Nyt on kuulkaas kaikille vanhan roinan ystäville tiedossa semmosta silmäkarkkia että huhheijaa! Sain ainutkertaisen mahdollisuuden visiteerata TV2:n sekatavarakaupassa. Luitte oikein. Tv2:n uumeniin on rakennettuna vanha sekatavarakauppa sellaisena kuin se on ollut joskus 40-luvulla. Kauppa on lahjoitettu Tv2:lle täydellisine sisustuksineen ja myyntituotteineen. Kaupan yhteydestä löytyy myös apteekki ja eräänlainen vanha toimisto. Kauppa oli täynnä kaikkea mielenkiintoista,…
Category: Jotain ihan muuta
New vision
Mä kävin vähän shoppailemassa tuossa taannoin. Tänään sain vihdoin ostokseni kotiin. Täytyy todeta että tuntuu jokseenkin oudolle kun on tottunut silmälaseihin joissa on pelkät linssit ja nyt sitten on tämmöiset paksut muovipokat. Hommasin samalla uudet aurinkolasit vahvuuksilla kun edelliset ovat tuntuneet liian pieniltä eivätkä suojaa riittävästi. Mitäpä arvoisa raati sanoo? Itse olen sitä mieltä että…
LOLKAYK = Loughing out loud knickers at your knees
Mikä ihme siinä on että hyvin usein samalle päivälle osuu monenlaista tapahtumaa. Eilen piti vähän kiirettä kun päivällä piti osallistua Tampereen Hattukävelyyn ja alkuillasta sitten jo kiirehtiä Teerenpeliin katsomaan burleskia. Hädin tuskin ehdin käydä kotona kääntymässä ja vaatteita vaihtamassa. Onneksi keli oli koko päivän mitä ihanin ja aurinkoisin. Helsingissä on järjestetty Hurmaavia Hattukävelyitä jo pidempään….
Hyvästit isotädille / Goodbye to great aunt
Kaikki päivät eivät aina voi olla yhtä iloa ja auringonpaistetta. Joskus on päiviä kun pitää jättää hyvästejä. Ja joskus sitä nolaa itsensä purskahtamalla hysteeriseen, äänekkääseen itkuun arkun äärellä lukiessaan kukkavihon muistovärssyä (olin fiksu ja meikkasin vedenkestävänä, sitä todella tarvittiin sillä itken aina hautajaisissa ihan hulluna). Mutta onneksi senkin voi tehdä tyylillä. Kävin tänään jättämässä hyvästit…
Pettymysten yö ja Design-tori / Night of disappointments and Design Market
Aina kaikki ei mene ihan putkeen, kuten olemme huomanneet. Viikonloppuna järjestettiin Museoiden Yö keralla DesignTorin ja houkuttelin isännän mukaani kierrokselle. Tarkoitus oli vilkaista tori, katsastaa William Lomaxin valokuvanäyttely ja huristella museobussilla Näsilinnan kierrokselle. Olin etukäteen tarkistanut netistä että bussit lähtevät tasalta ja puolelta. Tutkimme torin tarjonnan ja katsoimme näyttelyn ja totesimme että kello on juuri…
Oman elämänsä sankaritar / Heroine of her life
Onko teillä, arvon lukijat suvussa ketään sellaista sankarihahmoa? Sellaista sukulaista josta ajattelette että ompa hän jännittävä persoona, tai tuntuuko jonkun sukulaisenne elämä kovin salaperäiseltä ja ihmeelliseltä? Minulla on sellainen sukulainen. Muistan lapsuudesta mummuni tarinat Ameriikan täti Ailista joka lähetti lahjapaketteja Suomen sukulaisille. Aili-täti syntyi 22 Toukokuuta 1902 kolmilapsiseen perheeseen ainoaksi tyttäreksi. Jo nuorena hän päätti…
Eleganttina sateessakin / Elegant in the rain
Vähän on ollut kuiva huhtikuu blogirintamalla. Ei ole tehnyt mieli hirveästi postailla eikä juuri lueskellakaan blogeja. Tilanne toivottavasti tästä pian tokenee jahka kesä pääsee kunnolla aluilleen, ilma raikastuu ja fiiliksetkin paranee. Kohta pitää rientää tekemään kämpän siivousta vappupirskeitä varten ja sillä välin saatte ihailla mitä löysin tänään kirppikseltä. En tiedä miksi mutta jostain syystä olen…
Farewell to a friend
Olen tietoisesti pitänyt tämän blogin sisällön pääasiassa kevyenlaisena ja osin vähän huumoripitoisenakin. Joskus kuitenkin helpottaa kun saa purkaa asioita ihan kunnolla. Pääsiäinen ja sen jälkeinen viikko ovat olleet hirvittävän raskaita. Toinen pikkuisista rotistamme on ollut vakavasti sairaana. Lääkärikäynti oli vähän yhtä tyhjän kanssa. Päätimme vielä yrittää saada rotan jotenkin toipumaan kotihoidolla vaikka se epätodennäköistä olikin….