Euroviisuista päivää / Greetings from Eurovision

On taas se aika vuodesta kun koko Eurooppa menee sekaisin Viisuista. Minä kuulun siihen porukkaan jolle Euroviisut ovat viihdettä ja hömppää. Kidutan isäntää katsomalla kaikki lähetykset ja arvostelemalla tietenkin esitysten tasoa kovaäänisen asiantuntevasti. Yleensä oma suosikkini ei ole lähelläkään kärkipäätä (paitsi muutama vuosi sitten kun Norjan Alex Rybak viuluineen vei voiton) mutta aina löydän biisien joukosta omat suosikkini.

Suomen biisiin olin tänä vuonna vähintäänkin pettynyt. Jotenkin minusta ruotsin kieli ei kuulosta kovin kauniilta laulettuna. En siis useinkaan ole pitänyt myöskään Ruotsin biiseistä. Sympatiapisteeni menevät ehdottomasti Venäjän viisumummoille. Onko herttaisempia udmurtiksi laulavia mummoja kuunaan nähty!?  En ole ihan kaikkia kappaleita vielä kuullut, mutta oma ykkössuosikkini on Ranskan edustaja Anggun. Sattumoisin omasta levyhyllystä löytyy Anggunin aiempaa tuotantoa 90-luvun lopulta. Naisella on hämmästyttävä ääni ja saa minulle välittömästi aikaan kylmiä väreitä.

Ja ettei elämä kävisi liian tylsäksi niin viisujen tähän mennessä isoin wtf?-hetki oli selvästi Montenegron Rambo. Korjaan: Rambo Amadeus! (Kuka voi edes keksiä tuollaisen nimen? En kestä!) Kannattaa kuunnella tarkkaan myös Suomen lähetyksen juontajaa, hänellä sitä on sana hallussa (“Itävallan esiintyjien asuissa on käytetty tuollaista kybertekniikkaa, ledvaloja…”)

Viimeksi kirjoitin Viisuista vuonna 2009.
Mikä on sinun suosikki-biisisi tänä vuonna?

IN ENGLISH
It is the time of the year when the whole Europe goes mad about Eurovision. I am the kind of person who considers Eurovision Song contest to be pretty amusing. I torture my hubby by watching all the shows and loudly rating all the performances, since I obviously have the skills for that. Usually my favourite song isn’t even near to the top (except couple years ago when Norwegian Alex Rybak won) but I always find my favourites.

Finland’s song was pretty disappointing this year. Somehow swedish language doesn’t sound very good to me when singed. For the same reasons I usually don’t like Swedish songs either. This time my sympathy points go to Russian grannies. Have you ever seen as cute grannies singing in udmurt as they are? I haven’t heard all songs yet, but at the moment my personal favourite is definitely Anggun, the French participant. By accident, there happens to be one of her earlier albums on my record shelf. Her voice is amazing and it always gives me goose bumps.

And not to keep this too serious and boring, the biggest wtf?-moment so far was definitely Montenegro and Rambo. Correction: Rambo Amadeus! (How on earth can anyone even come up with that kind of name? I can’t stand this!)

Last time I wrote about Eurovision Song Contest in 2009.
What is your favourite song this year?

 Viisumummot Udmurtiasta / Eurovision Grannies from Udmurt

 

Ranskan Anggunin virallinen viisuvideo (ihana!) /
Official Eurovision video from Anggun, France

 

Anggunin vanhempaa tuotantoa / Older stuff from Anggun

 

7 Comments

  1. Thorne Garnet says:

    The Grannies pretty much rock! What’s no to like? Awesome outfits and they baked cookies! They win!

    1. Rhia says:

      Thorne Garnet – Indeed they do! The smallest of them all is a bit dizzy, but sweet all the same :D

  2. Paula says:

    Am I the only one who doesn’t get the grannies? I just didn’t find their performance particularly entertaining – musically or otherwise…
    And I’m glad somebody else noticed the Finnish presenter is more suited for a children’s show than the Eurovision. And I didn’t really like her way of mocking some of the contestants – we can do it at home but live on TV it’s a bit off.
    But I’m already eagerly waiting for tonight’s second semifinals and the WTF-moments the Eurovision always is guaranteed to create :)

  3. Hehkuvainen says:

    Euroviisut ovat loistavaa viihdettä, ja finaalilähetystä on ollut jo useana vuonna tapana katsoa kaveriporukalla. Asiaan kuuluu tietysti kaiken mahdollisen arvostelu ja pisteytys. Itse seuraan vain finaalilähetyksen, muuten en ole asioista ollenkaan perillä. En ole kuullut enkä nähnyt muiden maiden esityksiä, joten kaikki on minulle finaalissa uutta. Ja yleensä en kyllä ollenkaan tykkää voittajista… oma maku paras maku! :D

  4. Bemary says:

    Tolla mielellä viisut tuleekin katella: mahoton pilke silmäkulmassa. Suurin osa biiseistä on hirveää kuraa, vaikka joukkoon mahtuu joskus helmiäkin, siis musiikillsesti laadukkaita tekeleitä ja laulajia (Anggunin ääntä muistan ihailleeni itekin joskus vuosia sitten, kun hänellä joku Suomessakin soitettu hitti oli). Mun omat suosikkini saattavat monesti olla niitä biisejä, jotka enemmistön mielestä ovat kuraa ja joskus olen sitä mieltä jopa itekin, mut jos joku biisi iskee, niin se iskee eikä sille mitään voi, kuraa tai ei. :p

    Suomen biisistä en tykännyt yhtään, koska inhoan ruotsia. Paha, paha minä. En voi ymmärtää, miksi Suomen edustajan piti laulaa ruotsiksi, sitä laulukieltä kun eivät edes ite ruotsalaiset viisuissa halua käyttää, se kun ei vain toimi kansainvälisellä tasolla. Englanti jyrää laulukielenä, niin se vaan menee.

  5. Bemary says:

    Ai niin ja se suomalainen naisselostaja raivostutti meikäläistä jo viime vuonna. Eihän se tee muuta kuin haukkuu ja nälvii kaikkia kisaajia, minkä ehtii. Lapsellista. Suomen edustaja onkin sitten aina niiiiiiin täydellinen ja ihana niiden muiden rinnalla. Pyh sanon minä!

    1. Rhia says:

      Paula – I don’t know if you’re the only one, but I can understand that you didn’t get anything from Grannies. Song isn’t particularly good, their performance is quite amateur and so on. But some how they are very sweet and true and very different to what people have used to seeing in Eurovision. I suppose the sweetness and somekind of dizzyness is the reason why people like them. I think they are rather cute. I am also waiting for the second semifinal, and especially those WTF-moments. They really make my evening ;)

      Hehkuvainen – Kyllä, viihdettä nimenomaan. Sellaista kevyttä hömppäviihdettä johon olennaisesti kuuluu se esitysten, asujen ja biisien arvostelu. Joskus ollaan kaveripiirissä järjestetty viisuvalvojaiset, mutta nyt parina viimevuonna ollaan isännän kanssa katsottu niitä kotona kaksin. Toissapäivänä meillä oli kavereiden kesken viisuvalvojaiset yhden kaverin fb-sivulla. Saa nähdä onko tänään sama juttu :D

      Bemary – Joo ei sitä vakavissaan pystyis katsomaankaan, itkuhan siinä tulis hyvin äkkiä :D Ja suurin osa biiseistä tosiaan on semmosta tuubaa että ei tosikaan. Toistensa kopioita vuodesta toiseen aihepiireinä rakkaus, kaipuu/suru, maailmanrauha/maailman pelastus ja iloinen biletys. Tänä vuonna hämmentävästi on laulettu jo strippareiden pepuista ja nettiseksistä. Joo, mä tykkään monesti semmoisista hieman pohjoisen kansanmusiikin omaisista hoilauksista kuten nyt just näistä udmurt-mummoista ja muutama vuosi sitten Eestin vanhalla murteella lauletusta biisistä. Mutta sitten taas Kreikan, Turkin ja muun Välimeren alueen kansanmusiikista en tykkää yhtään ja niiden maiden biisit onkin yleensä mun mielestä kuraa :D
      Ruotsinkieli vaan ei kuulosta laulettuna hyvälle :D Ja tosiaan, eihän Ruotsikaan juuri enää käytä muuta kuin englantia viisuissa. Biisin pitää olla tosi tarttuva että se menestyy omalla kielellään, englanti on euroopassa nykyään se valtakieli jo vaikka ranskalaiset muuta yrittää väittää ;)
      Ja se selostaja… sehän päästeli semmosia sammakoita ja höperyyksiä suustaan että huh. Missä on ne aikaisempien vuosien selostajat (joku vanhempi herrahenkilö mm.) jotka sentään puhui järkeviä juttuja.

Comments are closed.