Vintage-tyylin urheiluasut / Vintage style sports wear

Tuli tuossa Facebook-ryhmässä puheeksi vintagehenkiset urheiluvaatteet. Eräs ryhmän jäsen tiedusteli miten muut vintage-harrastajat pukeutuvat urheilua varten. Itse en kovin paljon urheilua harrasta, joten ihan hirveästi en ole mitään urheiluvaatteita kaivannut. Viimeisen parin vuoden aikana olen kuitenkin alkanut kaipailemaan jotakin enemmän ulkoiluun sopivaa vintagea, tai edes vintagehenkistä. Semmoista vaatetusta mitä voisi käyttää sienimetsällä tai pyöräillessä. Tai jos…

Uusi vuosi / New Year

Vuodenvaihde sitten tuli ja meni. Meillä se sujui hyvin pitkälti kotisohvalla vällyihin kääriytyneenä. Isäntä kärsi flunssasta ja minä migreenistä. Niinpä sitten puolikuntoisena päädyimme tuijottamaan ilotulitteita tv-ruudun välityksellä Finrexinin ja Panacodin voimin. Joka vuosi on ihan yhtä outoa opetella kirjoittamaan vuosi uusin numeroin. Luulin että 2013 oli rankka vuosi, mutta pakko todeta että 2014 oli vielä rankempi,…

Turkispohjalliset / Lambskin insoles

En useinkaan voita mitään arvonnoista, mutta yllättäen sainkin tänä vuonna yhden ylimääräisen joululahjan sillä voitin Keltaisen Talon joulukalenterista lampaankarvapohjalliset talvikenkiini. Tämä oli aivan erityisen mahtava juttu, koska käytin talvikengät hiljattain suutarilla, vaihdattamassa niihin vetoketjun rikkinäisen tilalle ja toinen talvipohjallisista jäi sille tielleen. Niinpä sitten isännän kanssa lähdimme lauantaina ajelemaan Pälkäneen suuntaan palkintoa noutamaan. Minusta on…

Pyhät paketissa / That’s a wrap

Joulu on sitten pistetty pakettiin ja siirrytään tästä pikkuhiljaa normirutiineihin. Hirveästi ei tullut pyhinä valokuvattua koska oli A) liikaa tekemistä tai B) kivempaa laiskotella tekemättä mitään. Mikä ei varmasti sekään ollut yhtään pahitteeksi. Pyhät sujuivat siis sillä normaalilla kaavalla: aattona maalle jossa ruokien loppuvalmistelua yhdessä äidin kanssa, saunan lämmitys ja saunomista, sitten syömistä, lahjojen jako,…

24/12 Joulutervehdys / Season Greetings

Perinteiseen tapaan lähdemme tästä isännän kanssa ihan näillä näppäimillä joulun viettoon maalle. Viimevuotisen sateisen joulun sijaan ollaan toivon mukaan lumisissa tunnelmissa. Mutta sitä ennen haluan toivottaa ystävilleni ja kaikille muillekin lukijoilleni leppoisaa joulua. Älkää kamalasti stressatko. Rentoutukaa mieluummin ja tehkää niitä juttuja mistä pidätte eniten. Ja sitten ei muuta kuin… In traditional manner, me and hubby…

22/12 Vintage Fashion: Täysvino leikkaus / Bias cut

Montaa joulukalenterin luukkua ei ole jäljellä. Olin suunnitellut tekeväni myös jotain jouluisia askarteluja, mutta tuo ärsyttävä blogin katkos vei energiat enkä sitten saanutkaan mitään askarreltua. Sellaiset nyt jäävät tämän vuoden osalta ja kalenteri onkin ollut sen sijaan varsin vintage-painotteinen. Voitte kuitenkin edelleen käydä inspiroitumassa jouluisesta Pinterest-kansiostani ja ottaa viimehetken jouluvinkit käyttöön. 22. kalenterinluukku tarinoi muodin historiasta hieman…

21/12 Saksofoni-kikkailua / My saxophone

Jonkun aiemman postauksen kommenteissa taisin todeta, että olen haaveillut saksofonin soitosta jostakin teini-ikäisestä lähtien. Pidän fonin käheähköstä äänestä. Siinä on jotakin salaperäistä ja seksikästäkin. Soittimena se on älyttömän kaunismuotoinen. Ja totta mooses nuo kullanväriset läpät ja vivut saavat sen sisäisen höyrypunkkarini hihkumaan innosta. Mielestäni saksofonia kauniimpaa soitinta ei ole. Piste (tästä ei neuvotella). Saksofonin keksi mies…

17/12 Joulun aakkoset / Christmas Alphabet

Hopeapeilin Elina teki tällaisen hauskan Joulu-meemin ja kehotti kaikkia halukkaita tekemään ja niinpä Joulukalenterin 17. luukku  onkin omistettu Joulun Aakkosille. Ne sisältävät minulle tärkeitä jouluisia asioita. Meemin saa napata tästä edelleen kaikki jotka haluavat. Aamupuuro – Olen viimevuosina viehättynyt jouluaamujen riisipuurosta ja sekahedelmäsopasta. Lisään vielä valmiiseen riisipuuroon kermavaahtoa (entisen anopin kikkakolmonen), se tekee itse haudutetusta…