Tammikuu Instagram / January Instagram

Ei taas ehtinyt juuri kissaa sanoa kun tammikuu juoksi ohi. Mihin tuo aika oikein menee? Juurihan se oli uusivuosi ja nyt mennään jo helmikuuta. Pakko sanoa että olen nauttinut uusista kotikulmista aivan erityisen paljon. Talvi on ollut aivan mahtava! Sain rakennettua jopa jäälyhdyn josta olen haaveillut vuosia, mutta en ole parvekkeelle uskaltanut keväisen tulvan pelossa…

Pyöräkuva vol 4 / Bike photo vol 4

Jatketaan pyöräkuvien sarjaa. Tällä kertaa kuvassa poseeraa kaksi leidiä kukkakimpun kera. Tavan mukaan käsilaukut on pujotettu pyörän sankoihin. Tämän ajoittaminen on itselleni ollut hankalaa, mutta epäilen kuvan olevan 40- ja 50-lukujen taitteesta. Kuva on hiukan suttuinen, joten kampauksista ei oikein saa kunnolla selvää. A-linjaiset hameet kuitenkin viittaisivat 40-lukuun. Kuvan taakse on kirjoitettu “Anu & Ella”….

Jouluinen instagram / December Instagram

Voihan joulukuu. Miten kiireinen olitkaan. Pääsimme viimein kunnolla tutustumaan lähiseutuun joka vaikuttaa perin maalaiselta, mutta oikein kivalta. Olemme saaneet ihastella talven kauneutta ja rakentaa sen keskelle pesää jonne käpertyä rentoutumaan. Tulevan vuoden toiveista kerroin jo vähän edellisessä postauksessa. Konkreettisesti se tarkoittaa sitä että kohta pitää alkaa miettimään tarkemmin siemenasioita hyötykasvilavaa varten. Varmasti ainakin aiemmassa postauksessa…

21/12 Tanssijat / Dancers

Löysin kesällä Salon iltatorilta kaksi valokuvaa tanssijattarista. Arvelisin että kuvat ovat jostakin 1900-luvun alkupuolelta. Ensimmäinen kuva esittää tuntematonta tanssijatarta itämaishenkisessä asussa. Kuva on helsinkiläisen Atelier Apollon ottama. Kuvaamon perusti presidentti Ståhlbergin serkku, Karl Emil Ståhlberg jo vuonna 1889, mutta sen nimeksi vaihtui Atelier Apollo vasta vuonna 1899. Valokuvausstudio myytiin Ståhlbergin kuoltua vuonna 1919. Kuva on varmuudella…

18/12 Huurre / Frost

Yksi maailman kauneimpia asioita tapahtuu talvella. Nimittäin huurre. Kuten instagramini seuraajat ovat jo ehtineet huomaamaan niin rakastan huurretta ja kirkkaita talvipäiviä. Kimaltavat kiteet, symmetriset kulmikkaat ja terävät muodot hämmästyttävät minut aina. Viimepäivät uudessa kotipaikassa ovat olleet uskomattoman kauniita. Sää on ollut aivan erilainen kuin Tampereella. Tosin näytti sielläkin jo eilen olevan huurretta puissa. Huurre on pysynyt…

8/12 Polkupyöräkuva vol 3 / Bike photo vol 3

Kuukauden pyöräkuva on ollut tauolla, koska en ole ehtinyt skannaamaan kuvia. Joulukalenterin kunniaksi se tekee paluun. Tällä kertaa kuvaksi valikoitui randomisti tämä nuori neiti kesämekossaan. Sen verran on neitosella ja pyörällä kokoeroa että ei taida olla ihan omasta pyörästä kyse. Tosin niinhän sitä ennen tehtiin, ajeltiin isosiskojen ja -veljien pyörillä tai vanhempien. Kuvan takaa löytyy…

1/12 Joulukalenterin uusi tuleminen / Christmast calendar is here

Iik, mihin se Marraskuu meni!? Eiku mä tiedän. Se meni muuttoon. Ihan kirjaimellisesti. Aloimme roudata kamoja uuteen kämppään joskus 3. tai 4. päivä ja muutimme asumaan 21. päivä. Viimeiset tavarat tulivat eilen. Vähintään autokuorma päivässä. Melko stressivapaata hommaa, mutta puuduttavaa ajelua. Mutta no, nyt se on vihdoin saatu päätökseen ja nyt alkaa sitten uuden asunnon…

Lokakuu Instagramissa / October in Instagram

Lokakuu oli ehkä surkein kuukausi Instagramissani ikinä. Plakkariin kertyi peräti kokonaiset kuusi kuvaa. Koko muuttostressi vei pääkopasta niin paljon tilaa että moni muu asia jäi jalkoihin. Mutta eipä hätää mitään, sillä luulen että Marraskuussa tämä tullaan ottamaan takaisin korkojen kera. Koska uusi kämppä, wohoo! En ole ollut näin täpinöissäni aikoihin mistään. Saattaa olla että se…