Makkarin remppa: valmis! (melkein)/ Bedroom reno: Finished! (almost)

Olen venyttänyt tämän postauksen julkaisua toukokuusta asti. En halunnut julkaista makkarirempan lopputulosta ennenkuin se olisi ihan viimeistä piirtoa myöden valmis. Mutta totuus on että pienet yksityiskohdat eivät taitane valmistua ennen joulua. Enkä edes tiedä, että minkä vuoden joulusta puhutaan. Käykö teille muille niin? Remontti tai muu projekti on pääpiirteittäin valmis, mutta sitten se viime silaus…

8/25 Omavaraisuuden haasteet / Challenges of self sufficiency

Olin suunnitellut heinäkuulle vielä yhtä postausta, mutta niinhän siinä kävi, että helteet uuvuttivat bloggarin, enkä ole pystynyt tekemään juuri muuta kuin makaamaan ilmastoidussa huoneessa elektrolyyttijuoman kera. (No okei, olen vähän tapetoinut, siitä myöhemmin lisää.) Niinpä hyppäämmekin suoraan elokuuhun ja #suuntanaomavaraisuus teeman pariin. Omavaraistelevien bloggareiden elokuu alkaa teemoilla sadonkorjuu, vaihdantatalous, luonnon antimet ja puutarhan valmistaminen syksyyn….

Kolikkokukkaro / Coin purse

Kolmas lomaviikko (vielä yksi jäljellä) on lopuillaan ja tuntuu että olen saanut lomalla enemmän aikaiseksi kuin koko vuonna. Olen inspiroitunut, saanut lisää virtaa, innostunut ja luonutkin. Nyt vihdoin tuntuu sille että monet pitkään suunnitellut ja haaveillut projektit voisivat toteutua. Remonttikin on edennyt, mutta siitä postaan erikseen myöhemmin. Olen joskus ehkä 10-15 vuotta sitten ostanut Tampereelta…

Kynttelikön kunnostus / Fixing broken candelabra

En yleensä kannusta myymään rikkinäisiä tavaroita kirppiksellä, mutta joissakin tapauksissa sekin voi olla hyvä idea. Jos esine on rikki siten, että rikkouma ei estä sen käyttöä tai se on mahdollista korjata, myyminen saattaa kannattaa. Vika kuitenkin pitää ottaa reilusti hinnassa huomioon. Liimauksista ravistuneen puu-huonekalun hinta ei voi olla sama kuin sellaisenaan käyttökelpoisen, eikä reunasta haljenneesta…

7/25 Omavaraisuus: vintage piknik / Self-sufficiency: vintage picnic

Kesä ja piknik kuuluvat yhteen. Piknikille ei tarvitse lähteä kauas, siihen riittää oma piha omenapuiden katveessa. Omavaraisten bloggaajien #suuntanaomavaraisuus teemana heinäkuussa ovat kesäretket, piknikit, kesäiset villiyrtit ja marjat sekä kauneimmat kukat ja kasvit. Bloggareita luotsaa Sari Tsajut-blogista. Linkit postauksiin löydät tästä alta. Postaus jatkuu linkkien jälkeen. Kasvuvyöhyke 1Apilankukka https://apilankukka.fi/nokkonen/Jovela https://www.omavarainen.fi/l/heinakuu2025/ Kasvuvyöhyke 2Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2025/07/tahkalaventeli-ruokaa-ja-rohtoja.htmlOma tupa ja tontti https://omatupajatontti.blogspot.com/2025/07/tapahtumarikas-viikko.htmlPilkkeitä Pilpalasta https://pilkkeitapilpalasta.blogspot.com/2025/07/suuntana-omavaraisuus-heinakuu-2025.html…

Tein mekon / I made a dress

Nykyisin tuntuu siltä, että kaikissa projekteissani kestää ihan järjettömän kauan. Niinkuin nyt tämäkin mekko. En edes ihan tarkkaan muista koska aloin ommella sitä. Se oli joskus syksyllä tahi talvella. Sitten se jäi keskeneräisten kasaan odottamaan että jaksan kaavoittaa siihen hihat ja viimeistellä pääntien. Nyt alkoi kaapista vaatteet loppumaan kun en ole ehtinyt pestä pyykkiä, joten…

DIY: Pehmustettu henkari / DIY: Padded hanger

Jokainen kirppiksiä ahkerasti kiertelevä on todennäköisesti nähnyt vanhoja kulmikkaita puisia henkareita. Niitä luultavasti löytyy myös isovanhempien vaatekomeroista. Minullakin niitä muutamia nurkissa pyörii, vaikka olen aktiivisesti pyrkinyt niistä eroon. Ennen modernien muovisten ja metallisten henkarien kehittymistä, lähes kaikki henkarit olivat näitä teräväkulmaisia puisia. Ne oli helppo ja halpa valmistaa puusta ja pätkästä rautalankaa. Mitenkään erityisen miellyttäviä…

Korjausosasto 2 / Mending department 2

On aika katsoa miten Korjausosaston vaate viikossa-haaste on lähtenyt käyntiin. Sainko korjattua vähintään vaatteen per viikko ensimmäisen kuukauden aikana? Miltä korjauskasa näyttää ja mitä jatkossa tapahtuu? Nohevan alun jälkeen homma vähän lässähti. Seuraavalla viikolla en saanut korjattua mitään. Sitten aloin korjaamaan villa-alushameen koinsyömiä, mutta touhu jäi kesken muiden kiireiden vuoksi. Pakko todeta että pieniä ja…