Ihanat naiset satamassa

Viime perjantaina oli taas hauskaa hubaa tiedossa satamassa. Viime vuonna pääsin asullani Tampere Street Style’n sivuille. Tänä vuonna ajattelin ottaa hivenen hillitymmin, etenkin kun kelit ovat olleet mitä ovat (hikiset ja ahdistavat) ja päätin jättää joustamattomat vaatteet kaappiin. Hätäisesti sain perjantai-aamuna kasaan trikoomekon Nanson raikkaasta raitakankaasta. Suikan olin tehnyt jo pari viikkoa aiemmin ja nyörikoristeen…

Pilkkukuume

Piti noutaa postista paketti. No kävi niin että se ei ollutkaan lähipostissani kuten olisi voinut olettaa. Se oli aivan toisessa postissa jonka postinumero on melkein sama kuin lähipostini. “Kesäaikana näitä virheitä sattuu…”  Tarkoittaa että virheitä sattuu kun kesätyöntekijät on hommissa. “Mutta voittehan toki hakea sen itse sieltä toisesta postista.” Ai että minä hakisin omalla kustannuksella…

Only the top quality for you, my darling

Huippulaadukkaiden ja odotettujen peili-valokuvien sarja jatkuu. Sunnuntaina kun olin jo sen verran tolpillani että autossa istuminen ja kävely onnistui luontevasti lähdettiin pikavisitille Jyväskylässä järjestettävään Finncon-tapahtumaan. Matkalla napattu vessakuva on tietysti peili-kuvien aatelia. Päivän kiinnostavin luento oli Dr Who – Roots of British scifi, jota isäntäkin sujuvasti kuunteli. Finnconissa aiemminkin luennoinut Kristoffer Lawson esitteli englantilaisen scifin…

Ammattitasoista poseerausta

Oikeastaan mun piti vain tulla kertomaan että mulla on uus tukka, mutta koska tänään tuli sellasta laatukamaa kamerasta ettei usein nähdä, niin pistetäänpä se nyt tähän kärkeen. Ottakaa lapset oppia! Näin pousaa pro-blogger. Tokikin pistän malliksi nyt vaan yhden huippu-posen ja loput on sitte sitä keskivertokamaa. (Ja tsek se uus tukka!) IN ENGLISH Actually I…

Käyskentelyä auringossa

Kesäinen Suomi on täynnä tapahtumia. Löytyy kulttuuria ja historiaa, tanssia ja laulua. Itse pidän eniten historia-sävytteisistä tapahtumista ja markkinoista. Tänä viikonloppuna historian havinaa ja ostoshuumaa tarjoilee Kangasalla järjestettävät kaksipäiväinen Restauranta. Tampereen Seudun Mobilistit ovat järjestäneet Restauranta-päiviä jo vuosia. Tapahtuma keskittyy vanhojen autojen varaosiin mutta vuosien saatossa myyjien valikoima on laajentunut ja myynnissä on kaikenlaista tavaraa…

Leggings in action

En osaa vieläkään päättää pidänkö leggingseistä oikeasti vai ovatko ne kammottavat. Siispä järkytän teitä parilla kuvalla. Leggings in action. Omasta mielestäni näytän lähinnä raa’alta makkaralta jonka kuori on omituisen pitsikuvioitu. Ilmeisesti kuitenkin kanssaeläjät eivät ottaneet asiaa ihan niin raskaasti sillä kylällä kukaan ei huudellut perään tai lyönyt minua laukulla. Kyllä, hyvät ystävät, uskalsin näyttäytyä julkisesti…

Iloisia ihmisiä Tampereen yössä

Kerrankin Evil Dressmakerilla kävi tuuri. Voitin nimittäin Fiona Timantin arvonnasta ilmaisen lipun perjantaiseen Burlesque Coctailiin josta jo jokunen päivä sitten vihjailin.  Vaatekriisi yllätti edellisenä iltana ja onnenkantamoisen johdosta sain kaverin kaverilta illaksi lainaan upean punaisen korsetti-yläosan. Yhdistettynä kaapista löytyneisiin vanhoihin juttuihin sukeutui siitä kelpo-asu burleski-pippaloihin. Olen käynyt useammassa burleski-tapahtumassa mutta tämä löi laudalta lähes jokaisen…

Takinkääntäjä

Olen vihannut ja vastustanut tätä jo pitkään. Olen yrittänyt olla tiukkana. Olen psyykannut itseäni ja vältellyt aihetta. Kaksi kertaa olen lipsunut, mutta vain omatekoisilla. Vastustus on kestänyt kauan mutta nyt se on murrettu. Olen antautunut lopullisesti. Mutta voiko mitään muuta odottaakaan kun murtumisen aiheuttaja on näin söötti? Löytyykö maailmasta enää muita vastustajia vai onko kaikki…