Lupasin näyttää että mitä ostoksia sitä tuli Worldconista tehtyä. Tai no tarkemmin sanottuna Dublinista, sillä eivät nämä kaikki ole sieltä tapahtumasta. Poikkesimme saapumispäivänä Dublinin sarjakuvakaupassa josta bongasin pari Dr Who-kirjaa. Olisin vielä halunnut katsastaa ihan kunnon kirjakaupan valikoiman, mutta matkan varrelle osui ihan vaan pieni peruskirjakauppa jossa oli enimmäkseen perus-romskuja ja paperitavaraa. En siis saanut…
Category: On the road
Worldcon Dublin 2019
Takana on huikea viikonloppu tieteis- ja fantasiakirjallisuuden parissa Dublinissa. Muistanette että Worldcon, maailman vanhin tieteiskirjallisuus-tapahtuma vieraili Helsingissä 2017. Siitä lähtien olemme suunnitelleet matkaa Dublinin Worldconiin. Nyt onkin sitten kahden vuoden nousukiidon jälkeinen masis. Coni jatkui vielä maanantaina viimeisin paneelein ja päättäjäisseremonioin, mutta me jouduimme palaamaan kotiin jo sunnuntai-aamuna. Se harmittaa sillä sunnuntaina olisi ollut vielä…
Paikallisnähtävyyksiä / Local sight seeing
Jotenkin sitä ajattelee, että paikkakunta jonka nimi on Mouhijärvi, ei voi olla kovin kaksinen paikka. Tai että ei sieltä nyt ainakaan mitään kiinnostavaa tekemistä löydy. Vähän tämmöiset aatokset minulla oli silloin kun muutimme tänne Sastamalan reunamille. Mutta eipä mitään, olen joutunut pyörtämään mielipiteeni useampaan otteeseen. Mouhijärveltä (mouhi muuten tarkoittaa pientä kalanpoikasta) ja sen lähimaastosta löytyy…
Retkeilyajoissa / Historical car cruising
Täytyiskö jo huolestua? Kaiken muun vapaa-ajan aktiviteetin lisäksi meistä näyttää isännän kanssa olevan kuoriutumassa myös mobilisteja. Viikko ennen juhannusta järjestettiin Vantaalla yhdistetty Helsingin seudun Automobiiliklubin Kulttuuriajo ja Suomen Ajoneuvohistoriallisen keskusliiton Retkeilyajo 2019. Nämä historiallisten ajoneuvojen kokoontumisajot eivät ole ehkä sitä perinteisintä cruisingia, joihin esim fiftari-autojen harrastajat ovat tottuneet (en tarkkaan tiedä sillä en ole koskaan…
Pukunäytös ja muita juttuja / Fashion show and other events
Kuten kerroin jo aiemmin, 20-luku on nyt meillä pinnalla monestakin syystä. Ensi viikonloppuna, kansainvälisenä museopäivänä 18.5, Helsingissä, Hakasalmen huvilassa järjestetään Suruton kaupunki-näyttelyn muotitapahtuma. 20-lukuteemainen tapahtuma esittelee pukunäytöksin 20-luvun tyyliä ja näytösten väleissä kuullaan asiantuntijoiden tietopaketteja 20-luvun muotiasioista. Tapahtumassa voi seurata myös työnäytöksiä miten syntyy vaikkapa 20-luvun kampaus, tai askarrella työpajassa 20-luvun pukukorun. Tapahtumaan on vapaa…
16.12.18 Palvelusneitinä Turussa / Housemaid in Turku
Nimi: Matilda Juhontytär Kankaanpää, kutsumanimi Tilda Syntynyt: 10.3.1871 Syntymäpaikka: Kangasala Palveluksessa Jacobssoneilla: 1.11.1908 alkaen Erityistaidot: huolellisuus ja tarkkuus, kaunis kirjoituskäsiala, huoliteltu puheenparsi, innokkuus taloudenhoitoon, käyttää päätä Name: Matilda Juhos daughter Kankaanpää, calling name Tilda Born: 10.3.1871 Place of birth: Kangasala Service at Jacobssons: started 1.11.1908 Special skills: carefull and precise, beautifull handwriting, speaks properly, enthusiasm…
Marilyn Monroe-näyttely
Parisen viikkoa sitten vietettiin Vapriikissa perinteistä vintage-tapahtumaa. Teemana oli tällä kertaa itseoikeutetusti Marilyn, onhan hän Vapriikin tämän hetkisen päänäyttelyn tähti. Olin taas tuttuun tapaan juontamassa pukunäytöksen, niin ikään teeman mukaisesti pukeutuneena silkkisamettiin, turkiksiin ja timangeihin. Yllätin kaikki, jopa itseni, avaamalla näytöksen laulamalla pienen pätkän “Diamonds are a girls best friend”-kappaleesta. Kampaus ikävä kyllä lätsähti kesken…
Postijahtipurjehdus / Post yacht sailing
Pahoittelen pitkiksi venyviä blogitaukoja. En vain tunnu saavan itsestäni irti mitään nykyään. Nyt voisin kuitenkin kertoa vähän mitä tapahtui elokuussa. Piti nimittäin taas hiukan koetella omia rajoja ja kropan kestävyyttä. Olen aiemminkin todennut että tämä tomumajani ei ole mikään vauhdinhurman ja adrenaliini-pöhnän tyyssija. Korkeat paikat huimaa ja vauhti ja vaaralliset kurvit vain pistävät pääni sekaisin….