Vaatteiden shoppailu ei ole viimeaikoina hirveästi innostanut. Osittain tekemäni uudenvuodenlupauksen johdosta, mutta myös siksi että kaupoissa ei ole ollut mitään kivaa ja ei vain ole kiinnostanut hirveästi uusien vaatteiden hankinta ennenkuin saa kaappeja jotenkin järkevään järjestykseen (mitä ne eivät kyllä missään nimessä ole lähelläkään). Siksi varmaan olen viimeaikoina keskittynyt ihan muihin hankintoihin. Koruihin. Niitä on tarttunut näppeihin viimekuukausina normaalia enemmän.
Roikkuvat korvikset – Englannin-tuliaisia Dorkingin takakonttikirppikseltä
Punakukallinen rintaneula – Beyond Retro, Lontoo
Kaulakoru, kulmikas rintakoru ja kahdet korvikset (joista näemmä olen jo hukannut toiselta parin koska en löytänyt sitä kuvaa varten) – sekalaisista korupusseista kirpputorilta
Sitten kerron teille sydäntäsärkevän tarinan upeasta rintakorusta. Olin etsinyt nättiä englanninlippu-rintakorua jo jonkin aikaa. Löysin vihdoin sellaisen Englannista, Dorkingin takakonttikirppikseltä punnalla. Kullanvärisen korun keskellä oli siivekäs hahmo (enkeli, keiju tms.) joka piteli toisessa kädessä liehuvaa englannin lippua ja toisessa kädessä sydäntä joka oli koristettu vaaleansinisin pienin kivin. Hahmon vyötäisiltä roikkui pisaranmuotoinen viininpunainen kivi. Olin onnesta soikeana. Pistinkin korun heti takkini rintamukseen. Kirppikseltä lähdimme sitten suuntautumaan kohti Bluebell- höyryveturirautatietä. Höyryveturi-asemalta lähtiessämme tarkistin, koru oli sievästi siinä rintapielessä. Matkasimme Hastingsiin katsomaan maisemia ja jossain vaiheessa huomasin että rintakoru oli kadonnut. Etsimme sitä kulkemalla samoja reittejä kuin ennen korun katoamista mutta korua ei tietenkään enää löytynyt. Maailman kaunein lippu-rintakoru ehti olla minun vain muutamia tunteja ennenkuin minä onneton sen kadotin. Snif!
IN ENGLISH
Shopping for clothing hasn’t been very exciting to me lately. Partially because of the new years resolution I made, but also because there hasn’t been anything interesting in the shops. And it is not tempting to buy more stuff before my wardrobe gets atleast some kind of order (which they are not even near on getting anytime soonish). So I have been interested in other acquisitions. Jewelry. I have been getting my hands more on those than usual.
Chandelier earrings – car boot sales in Dorking
Brooch with red flowers – Beyond Retro, London
Necklace, square brooch and two pairs of earrings (off which I already seem to have lost one since I didn’t find for the photo) – couple misc jewelry bags from flea market
Then I am going to tell you heart-breaking story about the most beautiful brooch. I had been looking for nice little british flag brooch some time. I finally found it from the Dorking car boot sales for a pound. In the middle was golden winged figure (angel, fairy etc.), holding british flag in one hand and heart, embellished with light blue stones, in the other. On the figure’s waist was hanging tear shaped purple stone. It was so pretty I put it on my coat bodice right away. From car boot sales we left to the Bluebell railway. It was still on my coat when we left Bluebell and headed towards Hastings. At some point in Hastings I realized brooch was gone. We searched through our own footsteps but of course we didn’t find it. The most beautiful flag-brooch in the world was mine only couple of hours, before I, the stupid woman, lost it. Snif!
Se on aina yhtä sydäntä riipaisevaa kun kadottaa tai menettää lempikorunsa. Muistan vieläkin kuinka teininä hävitin äitini vanhan suomalaista designia olevan sormuksen ja rannerenkaan, äiti ei tosin vieläkään tiedä että olen ne hävittänyt… en ole raaskinut kertoa.
Säihkyvän kauniita koruja olet löytänyt ja uskon että uusi lipullinen ihanuus tulee vielä joskus vastaan.
SalsaDesign – Joo, etenkin silloin jos se koru on jotenkin muutenkin tärkeä, kuten nuo äitisi korut. Eikö samanlaisia ole tullut vastaan missään että olisit voinut korvata ne? Tosin eihän se koskaan ole sama asia. Itse hukkasin teininä äitini korvakorun. Toinen on edelleen tallessa mutta on sen verran erikoinen että ei ole paria tullut vastaan vaikka olen sitä täällä blogissakin kuuluttanut ja kysellyt. Olet katsellut sellaista lippukorua huutonetistä, ebaysta ja etsystä mutta ei ole vielä ainakaan tullut samanlaista vastaan. Hämmästyttävää on minusta se että kun lukee blogeja niin samoja uusia koruja on ihmisillä pilvin pimein, mutta heti kun alkaa etsiä jotain vanhaa niin samanlaista ei löydy kirveelläkään. Mihin ne korut oikein katoaa?
Mulla ei ole edes kuvaa niistä koruista mutta tekijä taisi olla Seppo Tammi ja korut olivat pronssista valettuja. En ole aktiivisesti etsinyt samanlaisia, ei ole tullut mieleen mutta nyt tämän innoittamana täytyykin lähteä googlettemaan ja hakuilemaan esim.huuto.netistä :) Kiitti vinkistä!
SalsaDesign – suunnittelijan nimellä löytyy netistä yleensä aika helposti kuvia vanhoista kotimaisista design-koruista. Kannattaa siis etsiskellä kuvia korusta, ja varmasti löytyy myös niitä koruja myynnistä. Onnea metsästykseen :)
Hih, kuulostaa tutulta. Kun minäkin olen päättänyt olla ostamatta vaatteita yli tarpeen, niin yllättäen olen käynyt lukemattomia kertoja kangaskaupassa – ja ostanut korvakoruja ;)
Johonkin se shoppailuinto on näköjään purettava…
Ilona – haha, sitä on näemmä liikkeellä. Niin ehkä se shoppailujen määrä on sitten vakio, kohde vaan vaihtuu.
Noi roikkuvat korvikset on ihanat! <3 Ja mulla on moonta surullista tarinaa vanhoista upeista koruista jotka olen onnistunut tiputtamaan tai hukkamaan muuten tai jotka on minulta varastettu! Sniiiiif! :(
Billie – Se on ikävää kun koru hukkuu, kun useinkaan sitä ei voi korvata. Noi roikkuvat korvikset on käsittääkseni modernia tuotantoa, mutta ihanasti art deco-tyyliset :)