Retkeilyajoissa / Historical car cruising

Täytyiskö jo huolestua? Kaiken muun vapaa-ajan aktiviteetin lisäksi meistä näyttää isännän kanssa olevan kuoriutumassa myös mobilisteja. Viikko ennen juhannusta järjestettiin Vantaalla yhdistetty Helsingin seudun Automobiiliklubin Kulttuuriajo ja Suomen Ajoneuvohistoriallisen keskusliiton Retkeilyajo 2019. Nämä historiallisten ajoneuvojen kokoontumisajot eivät ole ehkä sitä perinteisintä cruisingia, joihin esim fiftari-autojen harrastajat ovat tottuneet (en tarkkaan tiedä sillä en ole koskaan osallistunut sellaiseen fiftari-cruisingiin). Ajo toteutetaan ennalta suunniteltua reittiä pitkin, jonka varrella on tehtävärasteja, joilla voi olla erilaisia visailukysymyksiä tai tehtäviä joista annetaan osallistujille pisteitä. Pisteet lasketaan ja voittajat palkitaan päivän päätteeksi. Ajoihin kuuluu lisäksi myös asu-ajoneuvokilpailu, jossa osanottajien tulee pukeutua auton valmistusvuotta vastaaviin asuihin. Rekvisiittaa saa olla mukana myös.

SAHK:n Retkeilyajo taitaa olla näistä historiallisten automobiilien ajoista suurin Suomessa. Tänä vuonna se oli yhdistetty HAK:n Kulttuuriajon kanssa ja autokuntia olikin mukana melkein 200. Ajoneuvojen ikähaarukka oli 1906-1988. Siihen mahtuu monenlaista upeaa menopeliä. Meidän ajokkinamme piti oleman tuttavamme 1925 T-Ford, mutta erinäisten teknisten ongelmien johdosta jouduimme lopulta jättämään Fordin tapahtuman parkkipaikalle. Se ei nimittäin aamulla suostunutkaan käynnistymään vaikka edellispäivänä se oli käynyt oikein mallikkaasti kun lastasimme sitä trailerille.

Vanhojen mobiilien kanssa tilanteet muuttuu ja aina voi sattua että auto hajoaa tai ei käynnisty tms. Kuulimme että eräs toinenkin 20-luvun auto oli jäänyt pois ajoista. Se oli päässyt lähtöpaikalla kymmenen metriä ja hajonnut sitten siihen. Me päätimme ettei anneta takaiskun haitata tunnelmaa ja liftasimmekin sitten toisen autokunnan kyytiin. Pääsimme kiertämään koko reitin huikean hienosti entisöidyssä Mersussa ja kokemaan ensimmäisten ajojemme tunnelmaa. Vaikka nämä retkeilyajot eivät varsinaisesti ole yleisötapahtumia, vaan autoharrastajien omia tapahtumia, niitä järjestetään toisinaan muiden tapahtumien yhteydessä jolloin yleisölläkin on mahdollisuus päästä näkemään vanhoja autoja ainakin ajon lähtöpaikalla kun autot lähtevät matkaan noin minuutin välein. Tapahtumakalenteri, jossa muitakin autoharrastajien tapahtumia, löytyy SAHK:n sivuilta.

Kulkemamme reitti oli suunniteltu niin että jokaisessa kohteessa oli jotakin kiinnostavaa nähtävää. Tukikohtamme oli Backaksen kartano, josta Osuusliike Elanto on saanut alkunsa. Muita vierailukohteita olivat tv:stä tuttu Weird Antiques, Håkansbölen kartano, Vantaan Energian jätevoimala, Malmin lentokenttä ja Neste Kehäkessa. Itselleni ompelin 1920-luvun puolivälin mukaisen kesäpuvun Muotitalo Worthin mallin mukaan ja isännälle hommattiin autonkuljettajan asu. Jos ei auto lähtenyt aamulla käyntiin niin isännän kaasujalkakin vikaantui kiireessä, saappaasta nimittäin irtosi pohja kesken kaiken. Autokuskin asusta ei tullut kuvaa otettua.

Should I be worried? In addition to all our other hobbies, it seems that we are turning into mobilists too. Week before Juhannus, there was culture cruising in Vantaa. Organizers were Helsinki area automobil club (HAK) and head organization for Finnish historical car clubs (SAHK). These kind of cruisings for historical cars aren’t perhaps what fifties car enthusiasts are used to (I don’t really know, because I have never taken part on those fifties cars cruisings). Route is planned in advance and along the way there is little task/pop quiz locations. Participants get points on doing these tasks and pop quiz’s. Points are counted and winners will be announced afterwards. There is also outfit-car competition, where participants must wear outfit from same era than the car is. Props are most welcome.

Annual SAHK cruising is probably the biggest event like this in Finland. This year it was combined with HAK cruising. There was almost 200 cars participating between manufacturing years 1906-1988. Lots of fabulous vehicles. Our car was supposed to be Ford model T from 1925. However due to all sorts of technical problems our car did not start in the morning of the event. It had been running beautifully on previous day when me loaded it on the trailer.

With old cars like this, situations can change and there is always possibility of break down. We heard that another 1920’s car managed to make ten meters from the start and then broke down. But we decided not to let this take us down and hitchhiked on to another car. Lovely couple with gorgeously restored 1950’s Mercedez Benz kindly took us with them, so we were able to go around the whole route and experience the athmosphere of our first cruising. Even though these cruisings are really events for mobilists, they are sometimes organized relating to other events, so audience is allowed to see these lovely old cars. Start is scheduled so audience is able to take a good look on the start area. I don’t know if similar events are organized in other countries, but if you visit Finland, you can see the schedule of these cruisings and other car events on SAHK event calendar.

The route for cruising was planned so that in each stop had something interesting to see. Our base was Backas Manor in Vantaa. Other stops were Weird Antiques, Håkansböle manor, Vantaa Energy waste power plant, Malmi airport and Neste Kehäkessa, a reststop in Vantaa. I made myself mid 1920’s summer dress, designed by Worth and for hubby we bought chauffers outfit. Our car didn’t start in the morning, but chauffer also had malfunction. Sole on one boot came off in the morning. Unfortunately we didn’t take any photos of his outfit.

Upeasti entisöity Mersu kuljetti meitä reitin läpi. Muotoilu on hyvin 30-lukuista sillä tämä auto on suunniteltu 1930-luvun lopussa. Toisen maailmansodan johdosta sen valmistus kuitenkin lykkääntyi ja se pääsi tuotantoon vasta 1953. Tiettävästi tämä on ainoa ajokuntoinen yksilö Suomessa. /
Fantasticly refurbished Mercedes took us through the whole route. Design is very 1930’s because this was designed ant the end of 30’s. However due to Second World War, manufacturing was delayed and it went into production in 1953. Supposedly this is the only one in working condition in Finland.

7 people like this post.

2 Comments Add yours

  1. Metsäntyttö says:

    Tuollaisesta tykkäisin minäkin! Olipa tosi harmillista, että teidän käyttöön aiottu auto ei suostunut liikkeelle, mutta onneksi saitte kivan kyydin silti.

    1. Rhia says:

      Metsäntyttö – Sitten vain vintage-autoa hankkimaan ja paikallisiin ajoihin osallistumaan! Uskoisin siltäkin suunnalta jotain pienempiä ajoja löytyvän. Juankoskella näyttäisi ainakin olevan yhdet ajot kuun lopussa. Itseasiassa luulen että opittiin enemmän kun päästiin toisen auton kyydissä kuin jos oltais ajettu itse laina-autollamme. Tunnelmaa se ei juurikaan latistanut.

Leave a Reply

Your e-mail address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.