Kaikki päivät eivät aina voi olla yhtä iloa ja auringonpaistetta. Joskus on päiviä kun pitää jättää hyvästejä. Ja joskus sitä nolaa itsensä purskahtamalla hysteeriseen, äänekkääseen itkuun arkun äärellä lukiessaan kukkavihon muistovärssyä (olin fiksu ja meikkasin vedenkestävänä, sitä todella tarvittiin sillä itken aina hautajaisissa ihan hulluna). Mutta onneksi senkin voi tehdä tyylillä. Kävin tänään jättämässä hyvästit vaarini siskolle, 98 vuoden ikään ehtineelle teräsrouvalle joka piirsi lapsuuteni kauneimmat paperinuket ja jonka luona sai aina rapsutella kissoja ja piirtää prinsessoja. Olin ihan hiukkasen ylpeä itsestäni kun lapsuuden leikkikaveri joka on nykyisin parturikampaaja kysyi minulta olinko käynyt teettämässä kampaukseni kampaajalla. Polleana vastasin että ei, tein sen itse!
IN ENGLISH
All days can’t be just happiness and sunshine. Sometimes there are days when you have to say goodbye. And sometimes you embarrass yourself by bursting into hysterical, loud cry by the coffin, while reading your memorial verse (I was wise and did waterproof makeup, it certainly was needed since I always cry like mad at funerals). But atleast you can do that with style. Today I went to say farewell to my grandfathers sister, little steel lady who reached the respectable age of 98. She draw the most beautiful paper dolls of my childhood, always allowed us to scratch her kitties and had time to watch us drawing princesses. I was just a tad proud of myself when my childhood friend, who is now hairdresser asked if I had my hairdo done in hairdressers. I was happy to reply no, I did it myself!
läpikuultava 40-luvun puku – ostetty ystävältä
40-luvunhattu – kirppikseltä
strassinapit – vanhan tavaran kaupasta
kengät – Englannista
sheer 40’s dress – bought from a friend
40’s hat – thrifted
rhinestone buttons – bric-a-brac shop
shoes – from England
30-luvun hattuneula – Antiikkiliike Mennyt Aika /
30’s hat pin – Antique shop Mennyt Aika (engl. Past Time)
98 vuotta on pitkä aika. Hyvää matkaa tädille!
Äärettömän tyylikäs asu, täysi kymppi! 98 vuotta on kyllä kunnioitettava ihmisikä, harva pääsee noihin lukemiin.
Oh my dear Rhia, your great aunt would have been so proud of your beautiful funeral outfit. Your hair and make up are perfection and you look glorious in your lovely hat, frock and shoes with ribbon bows. You did a beautiful soul proud. Big hugs to you my dear xxx
Ihanat kengät! Kampauksesta ja muustakin asusta saa olla ylpeä. Kehujen lisäksi osanottoni.
Eveliina – Onhan se varsin pitkä. Tosin tarkistin tarkan syntymäajan niin itseasiassa isotäti oli vähän päälle 97, mutta iäkäs silti. Harva tosiaan pääsee noin lähelle sataa vuotta.
Elina – Kiitos. Äiti pyysi että pukeutuisin vintageen hautajaisiin ja minuahan ei tarvinnut kahdesti käskeä :D Isotäti oli aina hirveän lempeä ja ystävällinen kaikille. Ja todellinen rautarouva, pyöräili ja lenkkeili aktiivisesti vielä ennen vanhainkotiin menemistä muutama vuosi sitten. Vanhainkodissa ei sitten enää niinkään paljon, mutta kutoi sukkia niin loppuun saakka että viimeinen sukka jäi kuulemma vähän kesken. Aktiivinen ja tervehenkinen elämä ja iloinen luonne varmasti auttoivat pitkän iän saavuttamisessa.
Desiree – Thank you so much for your kind words. There would be so many lovely stories to tell about great aunt. She loved cats and when she moved to the retirement home the cat that lives there sort of adopted her. Cat always slept in her room and now when she is gone the cat is looking for her, sitting in front of her room in the hallway. That story made me cry in the memorial service.
Hehkuvainen – Kiitos. Viimeisinä vuosina emme olleet tädin kanssa enää niin läheisesti tekemisissä, mutta lapsena hän oli tärkeä henkilö ja vierailimme usein puolin ja toisin. Hän kun asui vain kilometrin päässä kotoamme.
My condolences. But that’s a grand age, wow! And you like mighty fine.
superheidi – Thank you! That is grand age indeed. I was told that she already wanted to leave this world, she was at peace with herself and was ready to go.
Osanottoni. :( Mutta todellakin, kunnioitettava ikä ja tyylikkäin hautajaisasu, jonka olen ikinä nähnyt. Hiukset ja hattu, oih.
Magdalena – Kiitos! Mä hetken mietin että oonko liian pynttäytynyt? Ettei vaan ihmisille tuu sellainen olo että oon olevani parempi kuin muut. Mutta ilmeisesti äiti on aika hyvin levittäny tietoa että harrastan vintagea :D Oli ihan pienestä kiinni etten pistäny vielä suruhuntuakin, mut aattelin että se vois olla vähä liikaa kun ei kumminkaan ollu ihan hirveän läheisestä sukulaisesta kyse.
Ei hautajaisitkuilla voi nolata itseään, minusta se on suorastaan suotavaa purkaa tunteitaan, jos siltä tuntuu. Jotenkin vaikka kuolema ei olisi ollut erityisen surullinen, niin tunnelma voi olla niin haikea, että itkua on mahdoton pidättää, ja miksi pitäisikään :) Onneksi on vedenkestävä ripsari!
Otan osaa. Pitkän elämän sun isotätisi kyllä eli. Myös mä kuulun hautajaisissa helposti herkistyviin ihmisiin (nessuja kuluu) ja vaikkei henkilö olisikaan ollut mulle millään tavalla läheinen, aivan varmasti itken monta kertaa hautajaisten aikana. Se tilanne vain on niin erityinen.
Ulrika – Ei siinä itkussa itsessään olekaan mitään noloa, mutta arkun äärellä kirkon edessä kun kaikki muut istuvat hiljaa penkeissä niin äänekäs itku tuntui jotenkin nololta. Muut lukivat viimeiset tervehdyksensä siinä hyvin hiljaa, hädin tuskin kuuluvasti. Ja minä kovaäänisenä sitten kaikuvalla äänellä luin ja tietysti paruin myös niin että kirkko raikui :D Mä oon niin herkkä että itken aina hautajaisissa. Itken myös jos katson luontodokkaria missä eläimiä kuolee tai eläinsairaalaa missä eläimiä kohdellaan kaltoin tai yltiöonnellisesti tai tosi surullisesti päättyvää leffaa.
Bemary – Kiitos. Nessuja todellakin kuluu. Kaikki ne muistovärssyt ja jäähyväissanat ja ihmisten muistelut vainajan elämästä ovat jotenkin niin koskettavia aina että itku tulee vaikka en varsinaisesti olisi edes surullinen. Vainajasta kauniisti puhutut sanat saa mut itkeä tihrustamaan. Ja ihan kuin sanoit, se tilanne on niin erityinen.