Polaroideja alennusmyynneissä

Neljä päivää neljän seinän sisällä jouluruokia mähkien alkaa tehdä tehtävänsä. Paatuneinkin laiskamato vaatii äksöniä, joten laittaiduin kotivaatteista (trikootoppi ja kalsarit) ihmisten ilmoilla esiteltävään kuntoon ja suuntasin kaikkien hyvien päätösteni vastaisesti alennusmyynteihin. Kohteena oli Veska Pirkkalan ja Tampereen rajalla. Parkkipaikalla jo meinasi iskeä epätoivo kun hysteerisenä ryntäilevät ihmiset halusivat suorittaa harakirejä autoni puskuriin. Ilmeisesti alennusmyynnit alentavat…

Toivo on menetetty ja blogit palkittu

Ajoin kuin ajoinkin paattini karikolle nimeltä alennusmyynti. Tein elämäni ensimmäisen Ellos-tilauksen, mikä tarkoittaa että kaikki toivo osaltani on kutakuinkin menetetty. Isäntä varmaan laittaa mut pakkopaitaan jos saa tietää. Siispä en kerro sille. Koska tilaus oli ensimmäiseni voin vain toivoa että kokomitoitukset pitävät jotenkin kutinsa. Tilasin sifonkipuseron josta hehkuttelin jo edellisen alennusmyynnin aikaan. Lisäksi tilasin sukkanauhaliivit…

Vaatehistorian omituisuudet

Aika ajoin syventyessäni pukuhistoriaan, törmään pieniin omituisuuksiin joista ei heti uskoisi että tuollaistakin on oikeasti käytetty. Tässäpä pieni kokoelma erikoisuuksia pukeutumisen historiasta.Koppakuoriaiset koristeenaJoskus kesäisin törmään maalla upeasti kimaltavaan kuolleeseen koppakuoriaiseen ja mietin mitenkähän tuonkin upean otuksen voisi ikuistaa? Voisiko siitä tehdä jotakin? No joku on jo senkin keksinyt. 1800-luvulla sateenkaaren väreissä kimaltavat kovakuoriaisten kilvet olivat…

Päivän parhaat löydöt

Edellisessä postauksessa mainitsin meneväni tänään kaverin kanssa kirpputorille. Ystävä K:n kanssa on aina hauska lähteä ostoksille sillä aina tarttuu mukaan hyviä löytöjä. Viimeviikolla löysin hurmaavan metallisen riikinkukon. Tänään kukkaro keveni vaatetavaran ansiosta. Päivän paras löytö ja samalla isoimman loven budjettiin raapaisi tämä musta villakreppinen (r-a-k-a-s-t-a-n villakreppiä!) leninki Punaisen ristin Kontista. Arvelisin sen olevan 50-luvulta, mutta…

Sarjassa: tätä et tiennyt Evil Dressmakerista

***EDIT – Midinetillä on arvonta, hopi hopi osallistumaan! *** Jokin aika sitten Evil Dressmakerilla kävi armoton pulla elikkä tuuri. Voitin Shandin Lempikoru-arvonnassa paketin. En juuri koskaan voita mistään mitään vaikka osallistun epätoivoisena vaikka mihin arvontoihin. Ja blogi-arvonnoista tämä oli ensimmäinen josta voitin jotain. Paketti pumpsahti postiluukusta toissapäivänä. Silkkipaperin sisältä kuoriutui huulikiilto ja puuterihelmet. Ja eikun…

Venäläinen kasakkaprinsessa valokuvanäyttelyssä

Mulla on paha tapa jumittua tiettyihin vaatteisiin. Tällä hetkellä jumituksia aiheuttaa paksut sukkahousut ja pitsipolvisukat sekä karvahattu. Tiedetään, ulkona sataa vettä, mutta meikäläinen kulkee karvareuhka päässä. Olen omituinen. Lievästi sanottuna. Viimeviikon jumitus: kikkurasaparot, itetehdyt farkut ja pusero.Last weeks outfit: curly pigtails, selfmade jeans and blouse. Viimeviikolla kuitenkin jumitin farkuissa ja tummassa paidassa. Työn alla oli…

Verkkareissa Linnan juhliin

Perinteisesti aina itsenäisyyspäivän iltana kidutan isäntää katsomalta Presidentinlinnan juhlavastaanottoa. Näin tapahtui tänäkin vuonna. Varsinainen ohjelmahan on tappavan tylsä mutta puvut kiinnostavat lähinnä ammatillisista syistä. Niin juhlapuku-tilaisuus kuin onkin, Linnan juhlat heijastelevat usein sen hetken naisten muotia ja yhteiskunnallisia ilmiöitä. Itse yleensä löhöydyn sohvalle tilanteeseen sopivalla arvokuudella, verkkareissa, villasukissa ja trikootopissa, joulutorttujen ja kahvikupillisen kera. Suosituin…

30-luvun hillitty glamour

Pääsette vihdoinkin tutustumaan aloittamani muodin historia-sarjan kolmanteen osaan, eli 30-lukuun. Vuosikymmen alkaa raskaasti laman kourissa. Se ei estä nauttimasta glamourista ja upeista Hollywoodin elokuvista joissa ei säästellä laulua tanssia tai loistokkaita pukuja. Mikäli muodin historia kiinnostaa niin tutkaise myös aiemmat osat 1910-luku ja 1920-luku. Sivut on skannattu jo aiemmin mainitusta, keräämästäni pukuhistorian kokoelmasta. Kuvat ovat…