Sienet, nuo konstikkaat pikku metsäläiset. Aattelin rustata niistä pari sanaa kun sesonki on nyt vielä päällä. Meillä on nimittäin isännän kanssa harrastuksena sienestys. Isäntä etsii, minä tunnistan ja kerään. Isännästä on hirveää haaskausta, että löydämme monenlaisia sieniä reissuillamme, mutta jätämme niistä suurimman osan metsään. Kyllä hänkin toki hyvin ymmärtää, että kaikkea ei voi kerätä ja varsinkaan syödä. Itse olen hyvin konservatiivinen ja arka sienestäjä. Opettelen vain muutamia uusia sieniä per sienestyskausi, enkä mielelläni edes koske sieneen jota en tunne. Joo, vähän ehkä hermoheikkoa meininkiä, mutta en missään tapauksessa halua ottaa kontolleni omaa tai avopuolison hengenlähtöä tai vakavaa elimistön vauriota.

Siispä keräämme vain muutamia sieniä joita varmasti tunnistamme. Siihen lyhyeen listaan kuuluvat herkkutatti, kantarelli, suppilovahvero, lampaankääpä, vaalea ja rusko-orakas ja mustatorvisieni. Olkoonkin että mustatorvisieniä emme ole kaksin koskaan löytäneet. Olen “löytänyt” niitä maastosta vain kerran niin että kokeneempi sienestäjä osoitti paikan että tuossa olis, kerääpä siitä. Keväällä löysimme ensimmäistä kertaa kartiohuhtasienen. Yhden sellaisen. Omasta puutarhasta. Elättelen toiveita että ensi keväänä niitä olisi useampia. Olen kuullut että se on yksi vaikeimmin löydettäviä ruokasieniä mustatorvisienen lisäksi. Joskus sienestys voi olla turhauttavaa jos ei haluamaansa sientä millään tahdo löytää. Kyllä mekin on harhailtu metsässä turhaan kantarellien ja tattien perässä, löytämättä yhtään.

Viime syksynä keräsimme ensimmäistä kertaa rouskuja. Ne ovat siitä helppo sieniryhmä, että niistä löytyy vain yksi myrkyllinen, lakritsirousku joka ei ryöppäyksen jälkeenkään ole syötävä. Sen erottaa muista rouskuista helposti siten, että siitä erittyvä maitiaisneste on täysin kirkasta kuin vesi. Rouskuissa on muitakin syömäkelvottomia lajeja, mutta ne ovat  vain pahanmakuisia, eivät myrkyllisiä. Rouskut tunnistaa siis valkoisesta maitiaisnesteestä. Sitä ei tarvitse puristaa sienestä ulos vaan se vuotaa sienen vauriokohdasta itsekseen. Itselläni on tapana tehdä veitsellä pieni viilto helttoihin lähelle sienen jalkaa nähdäkseni tuleeko maitiaista vai ei. Tarkistan näin jokaisen sienen yksitellen. Tänä syksynä keräsimme karvarouskuja, kangasrouskuja, pikkurouskuja, sikurirouskuja ja palsamirouskuja. Leppärouskuja emme löytäneet yhtään. Karvarouskun helppo tuntomerkki on vaaleanpunerva karvainen lakki. Pikkurouskut ovat nimensä mukaisesti vain muutaman sentin halkaisijaltaan ja väriltään vaalean oranssihtavan kellertäviä. Kangasrousku on iso sieni ja väriltään lähellä piparkakkua. Sikurirousku on pienikokoisempi kuin kangasrousku, väriltään hyvin samanlainen, ehkä vähän tummempi ja sen erottaa kangasrouskusta siten, että sen jalka ja heltat ovat lähes samaa väriä kuin lakki, kun taas kangasrouskussa ne ovat vaaleat, lähes kermanvalkoiset.

Kantarelleja ja muutama orakas. Kantarellisesonki alkaa olemaan ohi, mutta
orakkaita saattaa vielä löytää. /
Chanterelle season is pretty much over this year, but you might still find
some hedgehog and sweet tooth mushrooms.

Palsamirouskut voi helposti sekoittaa haaparouskuun, kalvashaaparouskuun tai harmaarouskuun, mutta varmimmin ne erottaa kookosmaisesta tuoksusta. Harmaarouskun maitiaisneste harmaantuu kuivuessaan kun taas haaparouskulla se pysyy valkoisena. Varsinaisesti ei ole väliä tuliko poimineeksi haaparouskua, kalvashaaparouskua, harmaarouskua vai palsamirouskuja (kangas- tai viita-), sillä ne ovat kaikki ryöppäyksen jälkeen syötäviä (nykytiedon mukaan rouskujen ryöppäys miedontaa kirpeää makua, myrkkyjä niistä ei tarvitse poistaa).  Mielestäni on silti hyvä opetella erottamaan toisistaan lajit jotka muistuttavat toisiaan. Silloin oppii tutkimaan kaikki tuntomerkit ja kiinnittämään huomiota pikkuisiinkin eroihin, kuten muuttaako maitiaisneste väriä tai tuoksuuko sieni jollekin erityiselle. Sienissä kun on paljon variaatiota samankin lajin sisällä mm. lakin värissä joten se yksinään ei ole riittävä tuntomerkki. 

Aloitteleville sienestäjille minulla on muutamia vinkkejä joista saattaa olla hyötyä. Sienien moninaisuuden vuoksi on syytä olla huolellinen ja tarkistaa jokainen sieni yksitellen. Yksikin virhe voi olla kohtalokas, mutta sienestys on täysin turvallista, kun tietää vaaranpaikat ja oppii erottamaan syötävät myrkyllisistä. Sienestys on kivaa (paitsi hirvikärpäset!) ja metsät ovat ilmaista ruokaa täynnä. 

Osta uusi sienikirja
Siententutkimus antaa jatkuvasti uutta tietoa sienistä ja niiden sisältämistä aineista ja syötävyydestä. Vanhoissa sienikirjoissa voi olla vanhentunutta tietoa, joten kannattaa mieluiten hankkia mahdollisimman uusi painos. Esim nykytiedon mukaan pulkkosientä ei suositella lainkaan syötäväksi ja mustarousku on taas saanut puhtaammat paperit vaikka aiemmin tiedot ovat olleet päinvastaisia. Joskus sienikirjoissa voi olla myös suoranaisia virheitä. Vertaile kirjoja ja valitse sellainen jonka kirjoittaja on tunnettu ja arvostettu alallaan. Käytä vain suomalaisia sienikirjoja. Ulkomaisissa kirjoissa voi olla sieniä joita täällä ei kasva tai tieto voi olla hyvinkin eriävää esim syötävyyden suhteen (esim Venäjällä pulkkosientä pidetään edelleen syötävänä ja Keski-Euroopassa monia syötäviä sieniä pidetään syömäkelvottomina). Älypuhelimiin löytyy myös sieni-appseja joita voi käyttää. Älä luota pelkästään nettisivuihin, niissä on usein virheitä. Varmista tiedot useammasta lähteestä, mieluiten sienikirjasta.

Käy sieninäyttelyssä (tai sienikävelyllä)
Paikalliset sieniyhdistykset järjestävät syksyisin sieninäyttelyitä joissa voi ihan livenä tutustua sieniin ja esittää asiantuntijoille kysymyksiä ja saada tunnistamisvinkkejä. Itse olen huomannut että sienen tunnistus maastossa on paljon helpompaa sen jälkeen kun on nähnyt sienen kerran tai pari livenä. Kuvat eivät aina vastaa todellisuutta. Näyttelyiden lisäksi joskus järjestetään sienikävelyitä joissa sienioppaan avulla ryhmässä tutustutaan sieniin maastossa. Varsinainen kerääminen voi kyllä jäädä kävelyllä vähiin sillä ryhmät voivat olla joskus isojakin. Silloin keskitytään enemmän juuri tunnistamiseen kuin keräämiseen.

Sienestä kokeneen sienestäjän mukana
Jos sinulla on kaveri joka on harrastanut sienestystä pidempään ja tuntee hyvin sieniä, lähden hänen kanssaan sieneen. Hän voi livenä metsässä näyttää millaisessa maastossa mitkäkin sienet kasvavat ja miten tunnistetaan sieniä siellä paikan päällä. Häneltä saat myös vinkkejä sienten esikäsittelyyn jo heti metsässä.

Opettele vain muutama sieni kerrallaan
Älä kuormita itseäsi opettelemalla puoli sienikirjaa kerralla. Jos muistettavaa on kerralla liikaa, voi tarkkaavaisuus herpaantua. Valitse muutamia sieniä ja opettele ne sekä niiden syömäkelvottomat näköislajit, mikäli sellaisia on. Itse olen pitänyt määrän 1-4 uutta syötävää sientä per sesonki, sekä niiden mahdolliset näköislajit. Kaikkein hankalimpia sieniä tunnistaa ovat kannoissa kasvavat sienet, ruskeat sienet sekä valkoiset helttasienet. Niistä löytyy paljon tappavan myrkyllisiä sieniä joten tunnistus on oltava ehdottomasti 100% varma. En suosittele aloittamaan niistä vaan sellaisista joissa tunnistus on helpompaa eikä ole myrkytysriskiä. Tällaisia helppoja sieniä ovat mm. kantarellit ja vaaleat orakkaat.

Käytä tunnistamiseen kaikkia aisteja
Noh, kuulo lienee suljettava tässä kohtaa pois, mutta muut aistit aktiivisesti käyttöön. Tarkista visuaaliset tuntomerkit: lakin väri ja muoto, jalan väri ja muoto, mitä löytyy lakin alta (heltat, pillistö, orat), miten heltat kiinnittyvät jalkaan, tuleeko maitiaista, onko jalka ontto vai täytteinen, onko jalassa kuviointia tai rengasta, jne. Tunnustele sientä, onko se hauras, sitkeä, limainen, napakka, pehmeä. Haista sientä: onko haju tympeä, hedelmäinen, metsäinen, mitä haju muistuttaa, löyhkääkö se. Kotona voi tutkia itiöpölyä ja sen väriä asettamalla sienen lakin hetkeksi paperille, alapuoli paperia vasten. Joissakin tapauksissa paperille varisevan itiöpölyn väri voi olla ratkaiseva tuntomerkki. Myös kasvupaikka voi auttaa tunnistamaan sienen. Ja viimeisenä, sientä voi maistaa. Korostan että en suosittele tätä aloitteleville sienestäjille, ainoastaan niille jotka tietävät mitä ovat tekemässä, eikä se suurimmassa osassa tapauksista ole edes tarpeen. Mutta esim rouskuissa on mietoja ja kirpeitä lajeja. Ne voi joskus erottaa tosistaan maistamalla. Tässä yhteydessä maistaminen ei tarkoita että sientä haukataan, pureskellaan ja niellään. Esim maitiaisnestettä voi kokeilla kielellä onko se kirpeää vai mietoa. Sientä tunnistusmielessä maistettaessa sitä EI NIELAISTA! Itse olen sienestänyt aktiivisesti ehkä kymmenisen vuotta ja vasta tänä vuonna maistoin sientä (sikurirousku) tunnistusmielessä ensimmäistä kertaa.

Älä syö sieniä joita et tunnista
Valmista ruuaksi vain sellaisia sieniä joiden tunnistuksesta olet ehdottoman varma. Itselläni on käytössä kahden tunnistuksen menetelmä. Kerätessäni sieniä metsässä tarkistan jokaisen sienen yksitellen. Etenkin suppisten kohdalla on oltava tarkkana sillä ne kasvavat ryppäissä ja niiden seassa kasvaa usein pieniä seitikkejä ihan kiinni suppilovahveroissa. Tarkistan sienet toisen kerran kotona niitä siivotessa. Jos olen kerännyt useampaa lajia, jaan ne omiin kasoihin tuntomerkkien perusteella ja siivotessa varmistan tunnistuksen toistamiseen. Jos en ole jostakin sienestä aivan varman heitän sen pois. Rouskujen kohdalla tämä voi joskus aiheuttaa yllättävääkin hävikkiä sillä korissa jonkun aikaa olleesta rouskusta ei aina välttämättä tule maitiaisnestettä vaikka olen sen metsässä jo kertaalleen todennut. Nämä yleensä heitän pois, ihan vain varmuuden vuoksi, ellei heltoissa sitten ole varmuudella näkyvissä kuivunutta maitiaista.

Aloita maltillisesti
Keräämisen jälkeen sienet pitää kotona puhdistaa ja esikäsitellä. Sienet pilaantuvat nopeasti joten käsittely kannattaa tehdä saman päivän aikana. Helppo nyrkkisääntö on että puhdistukseen ja esikäsittelyyn menee vähintään noin kaksi kertaa se aika mikä meni keräämiseen. Itseltäni tämä tahtoo joskus unohtua ja siivoan sieniä vielä iltamyöhälläkin hämärässä keittiössä. Helpointa on jos sienet esikäsittelee mahdollisimman pitkälle jo keräysvaiheessa. Itse puhdistan sienet mahdollisimman hyvin jo metsässä ja varsinkin isot, usein matoisat sienet kuten herkkutatit halkaisen ja tarkistan heti jo metsässä etten turhaan kanniskele täysin matoisia sieniä korissa pitkin mäkiä. Sienet jotka vaativat kotona vielä uuden tarkemman tunnistuksen (esim jotkut rouskut) jätän joskus siivoamatta niin että mukana on myös vähän sienen kasvualustaa ja koko jalan tyvi. Työläimpiä siivottavia ovat suppilovahverot sillä jokainen sieni pitää halkaista ja tarkistaa ontto jalka eläväisten salamatkustajien varalta.

Ja sitten ei kun innolla sienestämään. Omat suosikkisienet löytyvät vain kokeilemalla. Omalta osaltani taitaa tämän syksyn sienikiintiö olla jo aika täynnä. Yhtenä viikkona söimme joka päivä sieniruokaa ja isäntäkin jo totesi että voitasko pitää vähän taukoa sienestyksestä. Olin yhtä mieltä, vaikka sienistä molemmat pidämmekin. Ensi vuonna opettelemme ehkäpä nokirouskun, limanuljaskan, tuoksuvalmuskan eli matsutaken tai mustavahakkaan, en tiedä vielä. Graalin sienenä on se kartiohuhtasieni, sitä kun vielä joskus löytäisi sen verran että pääsisi maistamaan.

Mushrooms, those tricky little forest creatures. I thought to write something about them, since the season is still at hand. Me and my hubby have mushrooming as a hobby. He searches, I collect and identify. He thinks it’s horrible waste to leave so many mushrooms in the forest. Ofcourse he understands that we can’t possibly collect all of them and definitely not eat everything either. I am rather conservative and worried mushroomer. I want to learn only couple new mushrooms per season, and I don’t even like to touch muchrooms I don’t recognize. Yeah, it’s a bit silly, but I definitely don’t want to be responsible for the organ failure or even death of myself or my hubby.

So we only pick couple type of mushrooms we definitely know. Short list include boletus edulis (penny bun), chanterelle, funnel chanterele, polypore, hedgehog mushroom and horn of plenty. Allthough we haven’t found any horn of plenty on our own. I have “found” it only with more experienced mushroomer who pointed it out and said “there, pick them”. This Spring we found true morel the very first time. Just one. In our own garden. I am hoping that next Spring there is more than one. And we have also been wandering in the forests without finding any mushroom at all.

Last Autumn we picked milkcaps the first time. They are easy group of mushrooms to pick, because atleast here in Finland there is only one poisonous one, Latarius helvus, which is poisonous even after parboiling it. So it’s not edible at all. It is easy to recognize because the milk is clear as water, unlike on other milkcaps, which have milk-like liquid. There are other inedible milkcaps too, but they are just bad in taste, not poisonous, but you might want to check this from your local mushroom book. Just to make sure. Only milkcaps bleed milk, so they are easy to spot. You don’t have to squeeze the milk out of them, just cut or break the mushroom and it will bleed without any force. I usually make a cut with knife to the gills, near the foot. I check every single mushroom like this. This Autumn we have been picking wooly milkcaps, Lactarius rufus, birch milkcaps, curry milkcaps and coconut milkcaps. We didn’t find any saffron milkcaps. Wooly milkcap is easy to know by it’s light pink wooly cap. Birch milkcaps are very small, only couple centimeters diameter, lith oringy yellow in colour. Lactarius rufus is rather large mushroom and sort of gingerbread coloured. Curry milkcap is much smaller, but similar colour. You can identify it by the darker gills and foot, when rugus has almost ivory gills and foot with pinkish hue.

Suppilovahveroiden sesonki kestää pakkasiin asti. Tänä vuonna
niitä on runsaasti ja erityisen suurina. /
Funnel chanterelle aka winter chanterelle season lasts all the way to the
first freezing weather. This year they are plenty and very large too.

Coconut milkcaps are easily mixed with common lactarius, Lactarius vietus and Lactarius utilis, but coconut milkcaps smell coconutty. Lactarius vietus has milk that turns gray when it dries, on common lactarius it stays white. It doesn’t really matter if you can’t tell them apart, they are all edible after parboiling (according to current knowledge, parboiling  milkcaps is just to get rid of the bitter taste, not any poisons in this case). However I think it is good to learn to tell identical species apart. Then you learn to pinpoint even all minor differences like what colour the milk turns into or does the mushroom smell particular. There is lot of variation on the colour even inside one species, so colour of the cap cannot be used the only method of identification.

For beginning mushroomers I have couple tips which might help. You should always be very carefull and check every individual mushroom one by one. Even one little mistake can be fatal, however, mushrooming is quite safe when you know what you are doing and can identify edible from poisonous. Mushrooming is fun (except deerkeds!) and forests are full of free food.

Buy new mushroom book
Study of mushrooms is gathering more information of their substances and edibility all the time. Old books might have old information, so trust only new ones. For example brown roll-rim is now considered inedible and ugly milkcap is again back to edible selection. Some books might even have errors, so check your local books and choose the one with established well-known authors. Use your local books. Books from other countries might have different mushrooms than your country and sometimes information of edibility is different. For example somewhere in Russia they still think brown roll-rim is edible and in Middle-Europe they think many mushrooms used here in Finland are inedible. Check from many different sources if you are not sure, preferably from several books. You can also get an app for your phone. Do not trust only websites, they often have mistakes.

Mushroom shows
Here in Finland we have something called mushroom shows. Local mushrooming associations arrange shows where people can see common mushrooms live and identified. It is easier to identify them in the nature when you have seen them atleast once live, not just photos. Check if your area organizes these or mushrooming walks in the woods.

Go mushrooming with a friend
If you have experienced mushroomer as a friend, go mushrooming with them. They can show you how to find mushrooms, how to identify them and how to clean them.

Lear only couple species at once 
Do not go overboard and learn half of the mushroom book in one go. If you have too many details to remember, you might get sloppy. Select only couple mushrooms, and learn them well. Also learn identical species if any, they might be poisonous. It is important to identify poisonous too, to be able to separate them from edible ones.  I have learned only 1-4 edible mushrooms per season and possible identical species if any. Most difficult mushrooms to identify are those growing on tree stups, brown mushrooms and white gilled mushrooms. There are many deadly poisonous in those variety, so you have to be absolutely 100% sure what it is. I don’t recommend starting on those. Start with easy ones, with no danger on mixing with poisonous ones. Easy species like this are Chanterelle and hedgehog mushrooms.

Use all of your senses
Well, not necessary hearing, but all others in active use. Check visible identifications: shape and colour of the cap, shape and colour of the leg, what lies under the cap (gills, pores or spikes), how gills attach to the leg, do they bleed milk, is the leg hollow or not, any patterns or rings on the leg etc. Feel the mushroom, is it fragile, solid, slimy, sturdy, soft. Smell it: is the smell dull, fruity, foresty, what does it resemble, is it stinky. Check the spores at home by placing the cap on paper for awhile. Colour of the pores might be important identification. Also where mushroom has been growing can be significant. And lastly, you can taste the mushroom. However, I highly emphasize that tasting is only for experienced mushroomers who know what they are doing, in most cases it’s not even necessary. For example some milk caps are bitter in taste and licking the milk can tell you what it is. Tasting a mushroom for identification does not mean to bite, chew and swallow. You NEVER SWALLOW, when doing the identification tasting!  I have mushroomed about 10 years and only this year I dared to taste a mushroom (curry milkcap) for identification.

Do not eat anything you can’t identify
Only prepare for food those mushrooms you can certainly identify. I am using double identification system. When I’m picking, I identify every mushroom one by one already in the forest, before putting them into my basket. Especially funnel chanterelle require sharp eye, because often there is small Cortinarius growing amongs them. Second identification is done at home when I clean the mushrooms. If I have picked several species I first sort them in piles and then check them again while cleaning. Again, one by one. If I’m not certain, I will throw those away. Sometimes this means that quite many milkcaps end up in bin. If they have been long time in the basket, they will stop bleading milk. But I like to be certain, even if I have already check them in the forest. Unless there is visible dry milk on the gills.

Start modestly 
After picking you have to clean them at home before preparing for food. Mushrooms go bad quite quickly so you might want to clean them the same day. Easy rule is that it takes about double the time to clean them than it took to pick them. I often seem to forget this and end up cleaning late in the evening when it’s getting difficult to see the details. That’s why it’s easier if you clean them as good during the picking, rather than leave all cleaning for home. Large mushrooms, prone to maggots, I always split in the forest to see if they are any good. This saves me for carrying bad, useless mushrooms around the forest. Sometimes if certain mushrooms (like some milkcaps) requires better identification at home, I leave uncleaned at forest. Just to make sure I have all information for identification with me, like the whole foot. Most timeconsuming to clean is funnel chanterelle, because each mushroom needs to be split in half to make sure there is no creatures inside.

And then, off to the forest you go. You can find your favourite mushrooms just by trying them out. I think my mushrooming is pretty much done for the season. Some time ago we had mushroom food every single day for a week. Hubby said, can we have a break from mushrooming. I agreed, even though we both like mushrooms. It was a bit too much. Next year we might learn slimy spike-cap, Lactarius lignyotus, matsutake or Hygrophorus camarophyllus. Don’t really know yet. My Grail of mushrooms is true morel, I dream of finding enough to be able to taste it.

Kangasrousku on piparkakun värinen, jalka vaaleampi, osin melkein valkoinen.
Vauriokohdista tulee maitiaisnestettä. /
Lacarius rufus is gingerbread coloured, foot is lighter in colour, partially
almost white.  It bleeds milk when cut. 

Orakkaiden alapinnalla on pehmeät piikit eli orat. Tämä orakas on
joko rusko-orakas tai simaorakas, en ole ihan varma kumpi. Molemmat
syötäviä sieniä. /
All hedgehog mushrooms have tiny, soft spikes underneath the cap. This 
one is either terracotta hedgehog or depressed hedgehob. I’m not sure
which one. Both are good to eat. 

Palsamirouskuja vasemmalla, ylhäällä oikealla sikurirouskuja ja alhaalla
pikkurouskuja. Sikurirouskut tuoksuvat voimakkaasti currylle ja palsamirouskut
kookokselle. Sikurit kuivasin kasvikuivurilla ja koko kämppä haisi currylle.
Muut rouskut menivät ryöppäyksen kautta suolasieniksi. /
Coconut milkcaps on the left, top right curry milkcaps and birch milkcaps on
the bottom.  Curry milkcaps smell like curry and coconut milkcaps like coconut,
quite obviously. I dehydrated curry milkcaps and our whole house smelled
like curry. Other milkcaps I parboiled and  made salted mushrooms for later use.