Muutamia aikoja taaksepäin sain haasteen Kartanonrouva Eliseltä. Pitäisi yrittää päättää mikä romuistani on rakkain. Sanon romuistani enkä romuistamme, koska pääasiassa romut ovat minun. Isäntä ei ihan niin paljon arvosta. Olen joskus aikoja sitten kirjoitellut tästä ennenkin. Minun ja isännän maut ovat verrattain erilaiset ja niiden yhdistäminen on joskus vähän hankalaa. Isäntä kun pitää modernista hieman kitch-mäisestä tyylistä ja minä taas vanhasta ja kuluneesta, aika nuhjuisestakin tyylistä. Esimerkkinä voin kertoa että olemme etsineet olohuoneeseen sopivaa lamppua siitä asti kun muutimme tähän asuntoon 2,5 vuotta sitten. Mutta emme ole vieläkään löytäneet sellaista josta molemmat pitäisivät. Siksi olohuoneessa on lamppuna kaksi rumaa halpis-plafondia joiden valaistusteho on varsin huono.

Mutta se rakkain romu… On hirveän vaikea valita esineistä jotka on omistanut vuosia. On kasa vanhoja matkalaukkuja joista yksi, lasten matkalaukku, kuului vaarini kaksoisveljelle. On se funkisyöpöytä jonka pelastin roskakatoksesta ja jonka äiti entisöi. On puinen ornamentin pala jonka löysin kävelyllä hylättynä maasta, se on pala jostakin Haiharan kartanon rakennuksista. Ja on musta peilipöytä joka on äidiltä “lainassa”, pidän sen kuluneesta pinnasta ja muotokielestä. Lisäksi on sekalainen kasa kaikenlaista pientä tavaraa joka kulkee mukanani asunnosta toiseen.

Kaikkein rakkain kuitenkin taitaa olla lasinen vitriinikaappi joka löytyi edullisesti kirpputorilta koska yksi sen tassujaloista on irti. Olen muuttanut vitriinin kanssa kaksi kertaa ja jalka on edelleen irti. En vain saa aikaiseksi korjata sitä. En tiedä vitriinin ihan tarkkaa ikää, mutta muoto viittaa art decoon eli jonnekin 30-luvulle. Säilytän vitriinissä joitakin lasi-astioita, Tiede-lehtiä ja joitakin keräilyesineitä kuten bakeliittistä Viewmasteria, kokonaan puista helmitaulua ja viuhkoja. En voi oikeastaan sanoa omistavani antiikkia, mutta tämän vitriinin katson lähimmäksi sitä ja arvokkaimmaksi huonekalukseni.

IN ENGLISH
Some time ago I got meme from Kartanonrouva Elise. I should try and decide which of my junk is dearest to me. I say my junk instead of our junk, because mainly the junk is mine. Hubby doesn’t care that much about junk. I have been writing about our different tastes before. He likes more modern, even kitch-y interiors and I love old, dusty, romantic shabby chic kind of style. Combining these two styles is sometimes rather tricky. For example we have been trying to find suitable lamp for our living room since we moved 2,5 years ago, but can’t seem to find one that satisfies both. That’s why our living room lamp is ugly cheap flat plafond lamp, so lighting in our living room is pretty poor.

But the dearest junk… It is so difficult to choose from items you have owned for years. There’s pile of old suitcases, one of them belonged to my grandfathers identical twin. There is 30’s style night table I found from rubbish bin and mum restored. There is wood ornament I found abandoned on the ground during my walk, it used to be part of a Haihara Mansion buildings. There is black vanity table that I am currently “borrowing” from mum, I like the wornout surface and shape of it. And then there is miscellaneous pile of small items that travel with me from one apartment to another.

However I believe my most beloved item is old glass cabinet I found from flea market. It was cheap because one of the legs is loose. I have moved twice after I bought it and the leg is still loose. I just can’t get around fixing it. I don’t know the exact age of the cabinet, but I assume based on the style it is from around 1930’s. I keep in there some glass ware along with Science-magazines and some collectible items like bakelite Viewmaster, wooden abacus and some fans. I can’t really say I own any antique, but this cabinet is closest and probably my most valuable furniture.

Taas ollaan tulossa vuodenaikaan jolloin järkevien kuvien
ottaminen on työn ja tuskan takana. Koittakaa kestää. /
Again we are coming to the season when taking sensible
photos is pure hell. But try to bare with me.