Ollaanko me jossain aikavääristymässä vai mihin ihmeeseen se kesä meni? Minusta ainakin tuntuu, että se päättyi ennenkuin ehti alkaakaan. Johtuu varmaan siitä että olen viettänyt suurimman osan ajasta töissä, sisätiloissa. Isäntä väittää, että hänen mielestään kesä on ollut oikein lämmin ja aurinkoinen. Minun mielestäni se taas on ollut hirveästi myöhässä ja todella viileä. Hellemekkoja ei…
Category: Muuta ajankulua
Valentinon pukuja / Valentino gowns
eli Mallinukke jolta sahattiin rinnat ja muita tarinoita Taannoin sattui niin, että Tampereella oli Tapahtumien yö. Ja oli muuten Robbie Williamsin konsertti samaan aikaan. Tapahtumien yö sinänsä on ollut viime vuosina pienoinen pettymys, ei vähiten väenpaljoutensa vuoksi, mutta tänä vuonna päätimme kaverin kanssa lähteä sen verran pyörähtämään kaupungissa, että kävimme katsomassa Milavidassa Valentinon puku-näyttelyn. Se…
Vanhoissa taloissa / In the old houses
Vinkkasin aiemmin kesällä Sastamalan vanhat talot-tapahtumasta. En ollut aivan varma ehtisimmekö itse osallistua mutta ehdimme sittenkin. Mikäs sen hauskempaa kuin päästä tirkistelemään ihmisten koteihin ihan luvan kanssa. Tällä kertaa emme sitten kuitenkaan juurikaan yksityiskoteihin päätyneet, mutta olivat nämä muutkin kiinnostavia. Tapahtumaan oli ilmoittautunut mukaan yli 50 taloa. Sellaisen määrän läpi kiertäminen yhden päivän aikana oli…
Worldconista vähäsen / About Worldcon75
Miten suhtautua kun maailman suurin, kaunein ja vanhin scifi-tapahtuma tulee Suomeen? Ensin seotaan tietysti aivan täysin (tapahtui jo kaksi vuotta sitten), sitten kärvistellään jäsenyys- ja lippusysteemin sekavuudesta. Tämän jälkeen panikoidaan jäsenyyden hinnannousua ja lopuksi rahapulassa jäädään kokonaan ilman lippua. Pelastukseksi saapuu lopulta harrastekuoro, jonka kokoonpanossa päästään päiväksi ihmettelemään scifitunnelmaa. World Science Fiction Convention Tutummalta nimeltään…
Mansikkamaalla / Strawberry fields forever
Lapsuuden kesistä on jäänyt mieleen muisto siitä, miten lähdimme aamuvarhaisella ämpärien kanssa matkojen taa mansikkaa poimimaan. Tuohon aikaan mansikkatiloja oli harvassa. Reisussa vietettiin koko päivä, eväätkin taisi olla pakattu mukaan. Sitten ilta sujuikin mansikkalastia siivoten, pakastaen ja hilloksi keitellen. Äidillä oli tapana tehdä pakastettavaa hilloa. Sillä herkuteltiin läpi talven vaniljajäätelön tai lättyjen kanssa. Aikuisena en…
Fiskarsiin ja takaisin / To Fiskars and back
Jo yli 30 vuotta on Raaseporin alueella järjestetty antiikkitapahtumaa jonne kokoontuvat Suomen antiikkikauppiaat. Itse olen kuullut tapahtumasta vain huhuja ja ihaillut blogeissa esiteltyjä löytöjä. Tänä vuonna päätin että nytpä minäkin lähden mukaan. En tiennyt oikein mitä odottaa, mutta arvelin että hintataso varmasti on aika kova. En ollut väärässä. Päivä oli mitä kaunein joten otimme sen…
Kerran kesällä Sastamalassa / Once in the summer time in Sastamala
Rakastan kesätapahtumia pikkupaikkakunnilla. Niissä on luonnetta ja asennetta, vaikka toki isolla rahalla järjestetyissäkin tapahtumissa on puolensa. Sastamala on siitä erikoinen kaupunki että se koostuu järjettömästä määrästä pieniä kyliä. Kaupunkikeskus Vammalan lisäksi koko Sastamalan kunta käsittää yhteensä 160 (!!) kylää ja se on pinta-alaltaan Pirkanmaan suurin kunta. Suurin osa kunnan asukkaista asuu maaseudulla ja näissä pienissä kylissä….
Hortahommia: maitohorsma / Wild herbs: willow herb
Ensinnä pahoittelut että blogi on muuttunut varsin puutarha- ja kasvipainotteiseksi. Se tilanne kyllä tasaantuu loppukesää kohti, koittakaa kestää. Mainitsin joskus aiemmin, että haluan tänä vuonna opetella hortoilemaan. Tykkään tuosta sanasta koska se kuvaa villivihannesten keräämistä ihan justiinsa nappiin. Se on vähän kuin sienestyskin, kykitään pää alaspäin puskissa ja hortoillaan sinne tänne. Kevät ja varhaiskesä ovat…