Syyskuu meni / September gone

on

Kappas miten tämä nyt taas meni tämmöiseksi vatuloinniksi tämä bloggaus. Tekemistä tuntuu piisaavan niin ettei ehdi konetta edes avata. Viimekuussa totesin että Syyskuusta alkaen pitäisi olla taas enemmän vapaa-aikaa. No ei. Työkaveri meni ja teloi jalkansa joten kaikki ekstra-vapaat paloivat sitten ainakin tuonne joululle asti. Ei sinänsä huono asia, mutta ylimääräiseen puuhailuun ei hirveästi ole riittänyt energiaa eikä aikaakaan.

Paikallinen balettikurssi ei toteutunut liian vähäisen osallistujamäärän vuoksi joten tämä syksy mennään nyt sitten yhden viikkotunnin voimin. Ihmettelen tätä kovasti sillä Tampereella eivät edes kaikki halukkaat mahdu tunneille mukaan ja 40 minuutin ajomatkan päässä Sastamalassa on sitten pulaa osallistujista. Varsin erikoista kyllä. Okei, kyseessä on alkeistunti, mutta jos tiedät jonkun joka jäi Tampereella rannalle ruikuttamaan eikä pistä pahaksi ajelua Vammalaan päin niin vinkkaapa Sastamalan Opistosta. Elättelen toiveita että keväällä aikuisbaletti olisi vielä kurssitarjonnassa tyrkyllä. Pitänee nyt sitten vaihtaa se menetetty balettitunti vaikka renesanssitansseihin. Niitä tosin on tyrkyllä vain Tampereella.

Lähes kolmanneksella typistynyt vapaa-aika sitten on mennyt lähinnä sienestykseen ja tapahtumiin. Kävin laulamassa Tampereella Traconissa lainatussa burgundilaispuvussa (omaa ei vielä ole, mutta haaveilen renesanssipuvusta) ja Porin Nippori-tapahtumassa. Porin pyörähdys oli lähinnä kuorokeikka mutta Traconissa ehdin tehdä vähän muutakin kuin laulaa. Kuorotreeneihin en ole kerinnyt kertaakaan sitten yhden kesäisen ekstratreenin, mutta olen sitten laulanut kotona ja työmatkoilla autossa.

Lokakuu pitäisi ottaa nyt sitten hyggeilyn kannalta (jestas että inhoan tuota sanaa, ihan yhtä paljon kuin edeltäjäänsä kotoilua). Tosin on tuonne kalenteriin jo ehditty merkitä burleskikeikkaa, tanssikurssia ja tietysti myös Halloween-hommia. Missä välissä sitä ehtii blogata? Ideoita olis enemmän kuin aikaa ja keskeneräisten jono sen kuin kasvaa.

Oh look, how did this blogging got such a mess. I got so much things to do I barely have time to open my computer. Last month I wrote that starting from September I got more free time. Well no. My colleague broke her leg, so all our extra days off were cancelled all the way till Christmas. Not really a bad thing, but it means I don’t really have much time nor energy for extra stuff.

Local ballet course was cancelled due to lack of participants. I have to settle for one lesson per week. I am hugely surprised because in Tampere everyone don’t even fit on the classes and are left out and only 40 minutes drive away in Sastamala there isn’t enough people for the class. Most unusual I have to say. Okay, it is a beginners class, but if you know anyone in Tampere who didn’t get on the ballet class, give them a hint about Sastamalan Opisto. I am hoping that they still have the adult ballet on their spring selection of courses. Now I might go to renaissance dances instead, allthough that is only in Tampere.

Now when my free time has been suddenly reduced by almost one third, I have mostly done events and mushrooming. I went to sing in Tracon in Tampere, wearing borrowed burgundian gown (I am dreaming of renaissance costume, but don’t have one yet) and later to Nippori event in Pori. That was just a choir gig, but in Tracon I had time to do other stuff too. I haven’t had any time to go to choir practice though, not since one extra practice during the Summer, but I have practiced at home and on my way to work.

October is supposed to be hygge time (I really hate that word). All though there is already some markings on my calendar, atleast burlesque gig, dance lesson and Halloween stuff. When do I have time to blog? I have more ideas than I have time. My draft pile is ever growing.

SYYSKUU / SEPTEMBER
1. Balettitossujen pehmustevilla kuohkeutuu / 2. Kirppislöytö
3. Burgundilaispuku / 4. Post-apokalyptisiä mallihommia

1. Fluffying the wool for ballet shoes / 2. Thrift find
3. Burgundy gown / 4. Post-apocalyptic modelling