13/12-23 Mustia helmiä / Black beads

Kävin alkuvuodesta pitkästä aikaa lamppuhelmikurssilla. Tällä kertaa keskityin vain yhteen väriin, mustaan. Ostin lasistudiolta melkein kaikki mustat lasitangot ja kolmen päivän aikana tein niistä monen kokoisia ja muotoisia mustia lasihelmiä. Tavoitteena oli tällä kertaa valmistaa niistä viktoriaanisen tyylin muhkea helminauha. Yhdistin kotona helmet hopealenkkien avulla ja kiinnitin ne lukkoon. Vähältä piti ettei koru valmistunut ollenkaan….

12/12-23 Linkkivinkit / Link roundup

Tapanani on ollut jakaa joulukalenterissa linkkivinkkejä. Eikä tämä vuosi ole poikkeus. Tässä siis valikoituja hauskoja linkkejä joulunpyhien ratoksi. I’ve had a habit of sharing fun links in the Holiday/Christmas calendar every year. And this is not an exception. So here are my curated fun links to entertain you over the Holiday season. 1960-luku ennustaa 2000-luvun…

11/12-23 Kuukauden pyöräkuva #13 / Bike photo of the month #13

Nolottaa myöntää mutta olen unohtanut koko kuukauden pyöräkuva-sarjan. Siitä on jo kaksi vuotta kun viimeksi postasin niitä blogiin, joulukalenterissa sekin. En kuitenkaan ole esitellyt vielä läheskään kaikkia pyöräkuviani. Nyt onkin hyvä tilaisuus ottaa yksi sellainen. Kuvassa on nuori nainen, ehkäpä upouuden pyöränsä kanssa puutarhassa. Etualalla näyttäisi olevan hiljattain istutettu pieni puu. Vaatetuksesta ja kampauksesta päätellen…

10/12-23 Englantilaisia herkkuja /English treats

Aina toisinaan minulta kysellään englantilaisista ruuista. Yksi tavallisimmista kysymyksistä on että mitä siellä syödään jouluna. Englantilaisista jouluperinteistä ja -ruuista olen kertoillut aikaisemmin täällä. Tällä kertaa ajattelin kertoa muutamista muista englantilaisista herkuista joita meillä syödään melko säännöllisesti. Osasta olen saattanut kertoilla joskus aiemminkin. Säilykkeet ja soositEnglannissa on useita suomalaisesta perinteestä hiukan poikkeavia säilykkeitä. Niissä maistuu vahvana…

9/12-23 Peilipiironki / Sideboard

Ostin taas lisää romua taloon. Tai siis, ostin peilipiirongin. Isäntä kutsuu näitä ostoksiani romuiksi, koska ne ovat usein parhaat päivänsä nähneitä ja vaativat enemmän tai vähemmän laittoa. Tämä nyt on sieltä paremmasta päästä. Ei vaadi oikeastaan muuta kuin lasioviin uudet salvat. Vanhat kun ovat ruostuneet poikki. Tämä oli vähän tällainen ex tempore-ostos. Säilytystilaa ei tunnu…

8/12- 23 Materiaalit: akryyli / Materials: acrylic

Tekstiilien tunnistus-sarjassa otetaan tänään käsittelyyn ensimmäinen synteettinen kuitu: akryyli. Tekokuidut jaetaan muuntokuituihin ja synteettisiin kuituihin. Muuntokuidut valmistetaan luonnollisista raaka-aineista kuten puun selluloosasta tai puuvillan lintteristä. Synteettiset kuidut valmistetaan erilaisista synteettisistä polymeereistä. Akryyli on monipuolinen materiaali, sillä siitä voidaan valmistaa monenlaisia tuotteita kuten pleksiä, maaleja ja erilaisia tiivistysmassoja. Tekstiilikuituna akryyli jäljittelee ulkonäöltään ja tunnultaan villaa. Sen…

7/12-23 Solargraafi / Solargraphy

Valokuvaus ja kuvien vedostaminen on rakas vanha harrastukseni, jota en nykyään enää ehdi, enkä pääse harrastamaan. Perinteisten paperivalokuvien tekeminen vaatii pimiön ja muutamia kemikaaleja, jotka täytyy hävittää asianmukaisesti vaarallisena jätteenä. Oman pimiön rakentaminen ei siis tule kyseeseen. En kumminkaan haluaisi hylätä valokuvauksen magiaa, joten olinkin innoissani kun kuulin solargraafeista. Puolassa 1990-luvun lopussa opiskelijoiden kehittämä solargraafi-tekniikka…

6/12-23 DIY: Perinteinen perunahimmeli /DIY: Trad. potato mobile

Itsenäisyyspäivän kunniaksi voitaisiin askarrella jotakin perinteistä, nimittäin himmeli. Vuosi sitten tilasin askartelukaupasta olkia, tarkoituksenani tehdä himmeli. Epähuomiossa tilasin valkaistuja olkia. En oikein pitänyt niiden kelmeän keltaisesta värisävystä, joten himmeli jäi keskentekoiseksi. Tänä vuonna päätin että nyt homma saatetaan päätökseen ja kävin marraskuussa himmelikurssilla. Kurssilta sainkin rukiinolkia joissa oli aito, luonnollinen ja elävä värisävy. Ja himmelikin,…