Uusi korsetti / New corset

En ole aikoihin saanut aikaiseksi ommella juuri mitään. Enkä varsinkaan mitään historiallisia juttuja. Itseäni inspiroidakseni ja saadakseni ompeluinnon taas päälle hain Scroop patterns’in uuden Persis-korsetin kaavatestaajaksi. Olinkin erittäin iloinen kun tulin valituksi mukaan. Vaatekaapissani on 1900-luvun alun mentävä aukko, jota olen aikeissa täyttää. Testaajien tarkoituksena on ommella annetulla kaavalla vaate ja etsiä samalla siinä tai…

21/12-21 Raumlaine joul / Christmas in Rauma

Tänä toisena Suurena Kulkutautivuonna ei ole historiallisten pukujen tapahtumia liiemmin järjestetty. Eipä sillä, en liiemmin ole ollut innokas niihin osallistumaankaan. Näin joulun alla kuitenkin herää innostus jouluisista tapahtumista joten tartuin tilaisuuteen kun pienimuotoinen pukutapaaminen laitettiin tulille Raumalla. Meiltä on sinne kohtuullinen matka ja helppo reitti. Rauma kuuluu jostain syystä niihin kaupunkeihin jossa ei hirveästi ole…

Vihreät kengät / Green shoes

Olen pitänyt tapanani jo jonkin aikaa hommata itselleni synttäri- tai joululahjaksi jotain vähän hinnakkaampaa. Viime vuonna tilasin itselleni joululahjaksi American Duchessin 1900-luvun alun tyyliset kengät. Historiallisiin tyyleihin sopivia klopottimia kun ei saa ihan joka kaupasta, ne pitää usein tilata rapakon takaa, tai ainakin vähintään Suomen ulkopuolelta. AD on historiallisten kenkien tunnetuin valmistaja ja kenkiä myydään…

18/12-20 Renesanssijuttuja / Renaissance things

Renesanssi näyttää tunkevan elämään joka puolelta. Aiemmin syksyllä kävin tekemässä renesanssikaulanauhaa lasihelmikurssilla ja kuukausi sitten kävin kuvattavana renesanssiherraksi pukeutuneena. Mutta tämä alkoi jo aiemmin, muistanette rene-sukkaprojektin. Visiteerasimme myös kaveriporukalla Helsingissä renesanssinäyttelyssä, jo viime joulukuussa. Kävimme samalla muissakin näyttelyissä, Helene Schjerfbeck oli vaikuttava, mutta niin oli tämä Lucas Cranach vanhemman näyttelykin. Taidenäyttelyissä on aina jotenkin hassua…

Hylkytekstiili / Shipwreck textile

Tiesittekö, että Suomesta löytyy yksi maailmanlaajuisestikin harvinainen historiallinen tekstiili. Merimuseossa Kotkassa, Merikeskus Vellamossa, säilytetään merenpohjasta löytynyttä harvinaisuutta, 1700-luvulla uponneen kauppalaivan ruumasta löytynyttä tekstiiliä. Kun sanon tekstiili, saatatte ehkä kuvitella, että kyseessä on joku melko suuri kangaskappale. Todellisuudessa jäljellä on enää pieniä paloja. Hylkytekstiilit ovat harvinaisuuksia koska merivesi ja merenpohjan eliöstö tuhoaa kankaat paljon nopeammin kuin…

Aikamatkaajan piknik / Timetravellers picnic

1700-luvun tapahtumat ovat olleet tänä keväänä vähän kortilla. Korona viimeistään sotki kaikki suunnitelmat. Onneksi tilanne tasaantui sen verran että piknikiin sentään tuli mahdollisuus, tarvittavin turvallisuustoimenpitein. Sitä varten piti kuitenkin ommella uutta asua. Vaikka aikamatkustajan vaatekaapistani löytyy jo monenmoista, 1700-luvun pidempää karakoo-jakkua siellä ei vielä ennestään ollut. Niinpä ompeluhommiin. Reilussa viikossa ompelin jakun jonka kaavana käytin…

Talviset salonkitanssit / Wintery salon ball

Tänä keväänä ei valitettavasti järjestetä Tampereella 1700-luvun kevätbaalia lainkaan, mutta iloksemme sen sijaan pääsimme tänä viikonloppuna tanssimaan empire-tyyliin. Helsingin historianelävöittäjä-ryhmä Societé Helsinki – Helsingin Herraswäki järjesti pienemmän tapahtuman nimeltä Talviset salonkitanssit, joihin sisältyi tanssin lisäksi illallinen, tanssityöpaja ja mukavaa seurustelua. Tapahtumapaikkana oli rustiikkinen Oulunkylän Seurahuone. Pienempi ja intiimimpi tapahtuma oli tosi mukavaa vaihtelua, kaikilla oli…

20/12-19 Topeliaaninen joulu Luostarinmäellä / Dickensian style Christmas at Luostarinmäki

Ensimmäinen 1800-luvun joulutapahtuma on takana. Sää ei meitä suosinut. Rännän sekaista vettä tihutteli koko päivän ja teki ulkona oleilusta kylmää ja märkää. Onneksi se ei haitannut kun päällä oli villahuivia ja villaviittaa, alushamekerroksia ja korville vedettävää bonettia. Villa todella on paras materiaali historianelävöitykseen ulkona, kun se on luontaisesti hiukan vettä hylkivää eikä kosteanakaan tunnu kylmältä….