Syksyn piristäjät eli bileet / Party for Autumn

Jos alkavan syksyn pimeys ahdistaa eikä Syyskuulle ole vielä riittävästi kinkereitä tiedossa niin tässäpä oiva tilaisuus täyttää kalenteria. Lauantaina 28.9 on peräti ihan kahdet kekkerit tulossa, eli ikävä kyllä on valittava jompsi kumpsi. L’Amusette, tuo kunnioitettu 1700-luvun elävöittäjä-ryhmä järjestää Tampereella Pikkupalatsissa näyttävät Pikku Baalit. Tuo on siis harvinaislaatuinen tilaisuus päästä näkemään upea Pikkupalatsi sisältä, mutta…

August in my mind

Kyllä se nyt on tunnustettava että kesä alkaa olla ohi. Vaikka päivät ovat vielä lämpimiä niin parhaiten syksyn tulemisen huomaa siitä että pyykki ei enää tahdo kuivua parvekkeella ja kasvit alkavat muuttua ruskeanpuoleisiksi. Lisäksi opin juuri jotain uutta Suomesta ja syksystä. Oletteko koskaan kuulleet juhlista nimeltä venetsialaiset? Minä en ollut, siitäkään huolimatta että Tampereella niitä…

Endless junk!

Vielä kun aurinkoisia viikonloppuja riittää niistä kannattaa nauttia täysillä. Siksi lähdimmekin tänään aikaisin ensin maidonhakuun ja sen jälkeen Syysrestaurantapäiville Kangasalle. Heinäkuisilta Kesärestaurantapäiviltä en juuri ehtinyt kuvia nappailla mutta tänään oli rennompi meno ja ehdin ottaa jopa pari kuvaakin. Vaikka tapahtumasta melkein aina tarttuu jotain matkaan niin joskus on silti kiva vain katsella. Syys-tapahtumassa myyjiä oli…

Lisää roinaa / More junk

Jatketaan romulla ja romppeella. Meillä oli sunnuntaina isännän kanssa vähän tylsää joten lähdimme hieman ajelemaan. Tuolla Tampereen laitamilla, Pinsiössä, on putiikki nimeltä Pehtoori. Olen käynyt siellä ensimmäisiä kertoja jo vuosia sitten, taitaapa olla lähemmäs kymmenkunta vuotta peräti. Silloin Pehtoori oli mielestäni pelkkään antiikki-tavaraan keskittynyt liike. Nyt valikoimaan oli lisätty myös uutta sisustustavaraa, enkä kyllä ole…

Matkalla taas / On the road again

Hopsansaa! Kulunut viikko on ollut aikamoista menoa ja meinkinkiä. Mikä siinä on että kaikki aktiviteetti kasaantuu aina ryppäisiin? Alkuviikosta pidin pari päivää lomaa ja kävin pyörähtämässä Turun nurkilla. Poikkesin parilla Ekotorilla, Jättirätissä ja Perniössä Maurin Makasiinissa joka oli kyllä aikamoinen kokemus. Käsittämättömät määrät vanhoja huonekaluja, astioita, kirjoja ja muuta tavaraa. Ikävä vain että kaikki on…

Story of Huguette Clark

Minun on pitänyt postata seuraava tarina jo huhtikuusta lähtien sillä Aprillipäivän tarinan innoittamana ajattelin kertoa teille toisenkin tarinan. Mutta jostain syystä postaaminen on viivästynyt näin pitkään. Tämäkin tarina kertoo naisesta ja hänen omaisuudestaan. Tarinan päähenkilö on Huguette Clark, yksi maailman rikkaimmista ihmisistä, joka kuoli vuonna 2011 vanhapiikana kunnioitettavassa 104 vuoden iässä. Huguetten tarina alkoi vuonna…

Adventures of the Thrifter: tire episode

Koskapa olen asunut viimepäivät tuossa ihanassa tiilenpunaisessa 30-luvun puvussa (tänään oli kyllä aivan liian kuuma päivä siihen pukuun, mutta turhamaisuudesta saa maksaa…)  niin uusia asukuvia ei tähän väliin ole. Mutta otetaan vaikka sitten nämä viimeaikaiset kirppislöydöt kun ne sattuivat nyt olemaan tässä sopivasti hollilla. Edulliset kankaat ovat aina hyviä löytöjä, mutta erityisesti ilahdun jos löydän…

Posliini printti-inspiraatio / Porcelain print inspiration

Oletteko te huomanneet että ilmiöt, asiat tai esineet vaikuttaisivat pukeutumiseenne? Siis muutkin kuin vain katumuoti ja muut muoti-ilmiöt? Minä olen viimeaikoina huomannut että tunnun ottavan vaikutteita monista asioista: tv:stä, kirjoista, jopa huonekaluista tai astioista. Se on samaan aikaan sekä hauskaa että outoa. Paljastan teille tässä erään inspiraation lähteeni, nimittäin sinivalkoiset posliiniastiat. Se on jännää miten aivan…