23/12-23 Joulun suosikkiruoka / Favourite food for Holiday Season

Oho, hups! Tämä postaus ei tullutkaan eilen julkaisuun. Saatte siis tänään tuplakattauksen. Meillä jouluun kuuluu olennaisesti ruoka. Sellainen melko perinteinen ja simppeli. Olemme jo viimeiset lähes parikymmentä vuotta syöneet kaksi erilaista jouluateriaa. Aattona äidin kanssa valmistetun suomalaisen ja joulupäivänä isännän tekemän englantilaisen. Tämä vuosi on ensimmäinen erilainen pitkiin aikoihin ja siksi joulupöytämme on tällä kertaa…

10/12-23 Englantilaisia herkkuja /English treats

Aina toisinaan minulta kysellään englantilaisista ruuista. Yksi tavallisimmista kysymyksistä on että mitä siellä syödään jouluna. Englantilaisista jouluperinteistä ja -ruuista olen kertoillut aikaisemmin täällä. Tällä kertaa ajattelin kertoa muutamista muista englantilaisista herkuista joita meillä syödään melko säännöllisesti. Osasta olen saattanut kertoilla joskus aiemminkin. Säilykkeet ja soositEnglannissa on useita suomalaisesta perinteestä hiukan poikkeavia säilykkeitä. Niissä maistuu vahvana…

2/12-23 Kotitekoinen flunssajuoma / Homemade flu remedy

Joskus vuosia sitten satuin lukemaan lehtijutun korealaisesta naisesta. En yhtään muista kuka se oli, tai missä lehdessä juttu oli, mutta mieleeni jäi jutussa mainittu korealainen flunssalääke, jota nainen piti aina jääkaapissa varalla. Siitä lähtien olen itsekin tehnyt tätä erittäin helppoa ja hyvänmakuista juomaa. Nyt flussakauden ollessa päällä ja koronan näin talvikaudella taas aktivoituessa ajattelin jakaa…

12/12-22 Leivinuuni / Bread oven

Jatketaan keittiö-teemalla kun kerran alkuun päästiin. Havumäkeen muuttaessamme olin ehkä eniten innoissani leivinuunista. Halusin opetella käyttämään sitä ruuanvalmistuksessa. Kun olen sellainen perfektionisti kuin olen niin minulla kesti kokonainen vuosi ennen kuin uskaltauduin kokeilemaan ruuanlaittoa sillä. Kahlasin facebookissa käsittämättömän määrän erilaisia ohjeita ja neuvoja, tenttasin äitiäni ja haravoin nettiä leivinuunin käytön vinkeistä. Jokainen uuni on kuitenkin…

Juhannusjuomaa / Refreshing Midsummer drink

Poikkeuksellisesti tämän viikon postaus tulee jo näin keskiviikkona. On siis vielä hyvin aikaa tehdä juhannukseksi ihanaa juhlajuomaa. Meillä kasvaa pihassa kaksi valtavaa raparperia. Niitä oli alunperin kolme, mutta yhden juurakon luovutin jo eteenpäin sillä raparperia oli aivan liikaa kahden ihmisen tarpeisiin. Vieläkin siitä on ylituotantoa joten piti keksiä mihin sitä saisi mukavasti hukattua vähän reilummin….

Hortaa ja kevätsieniä / Wild herbs and spring mushrooms

Jatketaan tälläkin viikolla ruoka-teemalla. Kevään pyörähtäessä käyntiin, käynnistyy myös vuoden hortoilu-, marjastus- ja sienestys-sesonki. Aloitin oman hortoilukauteni jo huhtikuussa koivunmahlalla. Tämä postaus on osa Omavarais-bloggaajien #suuntanaomavaraisuus yhteispostaussarjaa. Näitä postauksia luotsaavat tuttuun tapaan Tsajut-blogin Sari ja Korkealan Heikki. Linkit kaikkiin muihin kesäkuun postauksiin löydät tästä alta. Jos joku linkki ei toimi, raportoithan siitä kommenteissa. Juttu jatkuu…

Kombutsan lumoissa / Homemade kombucha

Olen vissiin hurahtanut nyt johonkin terveys-huruiluun. Kiinnostuin jo muutama vuosi sitten kombuchasta mutta en oikein päässyt noiden kaupan valmis-kombuchojen makuun. Jokin aika sitten halusin kokeilla kombutsan valmistusta itse ja ilmoittauduin mukaan yhden illan kombutsa-kurssille josta sain itselleni kombutsa-sienen, eli scobyn. Ensimmäiset erät kotitekoista kombutsaa on juotu. Neljäs satsi on jo valmistumassa. Vatsavaivojen kanssa painiskelevana koen…

Suuntana omavaraisuus / Towards self-sufficiency

Ilokseni voin kertoa teille, että olen liittynyt mukaan kerran kuussa julkaistavaan #Suuntanaomavaraisuus -yhteispostaussarjaan. Postausryhmää luotsaavat Sari Tsajut-blogista ja Heikki Korkeala-blogista. Osallistun ensimmäistä kertaa nyt syyskuun postausrinkiin, jonka teemana on marjojen, yrittien, lihan ja kasvisten jatkokäsittely. Samalla esittelen itseni omavaraisuus-aiheen kannalta. Muiden blogien linkit löydät postauksen lopusta. Törmäsin jo jokunen vuosi sitten blogeissa omavaraisuus-aiheeseen. Siinä pyrkimys…