Onko teillä, arvon lukijat suvussa ketään sellaista sankarihahmoa? Sellaista sukulaista josta ajattelette että ompa hän jännittävä persoona, tai tuntuuko jonkun sukulaisenne elämä kovin salaperäiseltä ja ihmeelliseltä? Minulla on sellainen sukulainen. Muistan lapsuudesta mummuni tarinat Ameriikan täti Ailista joka lähetti lahjapaketteja Suomen sukulaisille.
Aili-täti syntyi 22 Toukokuuta 1902 kolmilapsiseen perheeseen ainoaksi tyttäreksi. Jo nuorena hän päätti kokeilla onneaan ja matkusti maailmalle. Ailista tuli Ameriikan täti joka asui Ottawassa ja Montrealissa ja lähetti sukulaisille vaatepaketteja. Aili meni naimisiin saksalaisen miehen kanssa mutta ei koskaan saanut lapsia. Hän työskenteli suurimman osan elämäänsä herrainklubin taloudenhoitajana ja sai eläkkeelle lähtiessään työpaikalta lahjaksi puisen laatikon jossa oli koristeellisia ruokailuvälineitä. Viimeisinä elinvuosinaan Aili palasi Suomeen ja muutti asumaan meidän luoksemme. Minä siis tapasin Aili-tädin, tosin olin niin nuori etten juurikaan muista hänestä mitään. Muistan pienen ryppyisen valkohiuksisen naisen jonka dementia teki sekavaksi.
Muistoksi Ameriikan tädistä jäivät valokuva-albumit, muutamia vaatteita ja upea sininen matka-arkku joka valitettavasti ruostuu maalla aitassa koska ei mahdu meille. Valokuva-albumeita katsoessa tulee käsitys elämäniloisesta naisesta jolla oli hyviä ystäviä ja kiinnostava aktiivinen elämä. Aili-täti on minulle mysteerinen henkilö jonka elämänvaiheet ovat jo melkein unohtuneet ja jäljellä on vain pieniä murusia. Hän on salaperäinen sankarihahmo joka uskalsi uhmata kohtaloa ja lähteä seikkailuun.
Do you have any hero figures in your family? The kind of relatives you think are exciting personalities, or someone that makes you feel they have mysterious or wonderfull life? I have that kind of relative. I remember from my childhood my granny’s stories about American Aunt Aili who sent gift packages to relatives back in Finland.
Aili was born in 22th of May 1902. She had two brothers. As a very young woman she decided she’d try her luck and moved abroad. Aili became American Aunt who lived in Ottawa and Montreal and sent clothes to relatives in Finland. She married German guy but never had any children. Most of her life she worked as a housekeeper in Gentlemens Club. When she retired she got wooden case with decorative cutlery as a retirement gift. For her last years she returned to Finland and moved to live with us. So I actually met Aunt Aili, but I was so young I don’t really remember much of her. I remember small wrinkled whitehaired lady who was disorientated from dementia.
Things that are left behind were her photo albums, some clothes and magnificent blue travelcase which unfortunaly is rusting at my mum’s cold storage because it doesn’t have room at our place. When looking at those photo albums I get an idea of a joyful lady who had good friends and interesting active life. Aunt Aili is for me a mysterious character, who’s life is now almost forgotten and only little crumbs are left. She is a interesting heroine figure who had the courage to fight the fate and adventure a little.
Nuori Aili (oikealla) ystävänsä kanssa kotikonnuilla 1926 /
Young Aili (on right) with her friend at home 1926
Ailin ystäviä Kanadassa / Aili’s friends in Canada
Aili miehensä kanssa / Aili and her husband
Ailin aviomies.
Kun olin siinä 20-v katselin tätä valokuvaa ja ajattelin että voi kumpa
miehet nykyäänkin olisivat näin komeita ja tyylikkäitä! /
Aili’s husband.
When I was around 20 or so I used to look at this photo and say
to myself: oh I wish all men would look like this and be as stylish!
Aili tummansinisessä mekossa ystävineen. /
Aili, wearing dark blue, with her friends.
Ailin kanadalaiset passit / Aili’s Canadian passports
Nuoruudenkuvia / Photos from younger years
Ailitädin kengät, kokoa 41 / Her shoes, size 41
Aili veljineen kotipihassa, valokuva olohuoneemme seinällä. /
Aili and her brothers, photo hanging on our living room wall.
Tädin eläköitymislahja / Aunt’s retirement gift
Ihana tarina, nämä ovat niin mielenkiintoisia. Mullakin on Amerikan-täti, asuu edelleen lähes 90-vuotiaana Seattlen lähellä ja olemme tavanneet monta kertaa. Ellen lähti aikoinaan etsimään isäänsä, joka oli lähtenyt juuri ennen sotaa Venäjän kautta Amerikkaan. Isää ei löytynyt (oli tapettu Venäjällä), mutta sille tielle jäi tyttö, meni naimisiin ventovieraan kanssa että sai oleskeluvan ja oli jonkun filmitähden (joka taisi olla Gregory Peck!?) kotiapulaisena Floridassa ja päätyi Alaskaan kalastajan vaimoksi. Että tällaisia kiehtovia tarinoita rohkeista suomalaissiirtolaisista täälläkin :)… Ellenilläkään ei muuten ole lapsia, hassua miten samantyyppinen tarina :O
Heli Tee – Mä olen nyt jotenkin kiinnostunut näistä suomalaissiirtolaisten tarinoista, varsinkin kun olen lukenut Titanicin suomalaisten matkustajien tarinoita. Ehkä se on vain omassa päässäni mutta jotenkin tuntuu että ennen ihmisten elämä oli paljon jännittävämpää. Yllättäen matkusteltiin aika paljon (työn perässä ja paremman elämän toivossa oletettavasti) ja muutenkin tuntuu että ihmisten elämänvaiheista ei puuttunut vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Kuulostaa aika hurjalle tuo sinun tätisi elämä, ja Gregory Peckin kotiapulaisena :D sähän olen melkein sukua julkkikselle!
Harmittavasti Aili-tädin tarkemmat elämänvaiheet ovat tosiaan jo painuneet unholaan, hän kun kuoli jo 70-luvulla eikä mummuakaan ole enää tarinoita kertomassa. Mutta voisi olla jännittävää alkaa selvittää sitä.
Aivan ihana postaus! Hyvin mielenkiintoista lukea :)
Minullakin on eräs arvostuksen kohde suvussa, isäni eno Teppo. Hänestä on ilmeisesti säilynyt vaan yksi kuva, ja se on minulla peilin edessä. Isoeno oli ensimmäinen joka päätyi meidän kotikaupungin sotasankarihautausmaalle, tai ainakin hänellä on siellä hautakivi vaikka hänen ruumistaan ei löydettykään. Mie oon kuullu paljon tarinoita ett hän olisi palannut lapsuudenkotiinsa (meidän kesätalona toimii nykyään) kuoleman jälkeen, esimerkiksi isä kertoi nähneensä sotapukusen herran kerran seisomassa navetan ovella ja ukkia oli joku seurannut metsätiellä, liekö sitte isoeno ollut. Vien aina välillä kukkia isoenon hautakivelle :)
Sara – Samantapaisia tarinoita varmasti löytyy monista suvuista. Meidänkin kotikylän sankarihaudassa lepää sukulainen, isäni setä joka kaatui sodassa vain päivää ennen 21-v syntymäpäiväänsä. Harmi vain tahtovat nämä kiehtovat tarinat jäädä aina niin pian unholaan. Ehkäpä sinun isoeno siellä vain käy tarkistamassa että kotona on kaikki paikoillaan :D Tällaisia todellisia henkilöhistoria-tarinoita on aina kiinnostavaa lukea, ne ovat monesti paljon jännempiä kuin keksityt tarinat.
I’m going “oooohhhh aaaahhhh” over your beautiful photos of your glorious Aunt Ailli and then I see she had big, giant size 41 feet like me!! Aaaah she looked so glamourous with her lovely Canadian friends and what a handsome hubby! Oh yes, I too always wished men would have more respect for their appearance. It seems the early 20th century was a time of popping out extraordinary babies:)). Your adventurous, gutsy aunt was born three years after my grandfather who lived his life in Invercargill, New Zealand, waaaaaaay down at the bottom of the world, the opposite to you Rhia! He bought his first Indian Scout motorcycle at age 21 in 1921 and became obsessed with making it the fastest motorcycle of its kind for his whole life. And he did it! In the 1960s, when the people around him were retiring, he broke the world land speed record at Bonneville Salt Flats, Utah, USA. Then he did it twice more before he died in his favourite chair one night, quietly at home in 1978, aged 78. What a magnificent, full life he lead. You can find out a little about the hardships he went through to break the world record in the film “World’s Fastest Indian”, starring Anthony Hopkins who played my grand-dad, Burt Munro. It was released in 2005. I’m very proud of my heritage and my husband says I look just like him in the face, which makes me smile. Thank you so much for sharing the story of such a beautiful, kind aunty who never forgot her family in Finland. xoxoxo
Desiree – Story of your grandfather sounds very exciting and interesting. I haven’t heard of that movie before, but now you got me interested and I definitely have to search for it. It must be very thrilling to know that someone so close has made such remarkable things. I remember when I was in school I had a class mate who had some sort of nationally well known explorer in her family and I was so jealous. I wanted to have explorer in my ancestry aswell :D Thank you so much for sharing your grandfathers story with me and my readers!
Mustakin jotenkin tuntuu että ennen ihmisten elämä oli jännempää. No tietysti köyhyys, sota ja kaikki sellainen varmasti laittoi monet vähän pakosti “seikkailemaan”… Kiehtovia tarinoita kuitenkin nuo pari-kolme sukupolvea vanhempien elämänkohtalot. Olihan mulla muuten toinenkin sukulainen joka seikkaili ympäri maailmaa, nimittäin kummisetäni merkarhu Väiski. Oli kova tarinaniskijä kun maailma oli tullut kierrettyä rahtilaivalla moneen kertaan. 17-vuotiaana oli karannut sotaan, tullut karkoitettuksi Kanadasta ja kaikkea sellaista. Väiskin vanhoja postikortteja äidilleen 50-luvulta on päätynyt nippu mulle. Harmi vaan että niissä lukee tyyliin näin: Saavuttiin juuri New Orleansiin, hyvin menee. Eikä sitten muuta ;)
Heli Tee – Joo, olet varmaan oikeassa. Kaikki rajummat historiankäänteet on varmasti tehneet elämästä seikkailua väkisinkin. Nykyään ei ihan niin isoja muutoksia enää tapahdu, ainakaan täällä meillä, niin elämäkin on tasaisempaa laadultaan. Tasaisempaa ja ehkä osin tylsempääkin :D mutta onneksi itse voi keksiä jännitystä elämäänsä. Mitähän kummisetäsi mahtoi tehdä että ansaitsi tulla karkoitetuksi Kanadasta? Vai oliko se vähän tarinaniskijän värittämä kertomus ;D
Thanks for sharing, absolutely adorable and interesting!
superheidi – Don’t mention it, thanks for reading it :D I have two albums full of American Aunt’s photos. I might share more of them some other time. I also have one of her hats with mourning veil and suitcase which has lovely babyblue sating lining. Unfortunately it has been storaged in a cold storage and it stinks quite badly of moist and mildew. Most of her clothes have disappeared during these decades and after her passing and only ones that are left are from 70’s so unfortunately I don’t have any of that gorgeous stuff we can see in the photos.
Hitsi, nyt pitääkin ihan miettiä, että onko meidän suvussa ketään tällaista!
AnneVee – :D no niin, siitä sitten vaan tekemään sukututkimusta. Olen melko varma että lähes joka suvusta löytyy kiinnostavia henkilöhahmoja kun vähän kaivelee. Niiden löytäminen vaan voi olla joskus hankalaa, etenkin jos isovanhempia ja muita iäkkäämpiä sukulaisia ei enää ole elossa tai heitä on vaikea saada kertomaan juttuja kuolleista sukulaisista.
Heh, ei sen kummempaa Kanadasta karkoitukseen tarvittu 50-60-luvulla kuin luvaton poistuminen laivasta. Pojat vissiin halusi katselemaan satamakaupungin yöelämää… Maahantulokielto oli kuulemma voimassa 5 vuotta.
Heli Tee – Ahaa, aika jännää. Mun eno on myös ollut merimies aikoinaan, nyt jo eläkkeellä, mutta jotenkin sen puheista olin kuvitellut että merimiehillä oli vapaampaa. Tosin hän oli merimiehenä hieman myöhemmin, 70-80-luvuilla. Mutta saihan tuosta hirmu jännittävän tarinan kerrottavaksi ja kuulostaa tietty vielä vähän hurjemmalta kun kertoo että karkoitettiin Kanadasta kuin että sanoo saaneensa laivasta poistumisen vuoksi viiden vuoden maahantulokiellon ;)
Hei Evil Dressmaker!
Sattumalata eksyin sivullesi ja sieltä silmiini osui nimi Aili täti jok aoli syntynyt 1902. uteliaisuuteni heräsi ja avasin blogisi ja siellä luki Ailista tuli Ameriikan täti joka asui Ottawassa ja Montrealissa ja lähetti sukulaisille vaatepaketteja. siirryin katsomaan kuviasi ja mikä yllätys sinun Ailitätisi kuvssa ystävien kanssa
“OLI MYÖS MINUN AILI TÄTINI AMERIKASTA VASEMMALLA VAALEA MEKKO PÄÄLLÄ”.
KUVAN ALLA TEKSTI
Aili tummansinisessä mekossa ystävineen. /
Aili, wearing dark blue, with her friends.
Olisi mielen kiintoista tietää enempi!
Ailitsa