon (tästä kerron lisää jäljempänä), tein vähän postitusta, etsimme Biston gravy granules-kastikerakeita (fail), piipahdin ostamassa Duo-ripsiliimaa Punanaamiosta (parasta ripsiliimaa ever!), kävimme kiertämässä pari kirpputoria, ruokaostoksia jne. Palatkaamme auton varaosiin. Muistanette taannoisen auto-episodin…

EBEW: Monochromatic with shortcuts

Tänään on taas Everybody Everywear-haasteen aika. Teemana on monokromaattinen asu, eli yhtä ja samaa väriä päästä varpaisiin. Nämä tehtävät tuntuvat muuttuvan kerta kerralta hankalammiksi. Ja välissä on ollut muutamia jotka olen suosiolla jättänyt väliin koska vaatekaappini ei vain taivu.  Okei, tällä kertaa voisin mennä sieltä mistä aita on matalin ja valita mustaa (minulla on reilusti…

Powder pink dream

Olen tässä jo pidemmän aikaa yrittänyt tehdä postausta yhdestä valmistuneesta vaatekappaleesta. Siinä sen paremmin kuitenkaan onnistumatta. Viimevuonna maaliskuussa aloin ommella silkkistä alusmekkoa. Sen piti valmistua kesäksi 2011, no eipä valmistunut. Täksi kesäksi se kuitenkin valmistui ja on ollut varsin ahkerassa käytössä siitä lähtien. Alusmekon esikuvana käytin Simplicityn 40-luvun lopun kaavaa. Tuota kaavaa en itse omista…

Ahtaat eteiset ja ärsyttävät rappuset / Tiny entrances and annoying staircases

Kävimme The Asuntomessuilla. Viimeisenä mahdollisena päivänä koska sinne pääsi kaksi yhden hinnalla (ja koska saatoimme vähän unohtaa että messut päättyvät tänä viikonloppuna). Kun messujen kiinnostavimmat kohteet olivat jätteenkäsittelyjärjestelmä ja tiedonkeräyskapula se varmaan kertoo miten jännittävistä messuista oli kyse. Päällimmäinen ajatus messuista lienee: “Jestas että vihaan kaksikerroksisia omakotitaloja!”. Toinen ajatus messuista: “Jestas että vihaan väkijoukkoja!”. Muita…

Sambaa ja tulta / Samba and fire

Budjettilomalaiselle parasta antia ovat ilmaistapahtumat. Niinpä sitten päätimmekin isännän kanssa käydä torstaina vähän vilkaisemassa Tapahtumien yön tarjontaa. Jostain syystä lomailu on hirveän raskasta hommaa. Piti siis ottaa päivätorkut ja sen vuoksi ehdimme kaupunkiin vasta siinä puoli yhdeksän aikoihin. Ehdimme kuitenkin nähdä União da Roseiran häikäisevät sambaajat kirkkaanvärisissä asuissaan. Sambarytmien jälkeen kiersimme ranskalaisen ruokatorin josta ei…