Puhdas vesi on kaiken elämän lähde. Ilman sitä kasvit eivät kasva eivätkä eläimet ja ihmiset voi elää. Melkein yhtä tärkeää kuin vesi, on sanitaatio, eli mitä tapahtuu jätevesille ja ulosteille? Omavaraistelijoiden huhtikuun postauksessa puhutaan aiheista puhdas vesi, kaivon puhdistus, sadeveden keruu, huussi ja permakulttuuri. #suuntanaomavaraisuus ryhmän postauksia luotsaa Sari Tsajuista ja Heikki Korkealasta. Linkit muihin…
Tag: Homesteading
12/12-22 Leivinuuni / Bread oven
Jatketaan keittiö-teemalla kun kerran alkuun päästiin. Havumäkeen muuttaessamme olin ehkä eniten innoissani leivinuunista. Halusin opetella käyttämään sitä ruuanvalmistuksessa. Kun olen sellainen perfektionisti kuin olen niin minulla kesti kokonainen vuosi ennen kuin uskaltauduin kokeilemaan ruuanlaittoa sillä. Kahlasin facebookissa käsittämättömän määrän erilaisia ohjeita ja neuvoja, tenttasin äitiäni ja haravoin nettiä leivinuunin käytön vinkeistä. Jokainen uuni on kuitenkin…
Kekrin tunnelmaa / Kekri feelings
Syksy ei ole enää vain tuoksu ilmassa ja tunne tuulessa. Syksy on täällä. Sato on korjattu, puutarha valmisteltu talveen, puut ja pensaat pukeutuvat keltaisen ja punaisen sävyihin. Nyt viritellään tulta kakluuneihin, vedetään villasukkia jalkaan ja tunnelmoidaan hämärässä illassa. Minulle syksy merkitsee luonnollisesti kekriä, halloweenia ja vuoden parasta aikaa, onhan lokakuu syntymäkuukauteni ja siten vuoden paras…
Kombutsan lumoissa / Homemade kombucha
Olen vissiin hurahtanut nyt johonkin terveys-huruiluun. Kiinnostuin jo muutama vuosi sitten kombuchasta mutta en oikein päässyt noiden kaupan valmis-kombuchojen makuun. Jokin aika sitten halusin kokeilla kombutsan valmistusta itse ja ilmoittauduin mukaan yhden illan kombutsa-kurssille josta sain itselleni kombutsa-sienen, eli scobyn. Ensimmäiset erät kotitekoista kombutsaa on juotu. Neljäs satsi on jo valmistumassa. Vatsavaivojen kanssa painiskelevana koen…
Suuntana omavaraisuus 2022 / Towards self-sufficiency 2022
Vuosi 2022 alkaa blogissa omavaraisuus-asioissa. Tsajut-blogin Sari ja Korkealan Heikki vetäjinä, omavaraisuudesta bloggaavat tekevät taas yhteispostauksen. Aiheena tällä kertaa suunnitelmat tulevalle vuodelle, varhaiset puutarhan esikasvatettavat kasvit, heikkoudet omassa omavaraisuudessa sekä niin halutessaan esittely. Esittelin itseni muutama kuukausi sitten liittyessäni mukaan omavaraistelijoihin, voit lukaista esittelyni täältä. Muiden postaukset löytyvät tuttuun tapaan lopusta. EDIT: TOIMIMATTOMAT LINKIT MUIDEN…
6/12-21 Ommellen onneen / Sewing happiness
Hyvää itsenäisyyspäivää! Tänä vuonna joulukalenterini itsenäisyyspäivän postaus onkin hiukan erilainen kuin yleensä. Omavaraistelijoiden kuukausittainen yhteispostaus nimittäin osuu itsenäisyyspäivälle. Tällä kertaa bloggarit kirjoittelevat tärkeistä vempaimista joita ilman eivät enää tule toimeen kotona tahi puutarhassa omavaraistellessa. Kerrankin aihe, jota minun ei tarvinnut kauaa miettiä. Omavaraistelijoita luotsaavat Tsajujen Sari ja Korkealan Heikki ja muiden osallistujien parhaat vimpaimet ja…